Yhteystiedot

Kirsi Mäntynen
Suvantopolku 11
47490 MANKALA
(IITTI)
p.040-846 0572

kirsi3.neuvonen@gmail.com

UROSTIEDUSTELUT RIITTÄVÄN AJOISSA!

Materiaalin kopiointi ilman lupaa kielletty

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:218356 kpl

Uutisia

27.1.2018Hertan ja Nelsonin pennut syntyivät 14.1.2018Lue lisää »

2009 Kuulumiset

 

28.12.2009 Joulu ohi ja kaikki hyvin. Kuusi pysyi pystyssä, vaikka pikku natiainen kaikkensa yrittikin, että olisi saanut sen nulahjavahdit.jpgrin.

 

Aattoilta oli ihan yhtä jännä kuin ennenkin.

Nelli ja Nessi vanhoina konkareina tiesivät, mitä tuleman piti ja malttoivat odotella. Vaikka paketteja pitikin käydä moneen kertaan tutkailemassa.

 

oma_paketti.jpg

 

 

Uno sen sijaan aiheutti sydämentykytyksiä Nellille, kun päätti varmistaa ja kävi avaamassa jo etukäteen yhden paketin, jossa kummallista kyllä lukikin sen oma nimi.

Natiainenhan on fiksumpi kuin luulinkaan.

 

 

 

 

 

 

joulunlk.jpg 

 

 

 

 

Kaikesta jouluhärdellistä tulee tietysti nälkä ja uskokaa tai älkää, mutta Nessi päästää ainokaisensa vielä tissille, vaikka suussa komeilee jo melkoinen hammasrivistö.

Ja kaiken jännän jälkeen yllätti tietysti väsymys.

Maailman parhaat unet nähtiinkin uuden uutukaisella lampaantaljalla.

 

 

jouluvsy.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

iku_ja_uno.jpg

 

Sunnuntaina oli tiedossa lisää jännitystä, kun tuleva isoveikka perheineen kävi katsomassa.

D-pentueen Ikusta (Dream Boy) oli kasvanut oikein kaunis ja hyvätapainen poika.

Pikkuveli ei hirveästi herättänyt kiinnostusta, vaikka sitä muutaman kerran käytiinkin tutkailemassa. Sen sijaan Nessi taisi viedä tämänkin pojan sydämen, sillä sen verran innokkaasti nuori herra Nessiä liehitteli.

 

 

 

 

22.12.2009img_3266.jpg Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2010

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

img_3203.jpg

 

Tämän vuoden taistelut joulukuvien suhteen on taisteltu ja osa tuloksista on nähtävillä tässä.

 

 

Pikkuriiviö olikin se haasteellisin kuvattava, koska mikäli virtaa ei ollut liikaa, niin sitten sitä oli liian vähän ja kuvista tuli enemmänkin uneliaita kuin riehakkaita.

 

 

 

 

 

 

img_3217.jpg

 

Muutama työpäivä vielä ja niiden lomassa yritetään valmistautua joulun viettoon.

Jännityksellä odotamme miten pitkään kuusi pysyy pystyssä.

Jyväskylästä tuli jo sen verran viestiä, että isompi klooni jääkarhusta oli jo omansa "koristellut" uudelleen.

 

 

 

 

 

eka_joulu.jpg

Ja koska jouluna perinteisesti palataan niihin lapsuuden jouluihin, niin tässä yhdenlainen ensimmäinen joulu:

 

Nessi ja joulujännityksen aiheuttama uupumus

 

 

 min_ja_iti.jpg

 

 

Nelli-mamman kanssa joulupotretissa kuusi vuotta sitten.

Meillä osattiin poseeraukset jo tuolloin:O)

 

 

 

 

 

20.12.2009 Ylös, ulos ja lenkille. Meillä ei ole ulkoilua viimeaikoina muut harrastaneet, kuin isäntä, joka palasi perjantaina viikon mittaiselta kertausharjotusleiriltä. Pakkasherra on paukutellut nurkissa ihan kirjaimellisesti, joten ulkona on käväisty lähinnä pakollisteulkona4.jpgn kuvioiden merkeissä.

Tänään mittari näytti sen verran inhimillisempiä lukemia, että uskaltauduttiin pikku-ukonkin kanssa ensimmäistä kertaa ulos.

Kovin oli maailma ihmeellisen näköinen matoperspektiivistä katsottuna. Toppatakki oli sekin niin ihmeellinen kapistus, että liikkeelle uskaltauduttiin vasta kun takki otettiin pois.

Nyt jos vielä lauhtuisi, niin saattaisi uskaltaa ulkoiluttaa muutakin kuin nenää.

Isukille terveisiä länsirannikolle ja kiitokset vielä Elinalle ja Markolle eilisestä vierailusta.

 

16.12.2009 Ensimmäiset PLL-geenitesti tulokset saapuivat. Kauan odotettu sähköpostiviesti toi tullessaan hyviä uutisia. Nelli ja Nessi saivat puhtaat paperit (clear) dna-testauksessa. Koska myös Kinon tulos on clear, niin Uno on automaattisesti terve, eikä sitä tarvitse tämän sairauden osalta testata. Muut tiedossa olevat tulokset P.P kasvateista ovat Comeback "Helmi", Casanova "Topi", Drama Queen "Oona", joiden tulos myöskin on CLEAR.

14.12.2009 Nuorena se on vitsa väännettävä ja tiikeri selätettävä.antaudu.jpg

On se käsittämätöntä, mitenkä tuo perimä siirtyy eteen päin äidinmaidossa.

Juuri kun silmät ovat avautuneet ja peppu hät hätää pysyy vauhdissa mukana, eikä tasan tarkkaan ole vielä ainuttakaan esimerkkiä sitä, miten saaliin kanssa käyttäydytään, niin ensimmäisen tilaisuuden tullen ei kun niskastaaan kiinni ja armoton ravistus ja saaliille koittaa exodus.

Kyllä oli naurussa taas pitelemistä kun seurasin suuren tiikerinmetsästäjän touhuja.

Turnauskestävyydessä ei ole vielä kehumista, sillä kaiken vaanimisen, hyökkäilyjen ja harhautusliikkeiden jälkeen duracelit hiipuvat tältä terminaattorilta aika nopsaan.

saalistaja.jpg

Onneksi tuo painikaveri on sen verran leppoisa, että selätyksen jälkeen sen viereen voi vaikka käpertyä huilimaan.

 

Vaikka suurin osa ajasta kuluukin vielä unten mailla, niin vauhti alkaa pikku hiljaa kiihtymään.

 

 

unikaveri.jpg

Omatoimisia retkiä tehdään koko ajan kauemmaksi.

Kulmahampaiden puhkeaminen aiheuttaa sellaista kutinaa ikenissä, että kaikkea eteen tulevaa täytyy vähän maistaa.

Yöt nukutaan ihan itsekseen, mutta päivällä on mukava käpertyä äipän viereen "vetämään lepiä".

 

Kaiken pentupuuhastelun lomassa kävimme Nellin kanssa Messarin näyttelyissä kahtena päivänä. Eipä ollut hurraamista meidän osaltamme. Lauantaina saatiin odotetusti H Kumpumäeltä, eikä sunnuntaina norjalaiselta "sielunveljeltä" herunut sen parempaa. Molemmilla tuomareilla tuntui olevan tarve listata kaikki koiran vähäisemmätkin puutteet. Sunnuntaina koettiin muutamia todellisia ylläreitä, kun useita hienoja koiria rankattiin H:lla ja EH:lla kehästä. Omista kasvateistani ainoana oli edustamassa sunnuntain mittelöissä P.P Charmer, joka esiintyi todella mallikkaasti niin pöydällä kuin kehässäkin. Täysin käsittämättömästä syystä arvosteluksi tuli kuitenkin vain H

Monelle päivä oli varmasti pettymys tuomarilinjan vuoksi. Itseäni harmitti eniten Oton vuoksi. Nellin suoritukseen olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä se esiintyi edukseen kumpanakin päivänä. Erityisen paljon mieltä lämmittivät kehän laidalta tulleet kohteliaisuudet sen nuorekkaasta olemuksesta. Merkillisen päivän päätteeksi ei voi kuin todeta, että onneksi tittelit tulivat kuitenkin suomalais-koirille. Päivän positiivinen yllättäjä oli veteraani narttu After Barnakin Falling Rain, joka pesi nuoremmat kilpasiskonsa ja vei VSP tittelin.

 

8.12.2009 Mönkijästä formulaksi... muodonmuutos on käynnissä.

nouse peppu,nouse...

nouse_peppu.jpg

valmiit...

valmiit....jpg

paikoillanne...

paikoillanne....jpg

 

HEP!

hep.jpg

...ja sporttikäännös toiseen suuntaan

sportti.jpg

 Kaikki uudet asiat jotka olen oppinut viikon aikana:

  • nostamaan pepun ilmaan
  • seisomaan neljällä jalalla
  • "spurttailemaan"
  • murisemaan kovempaa
  • haukkumaan
  • tekemääm hyökkäyksiä pupu-herraa kohti
  • heiluttamaan häntää
  • käymään yksin vessassa (=paperilla pesän ulkopuolella)

 

1.12.2009 Tuunausta ja neuvolatouhuja.neuvolassa.jpg

Tänään oli sitten ensimmäinen oikea "neuvolapäivä", kun kaksi viikkoa tuli eilen mittariin.

Punnittiin tietysti ensin, jotta tiedettiin annostella matolääke.

Sepä ei ollutkaan mitään herkkua ja asiaa piti vähän kovaäänisemmin protestoida.

 

neuvolassa_2.jpg

Sitten tehtiin neitsytmatka kynsienleikkuun ihmeelliseen maailmaan, mikä sujuikin jo paljon paremmin.

Kumma miten pitkiksi ne kasvavatkaan tässä ajassa. Nessin maha on pieniä naarmuja täynnä, kun polkukone on lypsänyt kahden tunnin välein pientä "huikopalaa".

Eilen tehtiin puolen tunnin visiitti olohuoneen puolelle, mutta Nessi ilmoitti murinallaan Nellille, että turha tunkea vielä kovin lähelle Unoa.

Täytynee siis vielä fanittaa pikku-ukkoa pentulaatikon reunalla suuremman konfliktin välttämiseksi.

 

 

29.11.2009 Yksin kotona... ensimmäistä kertaa.yksin_kotona.jpg

Lähdettiin tyttöjen kanssa Lahden Herralaan PLL-geenitestiin ja jätettiin perheen miesvahvistus (=Uno) vartioimaan huushollia.

Matkan varrelta seuraamme lyöttäytyivät myös Otto, Oona ja Topi, joista otettiin samalla myös HC-verikokeet Hannes Lohen tutkimusta varten.

Tampereelle geenitestissä kävi Panu ja Kuopiossa Vilma, Armas ja Rasmus, joten Precious Pearl jälkeläiset olivat todella hyvin edustettuina. Nyt sitten vaan jännitetään tuloksia, jotka saapunevat parin viikon kuluttua.

Pikku-ukko oli pärjännyt loistavasti. Mikäs oli kölliessä Pupu-herran kainalossa, kun mahan alla lämmitti kuumavesipullo. hello.jpg

Maailman menoa on ihmetelty muutenkin jo kaksi päivää, sillä perjantaina aukesi toinen ja lauantaina toinen silmä, vaikka ikää ei ole vielä edes kahta viikkoa.

Eipä ole aiemmissa pentueissa vielä näin kiire ollut tähystelemään. Liekö ternimaidon salaisuus, sillä painoakin on jo kertynyt peräti 742g. Joten etunojapunerrukset vaihtunevat kohta nekin kävely-yrityksiksi.

Äänen käyttöäkin harjoitellaan kovasti ja muutama ihan koiralta kuulostava murahdus on kuultu.

 

 

26.11.2009 Vaaleanpunaisia unelmia.pink_dreams.jpg

 

Kun katsoo tuota pientä, onnellisen näköistä tuhisijaa, niin ei ne unet voi muun värisiä ollakaan.

Tässä poseerataan herra pupun kainalossa, joka muuten ostettiin Nessin kosioreissulta pois päin ajellessa, onnea tuottamaan.

Ei menneet eurot hukkaan tässä ostoksessa.

 

 

 

 

kielimiehi.jpg

Silloin kun ei nukuta, niin kieli alkaa kääntymään kippuralleen jo pelkästä maidon ajattelemisesta.

Pelkäksi ajatteluksi se ei jää, sillä kaveri tyhjentää kolme-neljä "hanaa" putkeen ja röyhtäisee sitten miehekkäästi päälle.

Koskentalon kirjassa, Parempaan pentutulokseen, sanotaan, että riittävästi maitoa saanut pentu on pullea ja päärynämäinen.

Siitä päätellen meillä taidetaan olla peräti Conferens-lajiketta:O)

Täydellä mahalla onkin sitten taas hyvä käydä huilimaan ja keräämään voimia seuraavaa ruokailua varten.rennosti.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

25.11.2009 Voiko näyttelymenestys olla hanurista kiinni?

moz-screenshot-33.jpg

Täytynee toivoa, että allekirjoittaneelta löytyy sen luokan koiria, ettei tarvitse ihan "kaikkea antaa" saavuttaakseen menestystä näyttelykehissä.

Elina lähetti tämän ja pari muuta yhtä osuvaa kuvaa vinkiksi, miten pukeutua koiranäyttelyyn, enkä voinut vastustaa kiusausta laittaa kuvaa esille kun nuo Messarinkin näyttelyt lähestyvät.

Nyt täytyy vaan toivoa, ettei paparazina ole tällä kertaa toiminut kuitenkaan Marko, sillä siinä tapauksessa käsitykseni miehestä menee ihan uusiksi:O)

 

22.11.2009 Hiljaa hyvä tulee... "Koppihoito" teki tehtävänsä ja vuorokauden jälkeen oli ilo nähdä äidillinen rakkaudenpalo Nessin katseessa kun se hoitaa lapsukaistaan. Täällä on niin hiljaista, ettei uskoisi pentua talossa olevankaan. Aina kun pentu vähänkin inahtaa, niin Nessi tuuppaa tissin suuhun ja kaveri vetää kessin täyteen, ollen jälleen tyytyväinen. Juha sanoikin, että Uno on varmaan maailman onnellisin koiranpentu, minkä se on ikinä nähnyt.nenn_pilkkuja.jpg 

Onnellisin ja valokuvatuin. Lisäksi intouduin ostamaan videokameran, joten sukulaisparat saavat jatkossa katsoa joko koiravideoita tai jos Juha pääsee puikkoihin, kalavideoita.

Meikäläinen on hurahtanut Unoon ihan täysin ja voisi tuijotella pikkukaveria tunnista toiseen, seuraten sen muodonmuutosta koiranpojaksi.

Aluksi vaaleanpunaisesta "possusta" muuntautui lähinnä ankanpoikaa muistuttava olento.

Nyt kun nenänpää alkaa vähitellen saamaan väriä, niin pikkuveijari näyttää päivä päivältä enemmän jääkarhun poikaselta.

iso_poika.jpg

Painoa kertyy kuin suoraan oppikirjoista.

Välillä kessi syödään niin täyteen, että selältään takaisin vatsalle kääntyminen tuottaa hienoisia vaikeuksia.

Huomenna tulee ensimmäinen viikko täyteen ja samalla rikkoutuu todennäköisesti myös 400 g:n haamuraja, sillä parin viimeisen päivän aikana paino on noussut noin 40-50 g:n päivävauhdilla.

Kaveri saattaa olla melkoinen pallo, ennen kuin jalat löytyvät ja kertyneitä varastoja päästään kuluttamaan todenteolla.

napa_nkyy.jpg

Varoituksen sana niille, jotka vasta suunnittelette pentujen hommaamista.

Hankkikaa kameraanne riittävän suuret muistikortit, ladatkaa akut, varatkaa jääkaappiin nopeasti valmistettavia einesruokia ( tämä sitä miestänne varten, joka kuitenkin jossain vaiheessa kyselee, että mitä tänään syödään) ja pyytäkää työnantajaltanne ainakin viikko "äitiyslomaa".

Sen jälkeen ottakaa mukava asento ja nauttikaa täysin siemauksin näistä vauva-ajan hetkistä, sillä ne kuluvat kuin siivillä.

 

17.11.2009 Äidiksi opettelua ja painonhallintaa. Kovaa hommaa tämä koiraemoksi kouluttaminen. Jos oli hankalaa Nelli-mamman kanssa liika innokkuus pentujen hoitamiseen ja ylisuojelevainen ote siihen, kenet se ensimmäisten viikkojen aikana pentulaatikolle päästi, niin oma haasteensa on tässäkin versiossa. Nessi kun mielellään häntä viuhuen esittelee uuden tulokkaan ja sitä saisi katsella kuka vaan ja miten kauan tahansa, mutta sitten tahtoo unohtua se, että sinne pesään pitäisi jäädä hoitamaankin. img_3021.jpg

Ei auttanut kuin siirtää pentulaatikko häkkiin ja molemmat sinne. Kun ei mihinkään pääse, niin pakkohan se on alkaa sopeutumaan tähän äidin rooliin. Aluksi Nessi näytti olevan kauhuissaan, että miksi tuo inisiä tunkee minun tisseilleni ja se seisoa törötti jalat levällään häkissään sen näköisenä, että auttakaa nyt hyvät ihmiset, sehän hamuilee minua.  

img_3025.jpg

Nyt siellä on ihana hiljaisuus, lukuunottamatta niitä hetkiä, kun alkaa kuulumaan järjetön maiskutus, pikkuveijarin imiessä posket lommollaan.

Ja mikäs on imiessä kun maitohanoja on tarjolla niin että alkaa jo olla valinnan vaikeutta.

Painoa olikin kertynyt eiliseen ihan mukavasti ja vaaka näytti tämän päiväiseksi lukemaksi 197g.

 

 

 

 

img_3013.jpg

 

Tältä näyttää onnellinen pentu, kun maha on täynnä ja peti puhdas, eikä vielä tarvitse murehtia sitä, että mitenkäs ne parsonin korvat oikein piti ollakaan?

 

 

 

 

 

16.11.2009 Poika tuli. Tänään puoliltapäivin saatettiin Mäntsälän eläinläääriaseman suojissa maailmaan Nessin ja Kinon täysvalkoinen urospentu. Viikko sitten tehdyllä "neuvolakäynnillä" keskustelimme, että mikäli kintut vaan saadaan pidettyä ristissä maanantaihin saakka, niin tehdään silloin keisarinleikkaus suunnitellusti. Tähän ratkaisuun päädyttiin huomioiden Nessin ikä ensisynnyttäjänä ja koska tiedossa oli vain yksi pentu. Kolminkertaisen riskin takia myös eläinlääkäri Merja Dahlbom katsoi päätöksen oikeaksi, vaikka antoikin hienovaratt00031.jpgaisesti minun itseni tehdä lopullisen ratkaisun.

Tässä esittelyssä noin viiden minuutin ikäinen Precious Pearl Extreme Duudson eli "Uno". Painoa 185 g.

Kuvan laatu on huono, sillä se on kännykän kameralla otettu. Parempia kuvia luvassa jahka pääsen erkanemaan pentulaatikolta seuraavan kerran.

Nessi on kyllä hyvä äiti. Se pesee ja puunaa poikaa ja maitoakin tulee niin, että hemmolla on ylähuulessa alvariinsa maitoviikset, ainoastaan pesässä täytyisi viihtyä paremmin. Se olisi kovasti lähdössä sieltä aina mukaan tai tulossa syliin, joten opeteltavaa on vielä kovasti.

Nelli sen sijaan olisi kovasti valmis hoitopuuhiin, mutta niin kai ne mummot aina on :O)

8.11.2009 H-hetkeen reilu viikko ja Nessi voi pulskasti. Ei niin pulskasti kuin Nelli aikoinaan, mutta kyllä siitä huomaa, että se on tiineenä, eikä vaan näytä lihavalta parsonilta:O) Odotuksen loppuaika on sujunut hyvin. Ruokaa menisi enemmän kuin uskaltaa antaa ja uni maittaa. Ulkona käydään lähinnä pistäytymässä.idinrakkautta.jpg

Mielenkiintoiseksi tämän odotuksen tekee se, että Nellillä on parhaillaan valeraskaus ja se kulkee hoivaamassa Nessiä.

Nessi ei siitä paljoa perusta, mutta minkäs teet kun mamma änkeää samaan petiin ja pistää tassun kaulalle, että pysyhän pentu siinä niin putsataan korvat.mammakuva.jpg

Toisaalta se on aika hellyyttävän näköistä, mutta toisaalta myös aika vaarallista, sillä uudesta tulokkaasta saattaa kehkeytyä riita.

Nelli onkin pidettävä ensimmäiset viikot visusti pois pentulaatikolta, ellei sen maidontäytteisille tisseille jostain syystä tule käyttöä.

Saa nähdä millainen kolmiodraama tästä oikein kehkeytyy?

Juhan kanssa on mietitty muutenkin Nessin käyttäytymistä emona. Osaakohan se hoitaa ja mitäs jos se tuumaa, että minun tisseissähän ei ipanat roiku? Ja kaiken lisäksi se on niin huomionkipeä itse, että onkohan se mustasukkainen pennulle?

Aika paljon kysymysmerkkejä vielä.

Tässä muutama kuva malliksi sutjakasta odottajastamme.mamma_makaa.jpg

Pentu on ollut niin hyvin piilossa kaikki nämä viikot, että vasta tämän viikonlopun aikana olen tuntenut sen liikkeet ensimmäisen kerran.

Melkoinen yökyöpeli tuntuisi olevan, sillä aloittaa melskauksen yleensä aamuyöstä.

 

17.10.2009 Nessi ultrattiin. Kaksi pentua näkyi odotetusti edellisen lääkärissäkäynnin tietämyksen perusteella. Harmittavasti toinen pennuista oli kuollut:( Sikiöpussissa ei ollut havaittavissa sikiövettä. Todennäköisesti se imeytyy sieltä jossain vaiheessa pois. Mihinkään toimenpiteisiin, kuten antibiootteihin ei ole kuitenkaan syytä turvautua, koska mistään bakteeritulehduksesta ei ole viitteitä. Toinen pennuista näytti olevan potkuista päätellen melkoinen karate-Kid ja yläkerran isännälle onkin lähetetty lukuisia terveisiä, että tämä kaveri pysyisi pesässä loppuun asti yhtä hyväkuntoisena. Nessin ikä ensisynnyttäjäksi on korkea ja koska pentuja näyttäisi olevan tulossa ainoastaan yksi, saattaa sen koko muodostua ongelmaksi. Eläinlääkäri Merja Dahlbomin kanssa tultiinkin siihen tulokseen, että tehdään vielä yksi ultraus viikkoa ennen h-hetkeä ja yritetään arvuutella mahtuuko pentu tulemaan normaalisti vai pitääkö turvautua keisarileikkaukseen. Monta raastavan jännittävää viikkoa on siis vielä edessä, ennen kuin uskaltaa huokaista helpotuksesta.  

11.10.2009 Erittäin hyvä päivä.balt_ch.jpg Oli loppuarvosana tämän päiväisestä Parsoneitten erikoisnäyttelystä, joka pidettiin Hyvinkäällä koirakylpylä Aptuksen vieressä. Odotukset eivät olleet kovin kummoiset tuomarivalintojen tullessa julki, mutta tulihan nähtyä nämäkin.

Kasvatteja olisin toivonut näkeväni enemmän kisaamassa, sillä tämä on ainoa näyttely missä vielä pidetään jälkeläisluokat. Siinä siis verrataan joko uroksen tai nartun, eli tässä tapauksessa Nellin jälkeläisiä siihen itseensä. Ja katsotaan kenen jälkeläisissä on eniten edustettuna vanhempansa ulkomuodollisia ominaisuuksia, jotka vielä täyttävät rotumääritelmän kriteerit. No, kahdella jälkeläisellä ei vielä mukaan pääse, joten koittakaahan tsempata ensi vuonna, sillä tuskimpa Nelli enää montaa vuotta kehissä esiintyy.

Oona (P.P. Drama Queen) yllätti positiivisesti esiintymällä erittäin reippaasti. Kiitos tästä menee kyllä Tiialle, joka oli henkisenä turvana siellä kehässä, eikä pikku-rinsessaa niin kovasti jännittänyt. Arvostelutkin olivat hienot, korvat pysyivät melkein koko ajan kunnolla ja häntä ylhäällä ja tuloksena NUO/EH. Isoveli Otolla (P.P.Charmer) ei ollut paras päivä. Jokin vei keskittymiskyvyn kokonaan, eikä esiintymisestä tullut oikein mitään. Tarkkana liiketuomarina Karin Rimmell rokotti ahtaista takaliikkeistä ja köyristelystä pöydällä, joten arvosteluksi VAL/EH. Nelli-mamma oli Harto Stocmarin arvioitavana ja tuloksena odotetusti VAL/EH. Hieman epävakaat korvat ja lyhyt askellus takajaloissa pudottivat muuten erinomaista arvostelua. Hallin kylmyys vaikutti varmaan ainakin aamupäivän aikana monen koiran esiintymiseen ja pöydällä näytti köyristelevän useampikin koira.

Päivän parhaan "saaliin" saavutti kotiin jätetty Nessi, jolle posti toi sen kauan vahvistamatta olleen Baltian muotovalion tittelin ruusukkeineen. Nessi oli kotona kasvattelemassa "maapähkinöitään", eikä siksi ollut näytelmissä mukana. Nessin kanssa käytiin tiistaina lääkärissä epämääräisten kipujen takia, mitkä osoittautuivat täysinäisiksi anaalirauhasiksi ja ehkä myös supisteluiksi. Samalla tehtiin tarkistus-ultra, missä nuo kyseiset "maapähkinät" näkyivät. Ensiviikolla käydään virallisessa neuvolassa tarkentamassa lukumäärää ja sitä, että nuo pähkinät ovat myös edelleen pysyneet pussissa:O)

Kiitos Leenalle, joka toi Panun (P.P Braveheart) varta vasten katsomaan minua ja Nelli-mammaa, vaikka ei näytelmiin osallistunutkaan. Ihana poika!

  

25.9.2009 Hanhenmaksaa ja kivipiiraita. Meillä on siirrytty Barffauksessa astetta hienostuneempaan suuntaan:O) Isäntä kävi eilen lintumetsällä pitkästä aikaa ja sai elämänsä ensimmäiset kanadanhanhet.

img_2957.jpgLintubongareille siis tiedoksi, että kyseessä ei todistetusti ole se pienempi valkoposkihanhi. No, eni vei. Nessi pisteli maksaa, sydäntä ja kivipiiraa hyvällä ruokahalulla, kun taas Nelli tyytyi ainoastaan nuuhkaisemaan ja toteamaan, että tämä gourmet-herkku ei ole sille tarpeeksi hyvää ja jäi kysyvästi odottamaan, josko olisi HK:n "blöötä" tarjolla.

Sen verran ennakkoluuloinen olen minäkin, että nähtyäni, mitä kivipiiran sisällä oli, ei tulisi mieleenikään pistää sitä suuhun, ainakaan tietoisesti. Muuten hanhipaisti kyllä maistuu ja nyt ei sitten muuta kuin keittokirjaa pläräämään ja makunystyröitä herättelemään.

 

19.9.2009 Tunteita ja tuoksuja. Kulunut viikko on ollut yhtä ylä ja alamäkeä tunneskaalaltaan ja tapahtumiltaan. Maanantai iltana tuli puhelu, jossa kerrottiin 102-vuotiaan pappani siirtyneen ajasta ikuisuuteen. Itketti, vaikka tiedossa oli, että laina-ajalla oli eletty jo monta vuotta. Kohtalon ivaa on se, että kotonaan asustanut ja rollaattorin kanssa liikkunut, mieleltään virkeä ja ajantasalla oleva ihminen kohtaa määränpäänsä kuntoutusjaksolla. Vieras ympäristö, vieras sänky, siitä putoaminen, lonkkamurtuma ja sen leikkaus koituivat papan kohtaloksi. 102 vuotta maanpäällistä vaellusta ja matka jatkuu... niin ainakin uskon, kuka tietää minne? Siispä hyvää matkaa pappa, ehkä vielä tavataan...

Keskiviikkona ja torstaina kävimme Nessin kanssa sulhasen luona. Sunnuntaina oli käyty jo kertaalleen, mutta se oli kuulemma vaan sellainen fanittelu-reissu eläinlääkärin mukaan, jossa ehkä tuoksuilla heräteltiin aisteja tulevaan. Nyt on ihmisten konstit käytetty ja toivotaan parasta, että tällä kertaa tärppää. Eletään matalalla profiililla kaiken puolin muutenkin ja yritetään pitää ympäristö stressittömänä, jotta pikku parsoneilla olisi mahdollisimman hyvä mahdollisuus päästä alkuun.

Torstaina vastaajaan oli jätetty viesti, jota kukaan kasvattaja ei haluaisi kuulla ja jollainen varmasti jokaisen kohdalle jossain vaiheessa tulee. Perheessä oli kriisi, jossa koira oli purrut perheen teini-ikäistä tytärtä ja vaihtoehdot olivat hakea koira pois tai viedä se piikille. Yleiseen keskusteluun eivät mielestäni kuulu syyt ja seuraukset, joten niitä en tässä ala ruotimaan. Mielessä kävivät vaan taas ne lukuisat kerrat kun olen pennunostajien kanssa keskustellut aiheesta terrieri, koulutus, johtajuus, lapsiperhe. Kasvattajana sitä kelaa mielessään tuliko tehtyä alunperinkään oikea valinta, miten muuten olisin voinut ohjeistaa, olisiko jotain ollut vielä tehtävissä. Samaa olen jauhanut muiden kasvattajien ja terrierinomistajien kesken. Kiitos kannustuksesta ja palautteesta, jota olen heiltä saanut. Koirasta luopuminen käyttäytymisongelman vuoksi puolitoistavuotiaana on aina kova paikka sekä perheelle, että kasvattajalle. Tässä tapauksessa päädyttiin siihen ratkaisuun, että Rikulle etsitään uusi koti ja sille annetaan uusi mahdollisuus. Rikulle löytyikin jo uusi koti Oulusta, minne se muuttaa toisen koiran kaveriksi. Parin viikon mietintäaika on vielä uudella omistajalla, mutta näillä näkymin Rikun tulevaisuus näyttäisi ihan valoisalta.

Oppiminen kantapään kautta on rankkaa, mutta toivottavasti tämä tapaus kannattaa. Olen edelleen sitä mieltä, että terrieri sopii lapsiperheeseen siinä missä mikä tahansa muukin rotu. Kriteerit ja valinnat vaan kovenevat tämän jälkeen. Kasvattajana minunkin tulee pitää mielessä pentujen sukutaustat ja luonteet entistä tarkemmin kun etsin niille uusia koteja. Joissakin on vaan enemmän terrieriä kuin toisissa, myös vanhempana ja silloinhan sinulla ei enää ole kovin paljoa vaikutusvaltaa asioiden suhteen.

 

2.-11.9.2009 Matkapäiväkirja Transilvaniaan ja takaimg_2888.jpgisin.

Tiistai aamuna klo 5.30 alkoi bussin lastaaminen Helsingin Länsiterminaalissa ja matka kohti Romaniaa oli alkamassa. 15 koiraihmistä ja jos vaan laskuissa vielä pysyin mukana, niin n.37 koiraa oli pakkautunut kaksikerroksiseen bussiin.

Osa porukasta ja toinen kuskeista tulivat kyytiin vasta Tallinnan puolelta. Aikamoinen sorttimentti oli taas matkaan lähdössä. Paitsi rotuvalikoiman puolesta, niin myös ihmisten, sillä joukosta löytyi perinteisten opiskelijoiden ja eläkeläisten lisäksi rahtaria, kätilöä ja seminologia. Tunnelma oli tiivis, mutta onneksi kaikki matkaajat olivat vanhoja konkareita, joten kaikilla oli suurinpiirtein tiedossa, mitä tuleman piti. Niinhän minä luulin...

img_2887.jpg

Nelli-mamma osoitti terrierimäisyytensä jo heti kättelyssä ja oli napannut kuljettajaa sormesta, kun tämä oli erehtynyt pistämään sormensa häkin sisäpuolelle.

 

Armas otti matkustamisen levon kannalta, eikä paljon hötkyillyt. Yleensä se asettuikin häkkiin päästyään heti makuulle ja tuuppasi kuonon hännän alle piiloon, ikään kuin merkiksi, että mua on nyt turha häiritä.img_2862.jpg

 

 

 

Matkareitti Tallinnasta jatkui Latvian ja Liettuan kautta Puolaan, jossa oli tarkoitus viettää ensimmäinen yö.

 

 

img_2874.jpg

Latvian puolella ensimmäinen pidempi pysähdys tehtiin paikallisessa "kotieläinpuistossa", jossa näytillä oli vähän muutakin kuin porkkananpurijoita.

Paikkallinen "nalle" viilenteli tunteitaan strutsi- ja bambi-aitauksen välissä!!!

 

img_2894.jpg

Noin 15 tunnin matkustamisen jälkeen saavuimme Bialystociin, Puolaan, jossa majoituimme pieneen, mutta ihan siistiin hotelliin.

5 tunnin ruhtinaalliset yöunet ja klo 6 paikallista aikaa, matka jatkui kohti Slovakiaa, Unkaria ja Romaniaa. Seuraava yö oli määrä viettää autossa. Aikamoinen yö siitä tulikin. Mainittakoon, että Karpaattien ylitys ei ole tarkoitettu heikkohermoisille. Aikaisemmat kokemukseni Minskin reissulta eivät olleet mitään verrattuna näihin spiraaleihin. Kateellisena katselin niitä, joilla oli sellaiset unenlahjat, etteivät tienneet yöllisistä kurvailuista mitään. Vaikka tuskinpa kokemus olisi ollut päivällä yhtään sen helpompi kestää. No, eni vei hengissä selvittiin molempiin suuntiin, vaikka välillä epäilyttikin, että mahtuuko bussi kääntymään kurvissa ennen kuin kaide tulee vastaan.

img_2903.jpg

Romaniassa majoituimme Black Lord-hotelliin, jonne saavuimme perjantaina puolilta päivin. Tälle päivälle tiedossa oli vapaamuotoista oleskelua ja matkalaukkujen purkamisen jälkeen osa porukkasta lähtikin kaupungille shoppailemaan. Hintataso Romaniassa on Euroopan alhaisimpia. Esimerkkinä naisten juhlakengät, joita sai kahdet parit n. 10 eurolla ja taksikyydin parilla eurolla. Taksikyyti oli sitten taas omanlaisensa extreme-kokemus. Jos haluaa matkan jälkeen verestää näitä muistoja, niin pitänee mennä johonkin huvipuiston vuoristorataan. Kaupunki itsessään oli siisti ja hyvinkin länsimaisen näköinen, vaikkakin heti sen laitamilta näkyivätkin paikalliset slummit ja mustalaisvankkurit taajamien ulkopuolella kulkivat liikenteen seassa siinä missä autotkin.

p9040028.jpg

Kuvassa Anu P (fila,brassit ja kourallinen kääkkiä), Anu L (aussit), minä, Petri (chowit), Merja (norwitsit) ja Viivi (bulmastiffi,buldoggi). Tarina ei kerro, miksi Romulus ja Reemus-patsas löytyy Targu-Muren kaupungista, mutta pakkohan siitä oli kuva saada. Potretti on todennäköisesti linssin takana olevan Pirjo Wekströmin kamerasta.p9050102.jpg

Lauantaina alkoivat näytelmät. Aamupäivällä oli vuorossa terriereiden erikoisnäyttely, joihin omista koiristani oli ilmoitettu vain Nessi. Romanialainen pentu vei ROP-pentu tittelin ja Puolalainen nuortenluokan narttu aikuisten koirien Rop-tittelin. Nessin sijoitus oli PN2 ja serti. Loppupeleissä Puolalainen veti pisimmän korren kaikissa kolmessa kisassa ja Nessi jäi vaille valionarvoa tällä kertaa. Harmitus oli suunnaton, sillä mielestäni hävisimme huonommalle. Koira oli huolimattomasti trimmattu ja hieman pyylevässä kunnossa, vaikkakin liikkui ihan kauniisti, joten ainoa selitys häviölle oli, että tuomarit pitivät rotevimmista koirista ja sileäkarvaisuus koitui Nessin kohtaloksi, sillä sen esiintymistä ei voinut mitenkään moittia etenkään viimeisimmässä kisassa. Myönnettäköön, että ensimmäistä kertaa elämässä minulle tuotti suuria vaikeuksia onnitella voittajaa.

img_2923.jpg

 

 

 

 

 

 

Iltapäivällä klo 16 alkoi päivän spektaakkeli, eli Dracula Show, jossa jaossa olivat cacibit ja osallistumisoikeus Cruftiin. img_2924.jpg

32 asteen helteestä huolimatta sonnustauduimme vampyyrivermeisiin ja pistimme kaiken likoon.

Nessille PN2, serti ja vara-cacib, Nelli PN3. Armas näytti närhenmunat ja korjasi koko potin, olemalla ROP. Saamallaan cacibilla siitä tuli samalla Romanian MVA ja diplomin lisäksi saimme kotiintuomisina kutsun Cruftiin. Paikallisten näyttelykäyttäytymisessä ei ollut kehumista, sillä heti Armaksen astuttua kehään, pöytäkulmaukseen asettautunut parson pennun omistaja alkoi häiriköintiyritykset haukuttamalla koiraansa ja vinguttamalla lelua taukoamatta. Sama peli jatkui Nellin ja Nessin kohdalla. No, ukko ei ollut siitä moksiskaan, vaan päinvastoin kulki rinta rottingilla sen näköisenä kuin omistaisi koko kehän. Eikä mokoma häiriköinti tehonnut tyttöihinkän.

imgp0166.jpg

Kuva: Nicke Laaksonen & Hissu Toivonen

Ilta huipentui Best In Show:hun. Näyttelyt pidettiin vanhan linnan alueella, joka vielä muutama vuosi sitten oli Romanian Kennelliiton puheenjohtajan Petru Munteaun omistuksessa. Mr. Draculaksi tituleerattu herra on ihan oikeasti sukua tälle legendaariselle hahmolle ja siitä koko idea tähän näytelmään, jonka loppuspektaakkeliin oli todella panostettu.

imgp0473.jpg

 

 

Mr. Dracula astumassa ulos arkustaan. Kuva: Nicke Laaksonen & Hissu Toivonen, samoin alla oleva kuva

imgp0263.jpg

Toisen päivän näytelmät olivat toisinto edellisestä päivästä. Armas ROP ja cacib, Nessi PN2, serti, vara-cacib ja Nelli PN3, serti. Ryhmäkehään emme enää sunnuntaina ehtineet, koska jonotimme Cruftin lappuja. Yllä olevassa kuvassa suomalaisjoukot hienosti edustettuina: Anu ja aussi-Danny, minä ja Armas, Merja + norwits ja Kadri + dandie. Hienoja onnistumisia ja täyspotteja tuli muutamalle meistä.

imgp0392.jpg

 

 

Lauantain Dracula Show:n BIS I pentu, bulldoggi Bertta (Wheelback's Cajun Qeen) ja omistajansa Viivi Alaluusua.

Kuva: Nicke Laaksonen & Hissu Toivonen

imgp0179.jpg

Sunnuntaina BIS I junior, brasilianterrieri Dido "The Kultamuna" (Brashill Esplendido) ja Anu Paarlahti. Kuva: Nicke Laaksonen & Hissu Toivonen

 img_0764.jpg

Paluumatka sujui lähes ongelmitta. Lieviä sivuvaikutuksia oli kyllä havaittavissa matkaväsymyksen ja vatsassa tuntuvan ylimääräisen kuplimisen lisäksi. Mutta onneksi matkaseurana oli ihan yhtä "flegmaattista terrieriporukkaa", jotka lukuisten champanjapullollisten nauttimisen jälkeen osasivat edelleen käyttäytyä.img_2939.jpg

Armaksesta tuli siis kautta aikojen ensimmäinen Romanian valionarvon saavuttanut suomalais-parson. Ko. arvon on aiemmin saanut kaksi venäläistä ja nyt siis myös yksi puolalainen parson. Kyllä kelpaa äijän pullistella.

Hieman epäselväksi jäi saiko Nessi kaksi vai kolme sertiä, mutta vasta neljällä valioituu, ellei onnistu saamaan cacibia. Tämä tarkoittanee sitä, että tuohon merkilliseen paikkaan on kaiketi mentävä joskus uudestaan.

Kirjallisia arviointeja ei saatu, ainoastaan luokkasijoitukset ja saavutukset kirjattiin. Yksi suullinen arvostelu saatiin lauantaina Armakselle, kun tuomari sanoi pöydällä tutkimisen jälkeen: Nice head :O)

 

31.8.2009 Äijäenergiaa taloon. Kyseessä voisi olla tällä hetkellä niin kovin ajankohtainen BB-talo (jota en ole onnekseni koukuttunut katsomaan), mutta oikeasti kyseessä on armaan Armas-äijän saapuminen kyläilemään. Kävin hakemassa ukon eilen Heinolan ABC:ltä, jonne olimme Eevan kanssa sopineet treffit. Tuttuun tapaansa kaveri asettui heti taloksi ilman suurta teatraalisuutta, joten Nessikin tyytyi vaan toteamaan, että "ai sä tulit taas". Karva oli kyllä niin pitkä, etten ollut tunnistaa, mutta siitähän päästiin äkkiä eroon ja nyt ollaan niin posliinia että:O) Armas tuli meille sen takia, että starttaamme keskiviikkoaamuna kohti Romaniaa ja Dracula Show:ta, jossa olisi tarkoitus mitellä kauneudesta/komeudesta tulevana viikonloppuna. Kulmahampaat on siis teroitettu ja "lepakkoasu" kaivettu naftaliinista. Mikäli verenhimo ei mahdottomaksi ylly, niin takaisin tullaan viikon kuluttua. Jännitys alkaa olla jo käsin kosketeltavissa, sillä onhan edellisestä rapakontakaisesta reissusta jo kaksi vuotta. Armakselle lähdetään metsästämään CACIB:ia ja Nessille viimeistä multichampioniin oikeuttavaa titteliä. Nelli lähtee mukaan ilman paineita ja kaikki, mikä tulee näiden tavoitteiden päälle, on pelkkää plussaa.

Nelli kävikin Terri-Erissä harjoittelemassa erinomaisin arvosteluin ja jäi vain koirankarvan päähän veteraaniluokan voitosta, sillä Sheila Atter olisi halunnut antaa molemmille veteraaniluokan nartuille ykkössijoituksen. Paremmat liikkeet vetivät tällä kertaa pidemmän korren. Oona (P.P Drama Qeen) oli mamman mukana kisaamassa, mutta ujostelu kehässä pudotti arvostelua. Tuloksena kuitenkin muuten hieno NUO/EH ja sijoittuminen neljänneksi. Harjoittelua ja harjoittelua, niin not happy in the ring-lause muuttuu happy in the ring:ksi. Otto (P.P.Charmer) jätti nämä kisat väliin unohduksen vuoksi, mutta mitäpä sitä pullistelemaan, kun edellispäivänä viimeksi oli tyttö kylässä. Iloisia perhetapahtumia on siis toivon mukaan luvassa muutaman kuukauden kuluttua Juurusjärven kennelissä.

15.8.2009 Rangaistus on lusittu puoliväliin. Kaksi viikkoa on siis tehty töitä loman jälkeen ja toinen samanmoinen rupeama olisi edessä ennen seuraavaa lomaa. Tässä ollaan nyt vähän samassa tilanteessa kuin soutulaitetta soudettaessa ja matkamittarin näyttäessä puolivälin krouvia. Jotain viihdykettä siihenkin tarttis saada sen radion lisäksi. Fiilis kyllä aina kummasti nousee siinä vaiheessa kun ns. alamäki alkaa ja matka-aika lyhentyy. Nessi on kyllä kovasti yrittänyt tsempata minua makoilemalla soutulaitteen vieressä seurana, mutta ihan aina sekään ei jaksa innostaa. Tämä kaikki soutaminen (ja huopaaminen) on nyt sitten taas niitä ikuisuuslupauksia, joita annetaan lomien jälkeen, kun vaaka näyttää luvattomia lukemia. Saas nähdä miten käy. Nyt on jo jäänyt kaksi päivää väliin niillä selityksillä, että kantapäässä on rakkula ja nurmikko piti leikata. Tänään meinasin hyödyntää kesän viimeisiä kauniita päiviä (säätiedotuksen mukaan) ja roudata takapihan multakasaa vähän laajemmalle alueelle. Eikös sekin käy ihan kuntoilusta?

Ihmisluonne on heikko kaikin puolin. Kaikesta vannottamisesta huolimatta menin sitten ja rekisteröidyin naamakirjaan. Täytyy kyllä sanoa, että tunsin itseni aika kalkkikseksi ja koko systeemin käyttäminen vaikutti niin hankalalta, että kommentteja tuskin satelee kovin tiuhaan tahtiin. Eikä mulla yksinkertaisesti riitä aika surffailla näillä nettinopeuksilla joka paikassa. Seli, seli,... Mutta, että edes jotain näistä lupauksista tulisi tehtyä, niin parempi sulkea sivut ja ruveta hommiin.

 laiturilla.jpg

3.8.2009 Päättyneet on päivät... jolloin sai vaan kellotella laiturilla aamuaringon lämmössä, kahvia nautiskellen ja laineiden liplatusta kuunnellen. Ensimmäinen työpäivä on siis takana ja arkinen aherrus alkanut. Lomakeleissä ei kyllä ole ollut moittimista, vaikka muutaman viikon ajan olisinkin vielä voinut kerätä D-vitamiinia talteen. Tuo on meikäläisen keksimä nimitys auringossa grillaantumiselle, se kun kuulostaa vähän terveellisemmältä, eikä ollenkaan niin turhanpäiväiseltä :O)

Hyvin oli nollaantunut kovalevykin, sillä työkoneen salasanakin oli päässyt autuaasti unohtumaan. Vai olisiko aurinko kuitenkin pehmentänyt päätäkin, kun jumitti tuo kännykän PIN-koodikin taannoin? Alkoholilla ei joka tapauksessa ole osuutta asiaan, sillä yhtään siideriäkään ei tainnut tulla lomalla siemailtua! Muistaakseni?

vahtikoira.jpgMelkoinen muutos taisi loman loppuminen olla koirillekin, jotka olivat tottuneet hiippailemaan viimeiset neljä viikkoa ulkona kellon ympäri.

Jos on auringonpalvoja meikäläinen, niin sitä on kyllä Nellikin. Ja jos koirat voisivat ruskettua, niin Nelli muistuttaisi nyt enemmän saksanmetsästysterrieriä kuin parsonia, sen verran paljon sekin on auringon säteitä tallentanut. Sisällehän sitä ei illalla ole saanut kuin kantamalla, vaikka onkin välillä ollut niin väsyksissä, että vahtimisen lomassa on pitänyt vähän silmänlumeeksi torkahtaa.

Onneksi ei kesä kuitenkaan vielä meikäläisen lomaan lopu, vaan hellepäivistä saataneen taas nauttia loppuviikosta. Ja onhan sitä oltava jotain motivaatiota, joten pistinpä heti uuden loma-anomuksen vetämään. Siitä kehkeytyneekin mielenkiintoinen.

26.7.2009 Home sweet home. Reissu on heitetty ja nyt ollaan taas kotosalla. Kivaa oli, mutta kiva on tulla omaan sänkyynkin nukkumaan. Kelit pohjoisessa alkoivat kyllä loppuviikosta olla sitä luokkaa, että sen puoleen vähän syletti lähteä pois. Pilvetön taivas ja 26 raatia lämmintä, niin mikäs olis kellotella nahkaa kärventämässä. Tekemisen puutetta ei olisi ollut muutenkaan, sillä lappalaiset taitavat kyllä tuon ohjelman järjestämisen, jos porojen perässä kulkeminen ja kalastaminen olisi alkanut tympäistä. Paikallisten "heinäkenkien" (näin olivat itse itsensä nimenneet) kanssa olisi päässyt joraamaan Bumtsi-Bum Marcon juontamassa tanssikisassa ja arvosteluista olisi vastannut mm. itse Kanki-Kaikkonen. Kovin kummoinen öljylantio siis tuskin olisi tarvinnut olla voittaakseen. Kilpailu taitaa olla paikallisilla verissä, sillä myös kullanhuuhdonnassa ja uistelussa olisi päässyt kisaamaan, puhumattakaan viikon päätapahtumasta WaterCross Ivalosta. Lyhykäisyydessään siinä kaiketi on tarkoituksena painaltaa ovaalin muotoista rataa veden päällä moottorikelkalla ja voittaja on se, joka pysyy pisimpään pinnalla?!? Kaikkea se lapinpoika keksii. Kekseliäs on japanilainenkin. Sähköjen puuttuessa menin paikalliseen toimistotarvikefirmaan kokeilemaan kepillä jäätä ja kyselemään, josko löytyisi sellaista vempainta, millä saisi läppäriin virtaa auton tupakansytyttimestä. Ja sellainenhan löytyi ja peräti hyllystä. Vekotin on nimeltään invertor ja sen toisessa päässä on siis piuha sytyttimeen ja toisesta päästä löytyy normaali pistorasia. Paitsi, että sain läppärin ladattua, niin pääsin käyttämään myös hiustenkuivaajaa. Ah, mikä autuus se olikaan. Hiustenlaiton vaihtoehdot kun olivat siihen mennessä olleet joko nyppiä vahalla pystyyn ja näyttää peikolta tai sliipata päätä pitkin ja näyttää kirnun nuolleelta. Mokoma autuaaksi tekevä vekotin maksoi vajaat 60 euroa ja oli kyllä jokaisen sentin arvoinen. Ihan imuria siihen ei kuulemma kannata kytkeä, mutta muita pieniä sähkölaitteita kyllä. Tässä muuten erinomainen lahjavinkki naiselle, jolla on jo kaikkea. Eikä pysty emäntä pullikoimaan vastaan ja esittämään verukkeita, miksei voisi lähteä reissuun mukaan. Kaikesta tuosta intoutuneena päätin sitten ladata myös kännykkäni, sillä seurauksella, että onnistuin sössimään PIN-koodin kolmasti pieleen ja nyt on sitten kapula lukossa. Eihän minulta tietenkään löydy enää kahden vuoden takaisia ohjekirjoja, joista pitäisi kaivella se "seesam aukene" eli PUK-koodi. Huomenna on siis suunnattava kaiketi ostamaan uutta kännykkää, jos mielii olla yhteydessä muuhun maailmaan.

 

22.7.2009 Highlights from Lapland. Kaikkea sitä luontäidillä on tarjota satunnaiselle matkaajalle. Yksi sana kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.

sarvet.jpg

  

hiekkaa_nenss.jpg

jljet.jpg

  

kuohut.jpg

 

hanurista.jpg

  

tupasvilla.jpg

20.7.2009 Lapin luonto luo outoa taikaa... ja outoja aivoituksia muutenkin. Talvellahan menimme ja ostimme pohjoisen reissulla mökin Ivalosta. Nyt sitten päätettiin lähteä katsomaan sitä kesäaikaan. Eilen sai taas Nissani kyytiä kun hurautimme tänne : 11 tuntia, johon sisältyi yksi tunnin mittainen ruokatauko Oulussa. Mutta mikäs oli ajellessa kun valoa kohti oltiin tulossa. Mökkikin oli ihan asuttavan näköinen. Mitä nyt pientä tuunaamista muutaman asian suhteen. Niin kuin esimerkiksi peseytymistilojen!!! Niitä kun ei nimittäin vielä ole. Onneksi on jo paikallisen timpurin kanssa tehty diili, että hän käy iltapuhteillaan muuttamassa keittiön saunaksi ja alkovin keittiöksi. Ettei tarvii turvautua Ivalojoessa pulikoimiseen. Vesi ei nimittäin ollut niitä lämpimimpiä.

 

huvila_ja_huussi.jpg

Ihan yksinkertaista ei ole se veden kantaminenkaan.tikapuita_pitkin_taivaaseen.jpg

Mökki sijaitsee noin 50 metriä korkealla joentörmällä ja vielä toistaiseksi agrikaatin puuttuessa veden ylös saaminen on lähinnä reisilihaksista kiinni.

 

Melkein tunsin itseni Roky Balboaksi, piiskatessani itseäni rappuja ylös, hengitys koristen ja reisilihakset tulessa, molemmissa käsissä 10 litran vesiämpärit.

 

Ei näitä rappusia ole kuin 116 kpl suuntaansa. Muutaman kerran kun "kipaisee" vesiämpärin kanssa edes takaisin, niin melkein tuntee kuinka takapuoli alkaa muuttua samanlaiseksi päärynäksi kuin tummempihipiäisillä pikajuoksijoilla.

 

Mitäpä sitä ei nainen tekisi kauneuden tähden! Heitelköön vaan isäntä kaikessa rauhassa viehettä joentörmällä.

 

Maisemat on kyllä kieltämättä hulppeat.

rantatrmlt.jpg

Näissä maisemmissa tuntuvat viihtyvän myös pikku sarvipäiset ystävämme. Ja nyt en puhu itikoista, sillä niitä tällä ei kumma kyllä ole. Mutta poroja mennä poukkoilee kaiken aikaa. Koiria ei siis voi pitää irrallaan. Sen verran läheltä päästiin tutustumaan näihin, kun puolenkymmentä sorkkaeläintä tepasteli takapihalla, että kyytiä olisivat saaneet, jos hihnat eivät olisi olleet puussa kiinni. Harmi! Olishan niitä ollut kiva vähän jahdata.makkaraa_paistellessa.jpg

 

Kelit ovat toistaiseksi suosineet, vaikka helteessä ei tarvitsekaan hikoilla. Aamullakin oli sen verran vilakkaa (+10 astetta), että tytöille piti laittaa takit päälle, jotta tarkenivat kytätä makkaroiden paistumista

 

 

maisemia2.jpg

Ja kun oli saatu vähän murua rinnan alle, niin sitten sitä taas jaksoikin kävellä.

porovaara.jpg

Ja kyllähän me tytöt käveltiin. 

 

Mikäs oli kävellessä kun maisemat olivat paitsi kauniit, niin helppokulkuiset. Matalaa, kuivaa varvikkoa silmän kantamattomiin, vaikka olisi sandaaleilla kulkenut.

 

Välillä täytyi pysähtyä tähystämään poroja....

 

 

 

 

 

 

 

 

 lapinlumoa.jpg

 

 ... ja välillä vaan muuta lapinlumoa.

 

Huomenna suuntaammekin sitten Utsjoelle katsastamaan yötöntä yötä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

15.7.2009 I'm back. i_am_back.jpg

Mä oon aina pitäny terriereitä sitkeinä kavereina, mut kyl mun täytyy nostaa häntää mun omistajallekin sitkeydestä mun yskän hoitamisen suhteen.

Mähän oon nyt popsinu sydänlääkkeitä kohta kuukauden, ilman varsinaista vaikutusta. Aluks näytti siltä, et niistä olis ollu apua mun rykimiseen, mutta näin pitemmällä aikavälillä tulos on ollu plus-miinus-nolla. Niinpä sit käväisin tänään oikein tsadissa saakka sellaisessa eläinlääkärissä kuin HauMau www.haumau.fi 

Mua hoiti sydänspesialisti Taru Kangasniemi, joka vaikutti oikein pätevältä ja mukavalta. Se jakso kuunnella koko mun tautihistorian keväästä saakka. Sit se ultras mun sydämen uudestaan ja mä sain terveen paperit sen suhteen. Mitään sivuääntä ei kuulunu, eikä läppävuodoista ollut tietoakaan. Läpätkin oli kuulemma rakenteellisesti oikein kauniit. Se sanoi, et joskus tulehdukset muuttaa jotain veren viskositeettia ja siitä saattaa aiheutua sivuääni ja tulehdusten korjaantuessa myös läppien toiminta korjaantuu hyvin usein. Sit se sano, et mä olen oirehistorian puolesta sekä ikäisekseni ja vireystasoltani epäsopiva sydänpotilaaksi, joten se aikaisempi diagnoosi heitettiin romukoppaan. Arvatkaa oliko mamma iloinen. Päädyttiin sit siihen vaihtoehtoon, jota Lahdessakin jo väläyteltiin, et kokeillaan kortisonia ja sellaista antibioottia, joka tappaa kaikki oravaa pienemmät. Onneks mä oon niitä isompi:O) Sit, jos niistäkään ei oon apua, niin mulle tehdään joku keuhkoputkien tähystys ja otetaan sieltä jotkut limanäytteet. Onneks tultiin tänne pääkaupunkiin, koska Lahdessa ei olis ollu sitä tähystysmahdollisuutta.

Me ei siis vielä oo heitetty pyyhettä kehään sen suhteen, etteikö tää tauti olis voitettavissa. Sen kunniaks mä päätin reissusta tultuani näyttää mun vireystasoni ja pulahdin Kymeen jahtaamaan kuikkaperhettä. 

 

12.-13.7.2009 Kesä on sukulaisissa käymis aikaa. Meikäläinenkin (P.P Dejavu, Riku) piipahti reilun vuorokauden mittaisella visiitillä mamman ja siskolikan luona, muun perheen ollessa risteilyllä. Täytyy sanoa, että vaikka mä oon jo aika iso poika ja vahva, niin kyllä multa itku pääsi, kun kotiväen perävalot vilahti mutkan taakse. Mä en ollu uskoo silmiäni ja muutaman kerran piti käydä tsekkaamassa asia porttien takaa, ennen kuin mulle valkeni, miks mun ruokakipot ja häkki otettiin kans mukaan. Ikävää helpotti vähän se, että pääsin heittämään rundia takapihalle Nelli-mamman ja Nessin kanssa. Aluks mä olin ihan lovena kun näin mamman pitkästä aikaa ja kiehnäsin sen kyljessä ja peräpeilissä kiinni, kunnes se murahti mulle et: Poika, poika! Tavat ne on oltava koirallakin, joten hilaahan kuonos kauemmas mun ahteristani. Se tuli sen verran vakuuttavalla äänellä, et mulle se ainakin meni jakeluun heti.

No sit mä tietty otin kohteekseni siskolikan. Ensin mä esittelin sille ruovitustaitojani eli sitä, miten poikaporukassa suditaan jaloilla, jotta näytettäisiin vähän kovemmalta hemmolta ja sit niitä romeo-juttuja, millä tyttöporukassa näytetään kaikkein coolimmalta. Se oli alkuun ihan mukava, niin ku siskot yleensäkin, mut sit sitäkin alkoi kyllästyttää mun ylenmääräinen kiinnostukseni siitnessinelli_ja_riku.jpgä ja se alkoi natkuttamaan mulle, et mä kuulemma tuun ihan sen iholle.

Se sai kauheen hepulin ja jahtas mua pitkin pihaa monta kierrosta ja räksytti kauheella kimakalla äänellä samanaikaisesti. Siitähän mä vasta innostuin. Siskot on siitä mukavia, et niitä voi härnätä ihan pimahtamiseen asti, jos ei joku ihminen keksi puuttua peliin. No mulle kävi just näin ja Kirsi pisti mut muutaman keran jäähylle siitä hyvästä, etten uskonu kun se komenti. En mäkään ihan dorka oo ja mulle valkeni kyllä aika nopeesti, et ottamalla vähän rauhallisemmin, mä saan olla ulkona muitten kanssa.

Ja kyl me sitten oltiinkin koko päivä seikkailemassa. Niillä on siitä metka piha, et siellä on aika paljon kaikkee kivaa puuhasteltavaa koirillekin. Nelli ja Nessi näytti minkälaisen onkalon ne oli kaivaneet kivipengerrykseeriku_ja_tytt_kivell.jpgn myyriä jahdatessaan. Sellasen, mihin mahtuu koira ihan kokonaan.

Eilen ne olikin kuulemma saaneet myyrän per kuono ja jääneet siks barffi-ruuassa ilman luita. Sit siellä on sellainen saniaisviidakko, josta ne viime viikolla oli saaneet sen tiikerin (suom. kissa). Nyt ei kyllä näkynyt sellaisia, vaikka aika tarkkaan paikat tutkittiinkin. Parasta oli kuitenkin se vesi, mihin pääsi pulahtamaan aina kun tuli vähänkin kuuma. Muutaman rundin mä kävinkin heittämässä, vaikka mua kyllä yskitti aika paljon sen jälkeen. Se kuulemma johtuu Kirsin mukaan siitä, et mä uin suu auki ja hörpin vettä samalla. Se nauro rannalla ihan kippurassa ja sano, et mulla pitäis olla jotkut kidukset suodattamassa vesi pois tai sit mun pitäis opetella hengittämään nenän kautta. Mä en tajuu! Täytyy varmaan vielä reenata. Illalla mä olin aika finaalissa, kun oltiin oltu koko päivä pihalla. Olis luullu unen tulevan helposti, mut ei. Mulla oli vähän ikävä kun muut meni yläkertaan nukkumaan ja mä jäin alas mukamas vierashuoneeseen. Oikeesti se oli kuulemma se sama huone, missä olin pienenä asustanu. Vaikka mulla oli siellä oman häkin lisäksi Nessin peti, niin vähän mä itkeskelin pääsyä muitten mukaan. Jotenkin mä selvisin siitä yöstä ja aamulla päästiin taas kirmaamaan ulos, vaikka keli olikin tänään aika sateinen. Sitten kun tultiin sisälle ja saatiin just kuivateltua itsemme, niin mä en ollu uskoa silmiäni kun kotiväki tulikin hakemaan mua. Mun täytyy kaverit sanoo teille, et inkontinessi ja ilopissa on ihan kaks eri asiaa, mut kummallekaan et voi ite mitään. Eikä se oo kuulemma mikään hävettävä asia, joten mitä sitten jos mulle kävikiin niin. Pääasia, et mut haettiin kotiin, vaikka kylässäkin oli ihan mukavaa sit kun tottu. Ehkä mä tuun joskus toistekin.palkintokaappi.jpg

 

 

Sadepäivissä on se hyvä puoli, että joskus sitä saattaa saada jotain aikaiseksikin.

 

Nellille ja Nessille tuttavamme toimesta omin pikku kätösin tekemä palkintokaappi, joka vuoden päivät on odottanut pokaalien siirtamistä paikoilleen.

 

 

 

 

pokaalit_ja_tytt.jpg

 

 

 

 

Tytöt poseeraa saavutuksiensa kanssa.

Vielä olisi tilaa yhdelle... ja muutamalle pokaalillekin.

 

Lisää sadekelejä odotellessa.

 

 

 

 

 

7.7.2009 Toinen lomapäivä, mutta missä ne helteet on? Aamupäivä näytti lupaavalta ja tälläydyinkin sortseissa ja hihattomassa paidassa kukkapenkkien kimppuun. Toisinaan oli jopa kuuma, mutta iltapäivästä pilviä alkoi kertymään sen verran uhkaavasti, että päätin tulla sisälle. Nessi hilautui mukaan. Se kun viihtyy yleensä siellä missä minäkin. Nelliä ei saa sisälle kuin kantamalla. Se viihtyisi ulkona varmaan yönkin. Tuolla se nytkin hiipii kuin pantteri ja kyttää jotain pahaa avistamatonta myyrää tai vastaavaa. Aamulla kohteena oli orava, joka onneksi pelastui viime hetkellä puuhun. Parin tunnin kyttäämisen jälkeen päätin armahtaa sen ja vein koirat kauemmaksi, jotta raukka pääsi kotiin ruokkimaan lapsukaiset.

Barf-päiväkirja: Olen aina kuvitellut kuuluvani niihin ihmisiin, jotka eivät julkisesti osallistu näihin koirankakka-keskusteluihin. Nyt erehdyin pahan kerran. Tämä barffiaikaan siirtyminen teettää näköjään kaikenlaista, mistä on pakko varoittaa niitä, jotka vielä eivät ole sen saloihin perehtyneet. Nyt sitä kuljetaan pihalla kuin komisario Palmu ja etsitään koirien jätöksiä, jotta päästään tekemään niistä tarkempaa analyysiä. Aikaisemmin minulle riitti, että tarpeet tehtiin kerran päivässä, eikä se ollut ripulia. Nyt pitäisi sitten syynätä, että onko se hyvin sulanutta, löysää vai kovaa, jotta tiedän onko tullut annettua tarpeeksi kasvissosetta ja sopivasti luita. Ongelmahan on nyt siinä, että koirat ovat kaiken päivää vapaana pihalla, enkä tiedä milloin pyllistävät mihinkin puskaan. Kun toiset makoilevat rannalla ja zoomailevat adoniksia, niin minä kyttään koiria ja surahdan kuin "paskakärpänen" paikanpäälle heti, kun huomaan jotain tapahtumia. Jos en ole tähän astikaan ollut naapureiden mielestä niiden tervejärkisempien joukossa, niin tämä kakkapoliisina oleminen tuskin auttaa asiaa. Onneksi tällä kylällä ei ole ihan kuivat purut muillakaan. Mainittakoon nyt kuitenkin, että salapoliisityö on kantanut hedelmää ja koostumuksen puolesta ollaan oikeilla urilla.

 

5.7.2009 Agirotu 2009 ensikertalaisen silmin. Tänään koitti sitten se odotettu ja vähän pelättykin päivä eli osallistuminen agirodun joukkuekilpailuun. Kelit olivat suosiollisia koirille, eikä Nastolan urheilukeskuksen kentällä juurikaan sadetta nähty. Ihmiset ja etenkin katsojat, olisivat ehkä kaivanneet vähän enemmän lämpöä. Kisat olivat alkaneet jo perjantaina, mutta loppuhuipennukset koettiin siis vasta sunnuntaina. Yhtenä niistä mainittakoon junioreiden suomenmestaruuden meneminen parsonin ohjaajalle (koira oli muistaakseni Penni, ohjaajan nimeä en muista, mutta Tupla-Täplan sivustoilla lienee asiasta enemmänkin, tuuletuksista päätellen:O). suomi_pop.jpg

Enivei. Tässä me valmistaudutaan pukuparaatiin ja vaikka ilmeet ovatkin kovin totiset, niin kyllä meillä ihan hauskaa oli.

Ja jos joku ei vielä hoksannut, niin tässä on Suomi PoP:ia (Perhe on Pahin) parhaasta päästä. Joukkueeseen kuuluivat siis Oona, ohjaajana Pasi Marttila, Otto, ohjaajana Tiia Salminen, sekä Nelli ja Nessi, ohjaajana minä.

Koirien suurta ihastusta herättäneet Suomi-verkkarit löytyivät ihan Robin Hoodista, eikä 12 euron hintakaan ollut paha. Oton takki tarvitsee pientä säätämistä, mutta isomman rintakehän takia sille ei voinut pienempääkään kokoa ottaa. Hoviompelijalle hommia jahka palailen töihin.

 

latinot.jpg

Pukukilpailun itseoikeutettu voitto meni joukkueelle: Latino Lover and his Ladies (kilp medi), jotka olivat todella panostaneet vaatetukseen. Tuomariston perusteluina olivat lisäksi, että he myös kisasivat puvuissaan, paitsi agiradalla, niin myös koko kulkueen ajan, sillä lanteen ketkutus ei lakannut hetkeksikään.

 

pallosalamat.jpg

Parsonistit olivat kaiken kaikkiaan hyvin edustettuina, sillä kilpailevien mini-radalla nähtiin melkoista salamointia Pallosalama-joukkueen kiitäessään omaa suoritustaan. Siinä oli "rikoot" välillä niin tiukilla, että toisinaan heikompihermoisia ihan huimasi.

 

 

Toisten tuloksista ei ole tietoa, mutta meidän tulos oli joukkuekisan ( 11 joukkuetta) viimeinen sija, tuloksella 5:36:28. Sieltä on hyvä ponnistaa ylöspäin. Yksilösuorituksista on pakko hehkuttaa Nessin nolla-rataa (41s), mistä olen todella ylpeä, ottaen huomioon, että on ehditty reenaamaan vasta kuukauden päivät. Ankkuriosuudelle lähtenyt Nelli ohjautui myös hienosti ja osoitti joukkueen nopeimmalla ajalla (39.28s), että mammasta löytyy vielä ruutia. Yksi 5-virhe kirjautui joko kontaktilta tai siitä, että jouduin jarruttamaan sitä putkesta tulon jälkeen ennen hyppyä. Jälkipelit on vielä pelaamatta, vaikka tilanteet onkin tallennettu nauhalle. Jahka ehdimme, niin nauhat tutkitaan kyllä tarkkaan. Oton aika oli 46s ja virhepisteitä 20, näistä ohjaaja myönsi muutaman menevan ihan omaan piikkiin:O). Positiivista oli myös se, ettei poika karannut kentältä. Sen verran taisi täpinöissään olla, ettei huomansuomineito.jpgnut laitojen puuttumista.

Oona-rinsessa nautti koko rahan edestä, eikä pitänyt turhaa hoppua kentällä.

Välillä se pysähtyi ihmettelemään, että onpas paljon porukkaa tai ehkäpä se vaan odotti runsaampaa kannustusta ja aploodeja. Saattoihan se olla niinkin fiksu, että antoi edellis iltana koipensa loukanneelle Pasille vähän tasoitusta juoksemisessa. Lopputulos 115s ja 70 virhepistettä, mutta täytyyhän rinsessojen aina muutama piruetti tehdäkin.

Tässä suomineito maailman parhaassa paikassa eli mamman sylissä, valmistautumassa kisaamaan.

  kisatytt.jpg

Ja toiset kisatytöt illan jo hämärtyessä.

 

Kivaa oli ja nähtävää olisi ollut paljon. Näin ensikertalaisena jäin kuitenkin kaipaamaan sellaista joukkuehurmosta, joka ehkä hieman latistui siihen, että monella radalla oli samanaikaisesti parson porukkaa, eikä kaikkea ehtinyt näkemään, eikä kaikkia ehtinyt kannustamaan.

Ja mielelläänhän sitä olisi vetänyt muutaman radan enemmänkin kun kerran vauhtiin päästiin. Vähän loppui leikki lyhyeen, mutta niinhän se kai aina, kun on kivaa...

Kiitos kuitenkin joukkuekavereille ja kuin tilauksesta paikalle tulleelle kuvaajalle Jannelle ja koiranlähettä-Suville.

 img_2631.jpg

 

 

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää.

Ehkä ensi vuonna Ylöjärvellä???

 

 

 

 

 

 

 

4.7.2009 Topista (P.P Casanova) Fin Mva Tuusulassa. Pikkulinnut lauloivat pojan olleen ROP ja saaneen sen "kauan" ja hartaasti kaivatun viimeiseimg_0785.jpgn sertin, joka oikeuttaa siirtymisen valioluokkaan.

Nelli-mamma perheineen onnittelee lämpimästi Mikaa ja Topia.

 

Tuoreemman kuvan puutteessa laitetaan kuva siitä, mistä se ajatus sitten oikein lähti...

 

Ensimmäinen pikkupentunäyttely Lahden kauppakeskuksen parkkihallissa.

 

 

 p.s. Jotenkin onnistuin eilen säätämään tämän tekstin tälläiseksi onnettoman pieneksi präntiksi. Toivotaan, että apu löytyy arkipäivänä kotisivujen helpdeskistä ja tilanne korjautuu.

 

3.7.2009 Luolatreenit aamutuimaan. Koirat tempaisivat jälleen kerran ja järjestivät omatoimiset ”luolatreenit” ennen töihin lähtöä. Päästin ne siis aamutoimilleen ulos, ihan niin kuin ennenkin. Näin barffi-aikaan siirryttyämme ja kahteen ateriaan vähitellen tottuneina, ne yleensä palailevat ominensa jonkin ajan kuluttua tarkastamaan, josko ruokaa olisi jo tarjolla. Kun ei alkanut kuulua ja töihinkin oli jo pikkuisen kiire, niin menin hakemaan niitä. Eikös siellä ollut täysi härdelli päällä. Tällä kertaa itsemurha-kandidaatti-jänis ei ollut saalistuksen kohteena, vaan kirjava kissa. Olen tähän asti pitänyt kissoja jokseenkin viisaina, mutta täytyy sanoa, että nyt oli kyllä kyseessä harvinaisen tyhmä tapaus. Olisi edes mennyt puuhun, niin olisin saanut koirat kiinni, mutta ei! Ensin rundia pitkin pihaa. Sitten laavun orrelle ”piiloon”, josta toinen koira härkki penkiltä istuen ja toinen laavun toiselta puolelta,  kissan aina silloin tällöin huiskaistessa vuoroin vasurilla ja vuoroin oikealla koukulla. Nellin sain napattua kiinni ja sitten lähdettiin aika haipakkaa sisälle. Koira huuti kuin hyeena, kun retuutin sitä pois kesken maailman parhaan leikin. Sitten Nessiä hakemaan. No, eikös tämä järki poloisen menettänyt tai järkytyksestä vaan muuten sekaisin mennyt kolli keksinyt lähteä livohkaan laiturin alle! Mikäs sen parempi paikka koiralle. Tilanne kuin suoraan keinoluolilta, paitsi, että tilaa vaan enemmän. Kaikessa karmeudessaan tilanne kyllä vähän naurattikin, kun Nessin häntä sojotti laiturin laudanraoista kuin antenni ja vispasi haukun tahtiin. Hymy kyllä hyytyi, kun tajusin, ettei koira tulisi pois ihan heti. Lapiohommiinhan siinä oli ryhdyttävä kuin luolamies ikään. Ei kun koloa kaivamaan kollille laiturin toiseen päähän. Vaan eipä kiinnostanut helppo ulospääsy kattia. Jostain rakosesta se onneton lopulta sinkosi Nessi kintereillään vesirajaan, raja-aidan päälle istumaan. Voitteko kuvitella, että se jäi vielä siihen illistelemään ja sähisemään, eikä edes älynnyt puotella karkuun naapurin tontille. Kengät jalassa vaan kahlaamaan ja hakemaan koiraa rannalle. Nessi ei tietenkään voinut tajuta, että mikä tässä nyt oikein mättää, kun pois retuutetaan, vaikka vastikään on haukkumaan opetettu. Kissankin kun sattui olemaan kirjavuudessaan melkein kuin supi. Kaikki tämä sekoilu tallentui myös naapurin verkko- ja tärykalvoille, sillä typertyneinä ne seisoivat yöpaidoissaan pihalla ihmettelemässä, mikä meteli ne oli oikein herättänyt. Saatiin taas oikein roppakaupalla mainetta ja kunniaa.

Muutakin harmia on ollut. Soittelin eilen Nessin lääkärille sydänlääkekokeilun tuloksista, ja kyllähän se lopputulos oli arvattavissa siitä päätellen, että yskä on helpottanut. Nessin lääkitys siis jatkuu pienellä annostuksella. Yskän oletetaan nyt johtuneet sydämen vajaatoiminnan aiheuttamasta nesteen kertymisestä keuhkoihin. Vajaatoiminnan taas katsotaan johtuvan läppätulehduksen aiheuttamasta eteis-kammioläpän takaisinvirtauksesta. Kyseessä ei siis ole synnynnäinen sydänvika. Tosiasia on se, että jos lääkitys jää pysyväksi, niin Nessin näytelmät, kokeet ja  kilpailut on nykyisten doping-säädösten perusteella käyty ja pentuhaaveet romuttuneet. Pientä lohtua toi se, että saimme luvan kokeilla lääkkeettömyyttä kunhan syksy tuo viileämmät kelit tullessaan. Sitten nähdään pärjätäänkö esimerkiksi talvisaika ilman lääkitystä. Itkuhan siinä tietysti pääsi, vaikka miten oli henkisesti yrittänyt tilanteeseen varautua. Nessi on onnellisen tietämätön koko tilanteesta. Päinvastoin se tuntuu olevan nyt kovinkin tyytyväinen kun yöunta häirinnyt yskä on vihdoin selätetty, vaikka minä toivoinkin sen talttuvan muilla konsteilla.

28.6.2009 Nelli-mamma 9v. Ja jälleen kerran todettakoon, että käytöksen puolesta ei kyllä aina uskoisi noita vuosien määrää todeksi.

Tässä ihan todisteeksi yksi potretti, jossa lapsettaa taas niin kovasti. Nykyään meillä suolistetaankin iltaisin vähintään yksi pehmolelu Nellin toimesta.nelli_9_v.jpg

Eilen käytiin Hämeenlinnan koiranäyttelyssä ja sen verran oltiin taas sillä tuulella, että Nelli sai arvosteluksi ERI:n ja sijoittui veteraaniluokassa toiseksi. Tuomarin kommenteissa mainittiin mm. ” ikäisekseen vielä hyvässä kuosissa”.  Mona (P.P. Daydream) oli elämänsä toisessa näyttelyssä ja esiintyi mielestäni hienosti, vaikka kuumuus meinasikin väsyttää pikkuneidin kesken kisailun. Tuomari tykkäsi myös ja arvosteluissakin lukee: ”esiintyy elegantisti”. Saavutuksena ERI/JUK2. Palkintoja ei siis päästy pokkaamaan, mutta melkoinen karvakasa jätettiin kentänlaidalle jälkeemme, kun leijona-Monasta piti ennen kisailua kuoria esiin parson-neiti. Harmi kun ei tullut kameraa mukaan, että olisi saanut ennen ja jälkeen kuvat. Nessi oli turistina lääkekuurinsa vuoksi, mutta huomiotta ei tainnut jäädä sekään, sillä sen verran kovaa jöötä se tuntui pitävän häkissään ohikulkeville koirille.

Tänään on himmailtu ihan kotosalla. Uitu (siis koirat), ajeltu nurmikkoa, uitu, haukuttu naapuria (jälleen koirat), uitu, uitu ja uitu… Nessi pelästytti lähtemällä sorsan perään ja minä jo varauduin irrottamaan venettä pelastusoperaatiota varten. Onneksi sorsa päätti kuitenkin lähteä lentoon, eikä uittanut koiraa pitkin Kymijokea. Saaliin puutteessa Nessi sitten palasi ”äijänä” rannalle.

 

Barf -päiväkirja: Ei tullut synttärikakkua ei. Niin heitti luut kuin koiralle. Tosin luulenpa, että häränhännät maistuivat paremmalle kuin mansikkakakku. Ainakinniiden parissa kului jonkin verran aikaa. nautinnollista.jpg

Nyt on siis viikon verran barffattu enemmän tai vähemmän oikeaoppisesti. Sen verran on huijattu, että nuukana ihmisenä olen päättänyt syöttää jo ostetut kuivamuonat ja herkut pois, joten välillä on syöty siis ihan ”normaalistikin”. Eikä me olla mitään kanankaulojakaan ostettu, vaan heti Prisman hyllyltä bongasin rustoisia ja lihaisia häränhäntiä.

Sen verran raju tuo ruokavaliomuutos oli, että yhtenä iltana luulin eksyneeni kaasukammioon, ennen kuin tajusin koiran päästelevän hajupommeja sohvan selkänojalla tyytyväinen ilme naamallaan. Muuten ei ole kyllä ollut mitään ongelmia vatsan toiminnan suhteen.

 

Eniten ihmetyttää kuitenkin se, että ne kasvissoseet tuntuvat uppoavan merkillisen hyvin. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että se ateria jäätetään väliin paremman toivossa.ettei_sanotuksi_saa....jpg

Sen verran kuitenkin täytyy olla vastarannan kiiskenä, että jos joku väittää, ettei barffaaminen ole sen vaikeampaa tai aikaavievempää kuin kuivamuonallakaan ruokkiminen, niin minä olen kyllä eri mieltä. Ihan sama kuin sanoisi pikkulapsen äidille, että itse tehdyt soseet ovat yhtä helppoja ja joutuisia kuin ”pilttiruokakin”. Kuivamuonassa menee tasan 30 sekuntia, kun otat sen pussista ja kerran päivässä annat koiralle.  Soseitten sötköttämiseen menee aina aikaa, vaikka luitten antamiseen ei. Toisaalta luitten kanssa on kuitenkin vahdittava, missä ne syödään ja miten, ettei tule hotkittua liian isoja paloja kerrallaan. Mutta kokeiltavahan se on tämäkin, jotta tietää jääkö se pysyväksi vai vaan ohimeneväksi kokeiluksi.

 

 

22.6.2009 Paha yskä ja yhä pahenee… Ei voi mitään, mutta lähes neljän viikon antibioottikuuri on takana, eikä Nessin yskä ole lähtenyt. Puolessa välissä oli jo pienoinen valonpilkahdus näkyvissä, kun oireet hetkellisesti helpottivat, alkaakseen sitten taas uudelleen. Tänään saatiin sitten uudet ohjeet lääkäriltä ja uudet ropit myös. Nyt kokeillaan sitten sydänlääkkeitä! Jos tähän asti olenkin toivonut koko ajan, että oireet loppuisivat, niin nyt pistin kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivon, ettei näistä lääkkeistä olisi apua. Sydänperäistä yskää ei puolla myöskään se tieto, että siihen tuntuu kuitenkin tepsivän yskänlääke. No, ei auta kuin kokeilla. Kuulemma viikossa pitäisi tulla vastetta. Jos edelleen ollaan alkupisteessä, niin sitten en enää tiedä mitä tehdään. Kokeillaan kaiketi kortisonia?! Omassa pikku päässäni olen kehitellyt diagnoosin, jos toisenkin. Tässä ihan alkuun muutama: 1) refluksitauti > aiheuttaa mahanesteiden takaisinvirtauksen etenki yöllä, makuuasennossa, löysän sulkijalihaksen vuoksi ja happojen ärsyttämä ruokatorvi oireilee yskänä. 2) allergia / heinänuha > etenkin maastossa liikkumisen jälkeen yskää tuntuu olevan enemmän, riippumatta matkasta, käytetystä ajasta tai rasituksen tasosta. 3) viimeisin idea on herpes virus > bongasin sen viimeisimmästä koiramme –lehdestä, jossa mainittiin sen kulkevan käsikädessä kennelyskän kanssa ja aiheuttavan mm. alkiokuolemia. Mitenkäs sattuikaan sopivasti se Nessin keväinen yskä ja tyhjäksi jääminen tähän samaan kuvioon. Nämä nyt ihan alkuun. No, meitä ei kyllä lannisteta tästä kaikesta huolimatta, vaan olemme päättäneet selättää tämän taudin.

Vastapainoksi kaikelle tylsälle, olemme alkaneet agiliidellä toden teolla. Liityttiin oikein Villähteen agilityurheilijoihin, joiden harjoituksissa käymme Nessin kanssa keskiviikkoisin ja ettei Nelli-mammalle tulisi paha mieli, niin oman kennelyhdistyksen harjoitukset ovat maanantai-iltaisin. Ja kuten kaikki asiaa vähänkään harrastaneet tietävät, niin jälleen tuli todistettua, että koira on nopeampi oppimaan kuin ohjaaja. Olisiko sillä jotain yhteyttä jalkojen lukumäärään… tiedä häntä?

Toinen uusi idea on barfauksen aloittaminen. Pitkällisen harkinnan jälkeen olen päättänyt testata sitä. Kaikissa ohjeissa neuvotaan lopettamaan vanha ruokinta kokonaan ja aloittamaan uusi ruokavalio heti täysillä. Koirille tämä järjestely varmaan sopisikin, mutta meikäläinen itse tarvitsee pienoista totuttelua limaisten kanansiipien ja kaulojen käsittelyyn. Vaikka omassa työssäni ei tee heikkoakaan myllätä ihmisen suolistossa ja sisuskaluissa, niin jotenkin nuo ruokatuotteet aiheuttavat lievää etomista. Saa nähdä loppuuko kanan syöminen itseltä sitä mukaan, kun koirien lisääntyy. Tässä nyt kuitenkin ajattelin hieman valottaa uuden ruokavalion etenemistä .

Barf-päiväkirja: Ensimmäinen liha-kasvisateria, jossa pakastealtaan porkkana-papu –kasvissosetta ja broilerin jauhelihaa (koska siipiä en vielä kyennyt ostamaan), höystettynä raejuustolla. Vaikutus: Innokkaasti kupille ja sitten tyrmistynyt ilme > what the hell! tätäkö pitäisi vetää huiviin? No, yksi silmäys omistajaan selvensi asian, siis pitää. Niinpä ruoka syötiin kiltisti ja käytiin vielä nuolemassa kaverin kuppi. Ei hullumpi aloitus:O)

 

14.6.2006 Kaik yhes koos aaltoja tekemään… otto_mva.jpg

Otto (P.P.Charmer) kisasi tänään Kotkan KV näytelmissä itseään vastaan, kun ainoa kisakumppani eli nuorempi veli, Riku (P.P.Dejavu) oli joutunut jäämään viime hetkellä pois loukkaantumisen vuoksi. No, eihän siinä auttanut kuin pistää parastaan, mikä ei Otolle ole koskaan ollut kovin vaikeaa ja niinhän siinä pääsi käymään, että poika pokkasi kolmannen sertinsä, cacibin, vsp- ja Fin Mva-tittelin. Tuomarina Mirja Lapanja, Slovenia. Esiintyminen ei ihan sitä parasta Ottoa ollut, mutta minkäs sitä mahtaa kun on muuten komea:O)

Nelli- mamma kävi pyörähtämässä veteraanikehässä EH:n arvoisesti ja esitti tällä kertaa taas niin ”mä en osaa mitään, enkä haluu tehä mitään”-marttyyria. Ja minkäs teet! Sille tuulelle kun rouva sattuu, niin parempi olisi jäädä kotiin. Kiva päivä oli kuitenkin, koska nähtiin samalla reissulla Kotkan poika Aatu (P.P. Don Juan), josta oli kasvanut jo iso poika. Aatu oli mukana ihan vaan turistina ja mammaa moikkaamassa. Ja nähtiinhän me Kuopion dooriksetkin, eli Vilma ja Kerttu, joista jälkimmäinen jatkaa vielä viimeisen sertin metsästystä, koska tänään palkittiin EH:n arvoisesti. 

Kotona pistettiin ranttaliksi tyttöjen kanssa, Oton juhlan kunniaksi. Ja pitihän sitä Nessiäkin jollain tavalla piristää, kun ei mukaan päässyt kisailemaan. Päätettiin sitten ottaa vähän ennakkoa juhannusta varten ja tekaisneiti_kesheint.jpgtiin kesäkukat korvan taakse.

Tiedä vaikka yöllä nähtäisiin unta tulevasta sulhosta.

Ihan seitsemää sorttia ei kerätty, mutta eiköhän näistä muutamastakin yrtistä vähän hajulle päästä.

 

 

 

 

 

1.6.2009 Panu rulettaa...171416112.jpg Lauantaina saatiin puhelinsoitto, joka nosti palan kurkkuun. Positiivisessa mielessä tällä kertaa. Panu (P.P.Braveheart) oli ollut kisaamassa agilityssä Nokialla ja kuulemma erinomaisessa vireessä ottanut kaksi nolla-tulosta, nousten näin agliidon "kuninkuussarjaan" eli kolmosiin. Sen verran hehkutuksen arvoinen asia, että piti ihan käydä varkaissa herran omilla sivuilla, joissa näemmä eletään vielä lumisissa maisemissa. Viereinen kuva on siis Anne Lindin napsima, joistakin edellisistä kisoista, mutta eihän tähän tilanteeseen mikään poseerauskuva olisi sopinutkaan.

Voi poika, jospa tietäisit miten täällä ollaan sinusta ylpeitä! Tsemppiä seuraaviin koitoksiin myös Leenalle: Ei mitään paineita, mutta vielä me sitä valionarvoa päästään juhlistamaan.

Harrastusrintamalta tuli toinenkin viesti. P.P.Comeback eli Helmi on aloittanut rauniokoiraharrastuksen. Ohjaajan into ja Helmin luontainen lahjakkuus antavat odottaa meriittejä tältäkin saralta.

Tässä taas nähdään parsonin monipuolisuus harrastuskoirana ja se, että vaikka menestystä näyttelyissä ei tulisikaan, niin jokaisella on se oma lajinsa, missä voi osoittaa osaamisensa. Joskus meillä ihmisillä on vaan niin kovin suuret vaatimukset lemmikkiemme suhteen, että ei nähdä metsää puilta. Vaikka tässä kovasti meriiteistä hehkutankin, sillä onhan se iso ylpeydenaihe kasvattajalle, niin tärkeintä kai kuitenkin on se yhdessä tekemisen hauskuus, minkä toivoisi jokaisen kasvatin saavan osakseen harrastusmuodosta ja tasosta huolimatta.

28.5.2009 Kuukauden mittainen ”sekametelisoppa”. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, mutta niin on kiirettä pitänyt, ettei edes sivuja ole ehtinyt päivittämään. Töissä on sitä perinteistä kiirettä ja sitten vielä lisäksi loppuvuodesta valmistuvan uuden leikkausyksikön tila- ja laitehankintasuunnittelut, että tuntuu tuo 24 tuntia vuorokaudessa kovin lyhyeltä ajalta. No, työ lohkaisee nykyään vapaa-ajastani niin suuren osan, että eipä kuluteta sen märehtimiseen enää enempää aikaa. Tässä pikaisesti tiivistelmää siitä mitä oikeasti on tapahtunut.

Tuoreita isiä: P.P.Dejavu (Riku) sai perheenlisäystä kuuden pikkuparsonin verran Bravefellow-kennelin Seelan kanssa. P.P.Bottom Line (Vili) ja Mahottoman Laadukas Lara treffailivat keväällä muutamaan otteeseen ja uusia Mahottomia syntyi vapun kunniaksi viisi lisää. P.P.Charmer (Otto) deittaili Green Perry’s kennelin Helmin kanssa sillä seurauksella, että pentuja syntyi kolme. Kaikki voivat hyvin ja pentujen kuulumisia voit lukea ko kenneleiden omilta sivuilta. Onnea kaikille osapuolille.

Luolaharjoituksia: Käväistiin taannoin Ristiinassa Airiaisen Karin keinopesillä haukkumassa kettua. Nessillä riitti kyllä mielenkiintoa ja suorituskin oli aavistuksen itsenäisempi kuin edellisellä kerralla, vaikka kovasti se edelleen hakee tukea minusta. Todellinen riistatilanne, sopivalla vastustajalla, saattaisi tässä vaiheessa auttaa loppuhuipennuksen löytymiseen. Tämä on kuitenkin tällä hetkellä meiltä kiellettyä. Syy selviää myöhemmin…

Agiliitoa: Päästiin Nastolaan agility-ryhmään, koska meitä alkoi jännittämään se, että oltiin menty ilmoittautumaan agirotuun ja edellisistä reeneistä on pari vuotta. Tai siis ihan oikea syy oli se, että sieltä vapautui paikka, ei ne meitä sen kummemmin säälineet. Pari kertaa on ehditty käymään ja mukavaa on ollut. Ensimmäinen kerta meni reisille, koska hirveästä härdellistä huolimatta sekä ohjaajalla, että ohjattavalla oli vähän pallo hukassa. Toinen kerta meni jo huomattavasti paremmin ja jopa putki, joka jostain kumman syystä on aina tuottanut Nessille vaikeuksia, onnistui joka kerralla. Mukavaa tässä on myös se, että samassa ryhmässä ovat Oona ja Otto, joista jälkimmäinen on ihan peto menemään. Kyllähän se Oonakin menee, jos ohjaajalla vaan on riittävän paljon nakkia matkassa :O) No tämäkin kiva on pannaan julistettua joksikin aikaa…

Mökkihöperyyttä: Isäntä meni ja osti mökin Ivalosta (”ettei ihan heti sukulaiset pyörisi nurkissa”) ja sai houkuteltua meikäläisen siihen samaan messiin. Nyt sitten todennäköisesti mennään sinne kesäkalaan, ruskakalaan, talvikalaan, kevätkalaan, yökalaan, jne. Kyllähän näitä kalastuksen eri muotoja löytyy. Sen verran muotoja löytyy koiristakin, että mikäli lentämällä ”käsipakaasissa” haluaa matkustaa, niin vielä pitäisi puolisen kiloa saada puristettua mimmeistä pois, enkä edes tiedä riittääkö sekään. Kahdeksan kiloahan on rajana laukkuineen päivineen ja Nessi painaa tällä hetkellä 7,4 kg ja Nelli 7,2 kg. Lastiruumaan en niitä haluaisi laittaa, joten sitten ei auta kuin tiukentaa diettiä tai ajella autolla se puoli vuorokautta. Eihän tuo olisi ensimmäinen kerta.

Mystinen yskä: Nessin helmikuinen yskä uusiutui reilun kuukauden tauon jälkeen hieman lievemmässä muodossa. Vaikka kuinka yritin etsiä siihen syytä, niin en mitenkään pystynyt yhdistämään sitä mihinkään erityiseen tilanteeseen tai rasitukseen. Sitä vaan oli tai ei ollut. Välillä meni viikkoja, ettei ollut mitään oireita ja sitten taas yllättäen saattoi yskittää useampana päivänä peräkkäin. Tai oikeastaan se yskä tuli aina yöllä. Joskus pahempana, joskus lievempänä. Mitään muita oireita, kuten väsymystä, ruokahaluttomuutta tms ei ollut. Mielikuvitus lähti tietysti heti laukkaamaan ja epäilin pahinta mahdollista eli sydämen vajaatoimintaa tai kasvainta keuhkoissa. Kovin pieleen ei veikkaus valitettavasti mennyt. Tänään käytiin Lahden eläinlääkäriasemalla jo tutuksi tulleella eläinlääkärillä, Seppo Lambergilla sydämen ultraäänitutkimuksessa. Uutiset olivat sekä huonoja, että hyviä. Huonot uutiset olivat, että ”Nessillä todettiin pieni vasemman eteisen laajentuma, jonka aiheuttaa eteiskammioläpän vähäinen vuoto”. Hyvät uutiset olivat, että ”muutoksen aiheuttaja on suurella todennäköisyydellä hengitystietulehduksen komplikaationa kehittynyt läppätulehdus. Muutokset ovat niin pieniä, että tavallisia sydänperäisiä oireita eli nestettä keuhkoihin ei vielä muodostu. Röntgenkuvauksessa ei todeta sydänperäiseen tiivistymään viittaavia muutoksia ja hoito suunnataan pitkittyneeseen keuhkoputkentulehdukseen.” Hoitona on nyt siis 4 viikon antibioottikuuri ensi alkuun ja mahdollisesti nielun/keuhkoputkien tähystys sekä kahden viikon rasituskielto. Ei siis luolia eikä agiliitoa, näytelmistä puhummattakaan. Jos hoito tepsii, niin toiveissa saattaa olla jopa mahdollisuus, että läppävuoto korjaantuu. Pahin mahdollinen kauhuskenaario on, että vaurio on pysyvä ja antibioottihoidosta huolimatta tarvitaan matala sydänlääkitys.

Luontoäiti on ihmeellinen: Se, että Nessi jäi tiinehtymättä, on näin jälkikäteen ajateltuna onni onnettomuudessa. Sydäntilanne huomioon ottaen, pentujen saaminen olisi ollut tässä tilanteessa äärimmäisen rankka kokemus, ellei jopa hengenvaarallinen. Luontoäiti oli jälleen kerran ihmistä viisaampi ja totesi, että voimia ei riitä molempiin. Vaikka pentuhaaveita ei vielä olekaan haudattu, niin Nessin terveyden kustannuksella niitä ei tehdä. r-pentue.jpg

Nyt edetään viikko kerrallaan ja hoidetaan Nessin lisäksi niitä ”valepentuja”, joita jälleen kerran on syntynyt mitä ihmeellisemmän näköinen kokoelma. Kuvassa ”R-pentueen” Rotta ja Ronsu tissillä. Röhkö (possu) ja Ronkelo (mustekala) on hyllytetty toiseen pesään kovaäänisyyden vuoksi ja niitä on kuulemma lupa lainata Nellille, joka myös kovaa vauhtia aloittelee omia pesäntekopuuhiaan. Hellyyttävää… Vielä meille ei ole selvinnyt, että kumpaa "pienokaiset" enemmän muistuttavat. Terveisiä vaan Kinolle :O)

3.5.2009 Mejä -kausi aloitettu ja lopetettu. Vapun ja viikonlopun kelit olivat sellaiset, että enemmän olisi houkuttanut maata möllöttää aurinkotuolissa ja odottaa muodonmuutosta neekeriksi, kuin taaplata metsässä verinen superloni narun perässä pompsahdellen. Tietämättömille mainittakoon, että kyseessä ei ole huolimaton tamponin käsittely, vaan asialle löytyy ihan järjellinen selityskin. Tietysti tästäkin järjellisyydestä voi joku toinen olla eri mieltä. Sen lisäksi, että olin nakitettuna mejä-kokeen vastaavaksi koetoimitsijaksi, päätin viime tingassa laittaa Nessin mukaan kokeeseen. Lauantai meni siis jälkiä suunnistaessa ja verettäessä ja sunnuntai kokeen merkeissä. Yksi jälki ehdittiin harjoittelemaan ennen koetta ja sen Nessi meni kuin unelma. Liekö vappusimat kihahtaneet nuppiin ja aiheuttaneet ruusuisia unelmia, mutta kupla, tai tässä täpauksessa kai vappupallo, puhkesi kyllä samantien kun jäljelle lähdettiin.

Laukauksensietotesti ei ole koskaan ollut Nessille helppo paikka, mutta hienosti se selvitti sen tälläkin kertaa. Harjoituksissa jäljelle lähdetään maltillisesti, istuen lähtölupaa odottaen. Näin ei käynyt kokeessa. Ei nyt, eikä viime syksynä. Rauhallista odottelua kesti tasan niin kauan, kunnes tuomari astui autosta ulos. Sen jälkeen neiti sekosi tyystin. Nessi hyppi ja tempoi hihnassa tuomarin luo ja kun sitä ei heti huomioitu, niin alkoi käsittämätön "olen Nessi 1-v"-räksytys. Sama riehuminen jatkui jäljen alkuun saakka, vaikka kuinka yritin komentaa koiraa. Kun tilanne vähän rauhoittui, lähdettiin jäljelle oikein mallikkaasti kuono maassa. Draivia oli kuitenkin kehossa niin paljon, että aika pian ajauduttiin ensimmäiseen hukkaan ja ensimmäisen kulman jälkeen niitä oli kasassa jo ne perinteiset kolme, jarruttelusta huolimatta. Sitten tapahtui jälleen kerran se, mikä niin monasti ennenkin, että jälki mentiin harjoitellen loppuun lähes jälkitarkasti. Aina välillä muodonvuoksi maata nuuhkaisten siihen tyyliin, että tässä se menee, mutta nyt mä kyllä keskityn katselemaan näitä maisemia. Kuvaavaa onkin koeselostuksen loppukommentti: Iloinen metsässä kulkija, jota tänään verijälki ei kiinnostanut.

No, ei kiinnosta enää meikäläistäkään. Nellin osalta löin hanskat tiskiin jo viime keväänä ja nyt on Nessin vuoro. Vaikka mukava harrastus onkin, niin vapaa-ajalle löytyy muutakin käyttöä, enkä välttämättä halua maksaa 40 euroa siitä tiedosta, että koira on itselleen liian tutussa elementissä ja nauttii metsässä liikkumisesta. Seuraavan mahdollisen koiran opetan todennäköisesti pennusta pitäen "suunnistamaan" verijälkeä pitkin ruokakupille ja meistä tulee mökkihöperöitä, kun metsässä ei liikuta ollenkaan. Jospa verijälki sitten kiinnostaisi tai metsä tuntuisi niin pelottavalta, että jäljeltä ei uskaltaisi edes poiketa sivuun. Näkis vaan! No, yhden nollatulokseen oikeuttavan koeselostuksen voi käydä lukemassa tuloksista ja kunhan masennuksesta selviän, niin ehkäpä kirjoittelen ne puuttuvat viimevuotisetkin.

25.4.2009 Viimeisen sertin metsästäjät olivat koolla Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Veljekset Otto ja Topi ottivat mittaa toisistaan kun molemmille oli jaossa Suomen Muotovalion arvo. Mahdollisuudet olivat hyvät monelle muullekin, sillä tuomarin linja oli yksiselitteinen ERI tai EH. Kannattaa pistää nimi muistiin, mikäli on hakemasta näyttelytulosta koiralleen esimerkiksi muun kisailun takia. No, eni vei! Näistä kahdesta veljeksestä Otto on tainut vetää pitemmän korren hieman useammin kaksintaistelussa ja niin tälläkin kertaa. Molempien arvostelut olivat erinomaiset, mutta luokkavoiton avoimissa vei siis Otto ja Topi sijoittui toiseksi. Kaukana ei ollut valioituminenkaan, sillä Pu-kehässä sijoitus oli kolmas ja saaliina vara-serti ja cacib (joka muuten oli Oton ensimmäinen). Voitto meni junnulle ja toinen sija valioluokan koiralle.

Ihanainen Vilma (P.P. Beautyspot) oli myös keräämässä vaikutteita näytelmä maailmasta, vaikka ei tällä kertaa osallistunutkaan. Lisää positiivisia kokemuksia vaan ja kesän ulkokehiin koettamaan onnea nyt kun massaakin on jo kertynyt ihan mukavasti. Jospa sieltä se sulhanenkin sitten löytyisi. Oonan kanssa kävimme myös testaamassa kehässä pyörähtämistä varsinaisen kisailun jälkeen. Tauoltaan tullut tuomari tuli ihmettelemään meidän touhujamme pöydälle ja kun kerroin meidän harjoittelevan, niin oli sitten niin ystävällinen, että tarjoutui oikein tutkimaan Oonaa. Hienoa käytöstä minun mielestäni ja siitä täydet pisteet tälle miehelle.

Kausalassa pidettiin samanaikaisesti Match Show, missä D-pentueen Riku (josta muuten tuli pari päivää sitten 6 pikkuparsonin isä) harjoitteli tulevaa näyttelyuraansa varten. Riku oli hävinnyt parilleen alkuerissä, saaden sinisen nauhan, mutta voitti sitten pienet siniset. Vaikka Best in Show:ssa ei enää sijoitusta tullutkaan, niin toivottavasti tämä riitti innostamaan virallisiin näytelmiin.

Ai niin! Kun ei meille nyt niitä pentuja sitten olekaan tulossa ja kalenterin suuntaviivat on pistettävä uusiksi, niin menimpähän sitten ja ilmoittauduin Agirotu-tapahtumaan heinäkuussa. Saatiin oikein oma joukkuekin kasaan: Nelli-mamma, Nessi, Otto ja Oona. Onneksi kyseessä on leikkimielinen tapahtuma, sillä todennäköisesti homma menee ihan reisille, mutta asenne on ainakin kohdallaan ja tavoitteena on, että pysymme edes radalla.... ainakin suurimman osan aikaa:O)

 

17.4.2008 Naarasleijona vai naispaholainen? Meitä on viime aikoina koeteltu melkoisesti. Toissailtana olin lenkillä koirien kanssa kylätiellämme. Metsään en viitsinyt lähteä, koska tiellä kulkeminen ei vaikuttanut niin kuraiselta puuhalta. Kohtalokas valinta. Olimme tulossa kotiin päin, kun erään talon koirat ampaisivat tuttuun tapaansa porttia kohti. Vahinko vaan, että veräjä oli auki. Kolmesta koirasta kaksi pääsi livahtamaan tielle. Nappasin omat koirani lyhyempään flexiin ja karjaisin tulijoille SEIS! EI TULE! niin kovaa kuin jaksoin. Eipä tehonnut. Tajusin heti, että tervehtimään nämä kaverit eivät olleet tulossa. Mistään höyhensarjalaisista ei myöskään ollut kyse, sillä ko koirat ovat Pyreneittenmastiffeja http://www.mastiffit.com/pyreneittenmastiffi.php ja jokainen joka käy katsomassa niiden rotumääritelmän ja kuvat, tajuaa, että pulassa oltiin. Nelli, tunnetusti kovan puolustusvietin omaavana, joutui tietysti tulilinjalle asettuessaan minun ja hyökkääjän väliin. Nessin sain vedettyä sivummalle. Tilanne oli kertakaikkisen järkyttävä. Nelli huuti, minä huusin vielä kovempaa ja kiskoin kimppuun käynyttä koiraa karvoista irti, minkä kerkesin. Yrittäen estää koiraa puremasta mahaan. Koko ajan mielessä välähteli kauhukuva siitä, että Nelli kuolee minä hetkenä hyvänsä. Taustalla kuului omistajan ääni: "Älä huuda niin kovaa. Sinähän villitset koko lauman. Ei ne mitään tee! Ne vaan leikkii!"

Ai p**kele, että sapettaa tuollaiset ihmiset!!! Meidän onni oli, että mukana ollut toinen koira tyytyi ainoastaan häilämään mukana ja Nessi välttyi osumilta. Erikoisinta tässä on se, että kimppuun käynyt koira oli uros. Kertaakaan ei mielessäni käynyt, että koira voisikin ottaa minut kohteekseen, vaan raivon ja paniikin vallassa riehuin kuin hullu. Tai näin jälkeen päin ajateltuna kuin naarasleijona, joka puolustaa pesuettaan. Kertaakaan toinen osapuoli ei komentanut omia koiriaan irti. Kutsui ainoastaan nimeltä. Yhtään juoksuaskelta hän ei myöskään ottanut tullessaan paikalle. Hänen mielestään minä liioittelin tilanteen vakavuutta, koska hänen koiransa eivät pure ja tulevat toimeen tyttären villakoirienkin kanssa. Minä siis olin se naispaholainen, joka kiljumisellaan aiheutti koko tilanteen! Hei haloo! Mehän oltiin niiden koirien mielestä ulkopuolisia ja tunkeutujia. Sehän on niiden tehtävä - puolustaa reviiriään. Omistajan tehtävä on tuntea rotunsa ja estää tälläisten tilanteiden syntyminen.

Vaikka pessimistinen luonne olenkin, niin positiivista tässä on se, että nyt voin kirjoittaa läheltä piti tapauksesta, enkä jälleen kuolinilmoitusta. Nessi siis selvisi säikähdyksellä, Nellin toinen takajalka on puremajälkiä täynnä. Todennäköisesti riehumiseni ansiosta pystyin kuitenkin häiritsemään niin paljon, että tikkaukselta vältyttiin. Eläinlääkärilaskun aion toimittaa asianomaiselle muistoksi tästä "leikkimisestä". Sillä seurauksella, että saan vielä V-mäisen akan maineen.

Eläinlääkärissä käytiin ihan senkin vuoksi, että Nessi ultrattiin tiineyden varmistamiseksi. Pieleen meni sekin. Tai siis ultraus kyllä onnistui, mutta valitettavasti Nessi todettiin tyhjäksi. Pentuja ei siis ole tulossa ainakaan tänä keväänä. Harmittaa niin vietävästi, vaikka osasin tätä jo hieman pelätäkin. Nessillähän ei ollut mitään ulkoisia merkkejä siitä, että se olisi tiineenä. Nukkui ehkä aluksi hieman normaalia enemmän, mutta sekin selittynee näin jälkikäteen Oonan kylässä ololla ja Inarin reissulla, eikä sillä, että toinen oli päättänyt olla vaan niiiin raskaana, ettei voi muuta kuin maata. Oli kai se tämäkin koettava? Nessi lähettää kuitenkin Kinolle terveisiä, että sextailu oli kyllä ihan kivaa, vaikka selvitettäväksi vielä jääkin, että mikä meni pieleen.

 

8.4.2009  Miten aika pysähtyi? Sydämeen sattuu vielä, mutta nyt siitä kykenee jo kirjoitamaan. Monen mieltä on askarruttanut kysymys Murun kohtalosta.

Murullahan todettiin munuaisten vajaatoiminta puoli vuotta sitten sattumalöydöksenä virtsanäytteen yhteydessä, kun sillä epäiltiin virtsatietulehdusta. Verikokeet poissulkivat Addisonin taudin ja munuaisten ultraäänitutkimukseen ei lähdetty, koska hoitolinja ei olisi muuttunut. Alkutaival huomioiden, anomalia eli munuaisten vaillinainen kehittyminen oli vahvana epäilynä sen lisäksi, että oletettiin aiemmin olleen kohtutulehduksen vaurioittaneen munuaisten toimintaa. Päädyttiin siis ruokavaliohoitoon. Murun kunto romahti äkillisesti alkuviikosta ja se kävi verikokeissa ja saamassa nestehoitoa paikallisella eläinlääkärillä. Odottamisen tuska oli ylipääsemätön ja Muru vietiin Eläinsairaala Sykkeeseen, Kouvolaan, lisätutkimuksiin, jos jotain vielä olisi tehtävissä. Ultraäänitutkimuksessa havaittiin, että vasemman munuaisen rakenne oli täysin epänormaali ja se oli pienentynyt. Myös oikeassa munuaisessa oli muutoksia. Murulla todettiin voimakas uremia eli virtsan kuona-aineiden kerääntyminen vereen. Myös muut verikoearvot kertoivat pitkälle edenneestä sairaudesta. Ennuste oli heikko ja aggressiivisesta nesteytyshoidosta huolimatta hoidot ns. saattohoitoa. Suvin kanssa juteltiin pitkään, eikä päätös eutanasiasta ollut kummallekaan helppo, mutta ratkaisu oli oikea. Ihmisen parhaalle ystävälle oli suotava myös arvokas loppu.

Muru oli persoonallinen, pippurinen ja eläväinen kuin elohopea koko pienen elämänsä. Erikoistapaus, jollaista ei tule toiste. Tai jos tulee, niin mitä tästä opin? Sen, että jos saisin, niin tekisin kaiken uudelleen. Veikko Lavin sanoin: jokainen elämä on tärkeä. Ja Muru, jos kuka, ansaitsi sen. Ilman Murua en olisi todennäköisesti tutustunut Suviin ja hänen perheeseensä, vaikka samalla kylällä asutaankin. Kaikella on tarkoituksensa, vaikka tässä vaiheessa, jos koskaan sitä ymmärrämmekään.

1.4.2009 Pikku-Muru siirtyi tänään koirien taivaaseen. 

muru_2.jpg 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sanat eivät riitä kertomaan ikävästä...

31.3.2009 Matkalla. Sunnuntaina päätettiin lähteä kohti pohjoista. Minulla alkoi talviloma ja Juhankin työtilanne antoi sen verran myöten, että yhteinen reissu oli mahdollista toteuttaa. Täällä sitä siis istutaan Hotelli Ivalossa ja päivitellään kotisivuja. Huone on viihtyisä ja sijaitsee aivan hotellin päädyssä, josta on oma uloskäynti, joten koirien ulkoiluttaminen on tosi simppeliä. Pahin turistibuumi on ohi, muutamaa ranskista lukuunottamatta, joten täällä on sopivan rauhallistakin. Koirat ovat tottuneita matkaajia, joten hotellielämä ei tuota niille vaikeuksia.lumikengill.jpg

Maanantaina, heti tultuamme, kävimme Ivalo-joen jäällä kävelemässä kunnon lenkin ja tänään painalsimme sitten ikimetsiin lumikenkien kanssa. Ilma oli ajoittain jopa aurinkoinen, vaikka samanlaisia aurinkopäiviä ei tälle viikolle luvattukaan, kuin edellisellä viikolla oli.

Koiratkin pääsivät kirmailemaan paikoitellen vapaana. Täällä tosin on varsin vilkas kelkkaliikenne, joten ihan joka paikkaa ei päässyt tutkimaan. Parasta antia kaiketi olivat kuitenkin paikalliset "villieläimet" ja niiden jättämät "lakritsinapit", joista sai mukavasti lisäenergiaa touhottamiselle.

 villielimi.jpg

Muutama todistusaineistokin saatiin niistä napattua. Onneksi koirat olivat siinä vaiheessa kuitenkin jo autossa, ettei tarvinnut parin tunnin tarpomisen jälkeen vielä porojahtiin ruveta. Aikamoisen metelin kuitenkin pitivät. Koirat siis.

Huomenna lähdetään tyttöjen kanssa keskenämme jonnekin samoilemaan, sillä isäntä on luvannut mennä paikallisen tuttavansa kanssa pilkille. Tämän päiväinen pilkkireissu karahti kuvainnollisesti kiville, kun jokea tuntemattomana ensimmäinen kairaus humpsahti pohjamutiin. Ei tarvinnut sillä terällä enää uusia reikiä yrittää. Hieman hatutti, koska olimme juuri selvittäneet henkeä salpaavan rinteen hengissä alas. Ei muuta kuin lähde kapuamaan takaisin.maisemia.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä kuva sen jälkeen, kun nöyrin mielin ja reiden poltellen kapusimme rinteen taas ylös.

Matkalla on myös pieni ilopillerimme Muru. Lauantaina kävimme porukalla likkojen lenkillä, Oonankin vielä ollessa hoidossa ja näitä kuvia otin silloin ihan sen takia, että voin kertoilla kuulumisia pikku-Murusta niille, jotka sen tarinasta lukeneina ovat siitä kovasti kyselleet. Rakas ystävämme kulki silloin vielä sitklikkojen_lenkki.jpgeästi mukana, vaikka vaikuttikin hieman vaisulta.

Tänä aamuna sain kuulla Murun tilan huonontuneen nopeasti. Eläinlääkärillä oli käyty saamassa nesteytystä ja verikokeessa, joiden tulokset saadaan vasta torstaina.

 

muru2.jpg

 

Matka kohti vehreämpiä niittyjä on kuitenkin jo alkanut ja tämä lisäaika on tarkoitettu meille ihmisille, jotta ehdimme hyvästellä pikkuystävämme.

Valitettavasti olen itse täällä pohjoisessa ja pahoin pelkään, etten ehdi ajoissa kotiin.

Sydäntä kouristaa ja silmät on itketty sumeiksi. Mielessä pyörii koko ajan, että olisinpa rutistanut Murua pitempään lauantaina siinä meidän pihassa.

 

 

 

 

 

25.3.2009 Tyttöenergiaa ja pystypainia. D-pentueen Oona tuli maanantaina meille hoitoon juoksujen takia, ettei elämä olisi liian levotonta kotioloissa, etenkin kun Otto vastikään pääsi naisen makuun. Kovin rauhallista tuo elo ei ole kuitenkaan ollut täälläkään. Tuloiltana käytiin pienoinen nokkapokka nuorison välillä, ennen kuin löydettiin oma paikka arvojärjestyksessä. Nellinhän ei tähän episodiin tarvinnut osallistua, koska sen asema on itsestään selvyys. Mielenkiintoista on ollut huomata, miten ikä on tehnyt tehtävänsä. Neljä tai viisi vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan vierasta narttua meillä sisätiloissa. Nelli olisi kyllä niivittänyt sen välittömästi. Nykyään se tyytyy tarkistamaan ovatko sukukalleudet vitjalliset vai ei ja astelee sitten arvokkaasti omille teilleen.oona_2.jpg

Oonasta oli pakko laittaa esille kuva, missä alati lepattavat korvat ovat kerrankin kunnolla ja vielä ulkona!!

Havaittavissa on, että mitä enemmän tytölle tulee itsevarmuutta toisten koirien seurassa olemiseen, niin sitä paremmin korvat alkavat asettua.

Samalla lenkkeilystäkin tulee tehokkaampaa, kun ei tarvitse koko ajan pyöriä jaloissa, vaan voi juoksennella muiden mukana.

 

 oona_1.jpg

 

Nuorisolla tuntuu virtaa riittävän. Umpihankilenkit näyttäisivät tehoavan ainoastaan meikäläiseen. Nessi ja Oona sen sijaan jatkavat temuamistaan pitkin iltaa.

 

 

Suosituin leikki tällä hetkellä tuntuu olevan taklausliike, jossa ensin noustaan vastakkain ja pyörähdetään sitten äkkiä sivuttain ja tuupataan samalla takapuolella vastustajaa. Toinen, ei niin hupaisa, mutta ihan yhtnessi_1.jpgä suosittu, on K18 matskua, joten ei siitä sen enempää.

 

 

 

 

 

 

 

Näyttäisi näittä lepattavia korvia löytyvän muiltakin. Kolmen koiran kuvaaminen yksinään ei muuten ole mikään helppo temppu, joten otokset eivät ole kovin kaksisia. Keli sen sijaan oli ihan huippuhyvä. Toivottavasti sama jatkuu myös ensi viikolla, koska meitsillä alkaa hyvin ansaittu viikon loma.kolmen_kopla.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

20.-21.3 Ajolähtö. Soitin perjantaina proge-testin tulokset ja vastaus oli, että arvo on neljä, joten otolliset päivät Loverboyn tapaamiseen olisivat perjantai, lauantai ja sunnuntai. Ei kun soittamaan, että täältä tullaan. Tosin mielessäni ajattelin, että mitähän tästä oikein tulee, kun neiti itse ei oikein osoittanut innostumisen merkkejä. Paikanpäällä homma meni vähän överiksi kun rakastavaiset intoutuivat kisailemaan niin vauhdikkaasti, että perimmäinen tarkoitus meinasi unohtua. No, asiaankin lopulta päästiin, tosin nähtäväksi jää, että tuottaako se tulosta vai menikö ihan huvittelun puolelle. Sunnuntaille sovittiin kuitenkin seuraavat treffit. Josko silloin olisi intoa kummallakin vähemmän ja järkeä enemmän. Rankka reissu kaikin puoli, koska sulhanen asustaa länsirannikolla ja matka yhteen suuntaan kestää kolme tuntia, mutta mitäpä sitä ei koiriensa vuoksi tekisi.dsc_4849-01.jpg

Sulhanen on siis Green Perrys’s Anwar eli Kino. Kino on sileäkarvainen, pienikokoinen (33 cm) uros, jolla on aivan ihana luonne. Kino on enemmän käytännön harrastuskoira kuin näyttelyissä viihtyvä, vaikka meriittejä löytyy siltäkin saralta. Kinolla on yksi serti ja kaksi varasertiä ja se on vuoden 2006 Eestin Juniorivoittaja. Tällä hetkellä treenataan keinoluolia varten ja tuloksia sieltä odotellaan kevään aikana, jahka nämä ympärillä pörräävät naiset ensin lakkaavat tuoksumasta. Kinolla on yksi pentue Olpesan-kenneliin. Lisää Kinosta saat tietää sen omilta sivuilta Kino, Lego ja Nemo 

Kuva Elina ja Marko Tuliniemen arkistoista.

 

19.3.2009 Eläinlääkärillä jälleen kerran! Tällä kertaa kuitenkin vähän positiivisemmissa merkeissä. Kävimme Nessin kanssa progesteroni- ja papa-testissä tsekkaamassa, että missä vaiheessa kiertoa juoksut ovat. Lähempänäkin testejä olisi tehty, mutta mepäs pyyhkästiinkin Mäntsälään, tiineyksiin ja lisääntymiseen erikoistuneen Merja Dahlbomin pakeille. Oikeastaan ihan sen takia, että siellä tehdään ko kokeita myös viikonloppuna, jos tarve vaatii ja toisaalta sinnehän minä olisin sitten kuitenkin ultraankin menossa. Normaalisti luottaisin kyllä koiran fysiologisiin merkkeihin, mutta nyt kun Nessillä on kuitenkin ikää jo 5,5 vuotta, niin päätin tehdä tällaisen tuplavarmistuksen, ettei sitten ainakaan myöhästytä. Lopulliset tulokset saamme vasta huomenna, iltapäivällä, mutta alustavien vastausten perusteella tyttö (eläinlääkärin sanoja lainatakseni) näyttäisi ”kypsyvän” nopeasti. Tämä tarkoittaa siis sitä, että treffeille oltaisiin menossa ehkä jo viikonloppuna.  Neitiä itseään näyttäisi tällä hetkellä kiinnostavan enemmän lattialla juoksenteleva muurahainen kuin poikaystävät. Sulhanen sitä vastoin on omistajansa mukaan jo vetreyttänyt lihaksiaan käymällä vesijuoksussa pitkin kevättä :O) Heh!

14.3.2009 Miks kaikki muut pääsee treffeille, mutta me ei? Tämä ajatus juolahti mieleen, kun tässä viimeaikoina on tullut tiedotteita noista Nellin pojista, joilla on käynyt tyttöjä kylässä. Kaiken kukkuraksi olin itse keskiviikkoiltana ”kannustamassa” Ottoa (Precious Pearl Charmer), kun sekin oli saanut treffit aikaiseksi Helmin (Nado Shiz’s Loyola Green Perry) kanssa. Hupaisinta tässä hommassa oli se, että kiiruhdin tähän koirien astutustapahtumaan suoraan miehen sterilisaatio-leikkauksesta :O) Eipä ollut kuitenkaan liiemmin asennoitumisongelmia.

Liekö mukanani tuomat hajut provosoineet, tai muuten vaan pitkä odotus palkittu, mutta Nessin juoksut alkoivat torstaina. JES,JES,JES…Valentinuksen päiväksi suunniteltu treffikutsu lähti siis liikenteeseen kuukautta myöhemmin, mutta onneksi poika on kuulemma pitkämielinen. Ja kun sitten vauhtiin päästiin, niin sijoituskoirani Oonakin aloitti juoksunsa, joten kohta täällä vilistää näitä nelijalkaisia pikkumustissa stringeissä useampikin, kun Oona tulee hoitoon. Ja veikkaanpa, ettei Nelli-mamma jää tässä porukassa yhtään huonommalle.

5.3.2009 Peikkojen yö on sellainen yö, kun nukuttaisi, mutta jokin muu syy kuin unettomuus estää nukkumisen. Sellainen yö meillä vietettiin toissayönä. Juuri kun oli edellisessä päivityksessä päästy kehumasta, että ei enää yskitä, niin seuraava yö olikin ihan mahdoton. Nessi sai parin tunnin välein tosi pahoja yskänpuuskia, eikä siinä oikein nukkunut kukaan. Nellikin alkoi jo aamuyöstä esittää peiton alta mielipiteensä jatkuvasta herättelystä. Aamulla soitin eläinlääkäriasemalle, että vieläkö odotellaan, vai mitä tehdään. Saatiin ylimääräinen aika samalle illalle.

No eihän meistä mitään varsinaista vikaa löydetty edelleenkään, vaikka Nessi muutaman kunnon yskänpuuskan sai sielläkin. Onneksi! Siis se yskä, koska neiti esitti taas niin iloista ja reipasta, että olisivat pitäneet minua luulotautisena muuten. Tulehdusarvot olivat normaalit, hemoglobiini erinomainen, eikä keuhkoista edelleenkään kuulunut mitään rohinoita. Tultiin siihen tulokseen, että viruksen aiheuttama yskä, mihin ei ole muuta hoitoa, kuin yskiminen. Saatiin kuitenkin antibioottikuuri. En tiedä kenen rauhoittamiseksi se on, sillä tiedossahan on että ei viruksiin lääkkeet tehoa. Tosin aion sen kyllä Nessille syöttää, koska en halua tähän herkistyneeseen tilanteeseen enää mitään bakteeritulehdusta jylläämään. Perjantaina sitten soitellaan tilannetiedot lääkärille, ettei tule viikonloppuna ”tenkka poo”.

Olisiko kuitenkin niin, että parin viikon takaiset kirpeät pakkaset, yhdistettynä koviin tuuliin, olisivat aiheuttaneet tämän ja ne karvat siellä kurkussa olivat vaan sattumaa?  Tiedä häntä! Viime yö oli kuitenkin jo parempi. Herättiin yskimään ainoastaan kaksi kertaa ja niistäkin toinen jo aamulla kun olisi pitänyt nousta ylös muutenkin.

Toivottavasti tämä alkaa pikkuhiljaa kääntyä voiton puolelle. Sillä ei ole mitään säälittävämpää näkyä, kuin koira, joka katsoo anovasti, että auta nyt, kun minä olen kipeä. Isäntä olisi vastaavanlaisessa tilanteessa saanut osakseen kommentin: ota Burana ja mene toiseen huoneeseen kakomaan, että saa nukuttua.

Tänään ajattelin lämmittää saunan ja käydä koirien kanssa hengittelemässä eukalyptus-höyryjä. Taidanpa ottaa ennaltaehkäisevästi vähän ”yskänlääkettä” kuuman glögin merkeissä, kun tuolla työpaikallakin on taas niin sairasta väkeä. Jos ymmärrätte yskän! Heh! Olipas varsinainen puujalkavitsi. Tämä talvi on ollut muuten siltä osin merkillinen, että jotkut menevät flunssassa jo neljättä kierrosta, enkä minä aio lukeutua heihin.

Asiasta kolmanteen: B-pentueen Vili on käynyt ensitreffeillä ja yhdistelmästä Mahottoman Laadukas Lara x Precious Pearl Bottom Line on odotettavissa jälkikasvua. Lisää näistä pennuista päivittynee sivuille:  MAHOTTOMAN 

 

3.3.2009 Nyt kävi koivurannat ja rouva fortuna käänsi mulle (Nessi) selkänsä. Tällainen oli mamman fiilis sunnuntaina, kun meikän yskä jatkui jo neljättä päivää. Sehän teki jo heti diagnoosinkin kennelyskästä. Oireet oli tyypilliset: kuiva, hakkaava yskä, joka provosoitui kaulan painamisesta tai hihnan kiristymisestä ja liman oksentaminen. Muuten meikä oli kyllä ihan kondiksessa. Mitä nyt vähän oli sellainen kelju olo niitten yskänpuuskien aikana, kun piti yölläkin nousta yskimään, vaikka olisin mielummin nukkunut. Mammalle kyllä pointsit siitä, että se yritti kaikin tavoin helpottaa mun oloa rummuttamalla kylkiä sen puuskan aikana.

Maanantaina jouduin sitten taas lääkäriin. Mammaa kyllä vähän hävetti istua siellä odotusaulassa, kun mä vaan vispasin häntää kaikille ja kuuntelin pää kallellaan yksiä neuvolassa käyneitä koiranpentuja, enkä ollu ollenkaan sairaan näkönen. Keuhkot ja sydänäänet oli ihan kunnossa, eikä kuumettakaan ollu. No, kyllähän me se tiedettiin, koska mamma oli kuunnellut mua kotona sellaisilla ”teleskoopeilla”, tai jotain ja lämmön mittaustakin oli harjoteltu. Jotkut nielurisat ja imusolmukkeet oli kuulemma ärtyneet yskimisestä. Noista risoista en osaa sanoa, koska omasta mielestä mussa on kaikki ehjää ja solmuja mä osaan tehdä vaan hihnoihin. No, eni vei! Ne teki jonkun suunnitelman ja tuikkas mun kannikkaan sellaisen piikin, että silmissä rupes sumenemaan ja musta tuli ihan voimaton. Vähän ajan kuluttua ne tähysti mun kitaan ja tunki sinne peilin ja jonkun ”kissakoukun”. Kissa! Sen sanan kun kuulin, niin rupesin vastustelemaan ja sit ne tuikkaskin mulle lisää lääkettä suoneen. Kuulo mulla ei kyllä hävinny minnekään ja sen verran tajusin, että mun kitapurjeen takaa löyty kaksi mustaa karvaa poikittain. Olisko ne tarkottanu sillä kissalla niitä? En ainakaan myönnä muuta kuin myyrien syömiset. Karvat oli kuulemma kuitenkin liian pitkiä myyrän karvoiksi. Voikohan niitä olla angora-versioita? No sen verran kovasti mä taas yskäsin, että ne tupsut katos jonnekin, eikä niitä päästy sen tarkemmin tutkimaan.

Kotimatkasta mulla ei ole juurikaan muistikuvaa, vaikka mä kuitenkin olin ite kävellyt autoon ja autosta sisälle. En mä muista sitäkään, että olin hoiperrellu kieli hampaitten välissä kattomaan aina, kun jääkaapin ovi oli auennu, vaikka olin muuten nukkunu ihan kanttuvei. Nelli-mammaa oli kuulemma pelottanu se mun vetelyys ja se oli käyny tarkistamassa moneen kertaan, että olenko mä hengissä. Kolmelta yöllä mä sit heräsin ja olin ihan huuli pyöreenä, että mikä maa, mikä valuutta. Piti käydä oikein alakerrassa ja ulkona ihmettelemässä että onks nyt muka yö.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Resipect-yskänlääkettä kurkun ärsytykseen ja rajoitettu hihnalenkki, kunnes on ollu kaksi yskätöntä päivää. Virtaa mulla riittäis jo enempäänkin ja toinen viikko pelkällä hihnalenkillä alkaa pikku hiljaa näkymään. Nellin kanssa mennään sisällä, niin, että seinät pullistelee ja emännällä pullistelee kohta vyötärön kohta. Onneks ei kuitenkaan ollu sitä kennelyskää, ettei jouduttu kahden viikon karanteeniin koko porukka. Tänään en ole yskiny, enkä oksentanu, joten ehkä tää elämä tästä pikku hiljaa taas normalisoituu.

 

23.2.2009 Tyhmä, tyhmempi, ihminen. Ihan oikeesti! Olisihan se pitänyt tietää, ettei parsonin duracelit lopu. Ennemmin menee koira rikki. Meikäläinen laittoi kaiken vastahakoisuuden lenkkeilyä kohtaan laiskuuden ja väsymyksen piikkiin. Tänään käytiin sitten eläinlääkärissä, kun koira tuntui aamulla edelleen kovin vaisulta, eikä rappujen alas tulo näyttänyt olevan kovinkaan mukavaa. Ontumista ei kuitenkaan ollut, mutta koira näytti kipeältä. Meikäläinen epäili jo suolisolmuakin tai vähintäänkin lauantaina jäällä syödyn fisun aiheuttamaa tukosta. No, lopputulos oli, että liikaa riehumista ja lihasten kipeytymistä. Kolmen päivän jojottelu vastasi kuulemma kunnon luolatreenejä. Viikon särkylääkekuuri ja ainoastaan pakolliset hihnalenkit. Ei tuota vaikeuksia, sillä työpäivät on taas tällä viikolla sellaiset, että tuskin houkuttelee enää pitemmät iltalenkit. Nelli tietysti tajusi heti, että nyt on jotain kummaa tekeillä ja ihan kuin uhallaankin riepottelee pehmoleluja Nessin nenän edessä. Nyt on sitten karanteenissa kaikki lelutkin. Että sitä rataa…

 

22.2.2009 Elämää parson-lingon jälkeen. Nyt se on vihdoinkin keksitty! Nimittäin systeemi, millä parsonin duracelitkin saadaan loppumaan. Kerrottakoon ensin vähän esimerkkejä, mistä ylipäätään tietää, että paristot on totaalisesti finaalissa. Sen tietää siitä, että

- koira ennemmin nuokkuu sohvan edessä silmät ristissä, odottaen, että joku nostaa sen sohvalle, kuin hyppää sille itse

- se mieluummin odottaa, että näläntunne menee ohi, kuin vaivautuu ruokakupille. Olipa siellä mitä herkkuja hyvänsä.

- lenkille lähdettäessä se kieltäytyy kävelemästä 100 metrin jälkeen  ja kun se kaikesta huolimatta ”raahataan” mukaan, niin omistajaan luodaan säälittäviä ”kanna mua”-katseita joka kymmenen metrin jälkeen. (No, ei kannettu)

- lenkillä jäädään jälkeen sen takia, että edessä on 20 cm korkea puunrunko, minkä yli ei muka jakseta hypätä, vaan jäädään odottamaan, että joku nostaisi yli. Kun kukaan ei kuitenkaan nosta, niin ”könytään” sitten teatraalisesti sen yli ja yritetään esittää agilityn hyppyradalle eksynyttä hyljettä.

Kaikki tämä ja paljon muuta vielä kymmenen tunnin yöunienkin jälkeen, mitkä jatkuvat sitten aamupäivä- ja iltapäiväunilla.

Paljastettakoon, että tämä parsoneitten mehulingoksi nimetty kaveri on Eetu 7.5 v, Lohjalata ja sisareni mukaan vapaasti käytettävissä muillekin:O)

pilkill.jpg 

Kaikki lähti siis siitä, että kummipoikamme ilmoitti tulevansa hiihtolomallaan meille muutamaksi päiväksi, jotta pääsee kummisedän kanssa pilkille. Pikkukaverista on nimittäin kovaa vauhtia kehkeytymässä aikamoinen kalamies.

 vonkale.jpg

 

Pilkillä käytiinkin oikein urakalla ja saalista saatiin ihan mukavasti. Siitä todistusaineistona muutama foto.

Ahkion vetäminen ja jäällä käveleminen olivat vasta alkuverryttelyä tälle miehenalulle ja virtaa riitti iltaisin vielä koirien kanssa pelehtimiseenkin.

 

 

 muikku.jpg

Nessi, joka tunnetusti on aina valmis leikkiin, meni siis sata lasissa koko kolme päivää, sillä seurauksella, että nyt ei jaksa oikein edes haukotella.

Nelli-mamma jääräpäisempänä ja iän tuomalla kokemuksella ymmärsi välillä esittää vastalauseensa, jos leikkiminen ei huvittanut, eikä ole ollenkaan nyt niin väsähtänyt.

Mutta Nessi on kyllä ihan totaalisen finaalissa. Hetken aikaa jopa luulin sen olevan kipeänä, mutta kyllä kai se on vaan uupunut. Se näyttääkin ihan siltä, kuin sillä olisi silmäpussit!! ihan oikeesti!

Tässä vielä yksi tälläinen "still"-kuva, kun kaikki kolme ovat malttaneet hetkeksi asettua kuvattaviksi.

 

Precious Pearl –kasvatit ovat kunnostautuneet suvunjatkamispuuhissa. Nessin sisko, Precious Pearl Aurora (Nasta) on pyöräyttänyt toisen pentueensa maailmaan 18.2.Onnea. Lisää pentujen kuulumisista saat tietää heidän omilta sivuiltaan: MEARCAIR 

Precious Pearl Dejavu (Riku) joutui kovan paikan eteen, kun ensisijaiseksi urokseksi valitulla sulhasella meni pupu pöksyyn tytön tullessa treffeille. Riku suoriutui kuitenkin hieman yllättäen tulleesta tilanteesta oikein miehekkäästi ja mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tuleman pitää.

Yhdistelmä on siis Bravefellow Gisella x Precious Pearl Dejavu ja tietoja päivittynee seuraaville sivuille:  BRAVEFELLOW . Sellan löytää myös Googlen kautta virallisella nimellään.

 

 

15.2.2008 Pöllövaara olisi ehkä parempi nimitys tälle paikalle kuin Kuusiranta. Ensinnäkin rakennusaikana tuli kaadettua kaikki kuuset ja rannassa on enää koivuja ja toiseksi täällä on kaikin puolin tullut "pöllöiltyä" viime aikoina. Ihan kirjaimellisestikin. Eräänä iltana käytin koiria iltapissalla, seisoskelemalla itse terassin suojassa (yöpuvussa kun jo olin), kun huomasin Nessin nostavan katseensa ylös päin. Kun katsoin samaan suuntaan, huomasin ison pöllön koirien yläpuolella, vain parin-kolmen metrin korkeudessa. Liekö luullut koiria jäniksenpoikasiksi vai muuten vaan uteliaisuuttaan kävi tarkastamassa tilannetta vähän alempana, minä joka tapauksessa säikähdin ihan totaalisesti. On se vaan sen verran iso lintu noinkin läheltä nähtynä.

Älyttömän "pöllöä" on myös uusi piiloleikki, jonka olen iltojen iloksi koirien kanssa kehittänyt. Aikaisemman namin piilotuksen sijaan vienkin koirat ensin jonnekkin huoneeseen odottamaan ja kipaisen itse piiloon. "Saa tulla"-käskyllä tytöt sitten lähtevät etsimään. Ei kovinkaan aikuismaista käytöstä, mutta älyttömän hauskaa:O) Kannattaa kokeilla.nelli_kellii_12.jpg

Nelli-mamma on myös keksinyt uuden tavan ulkoilla. Täytyy jälleen kerran todeta, että onneksi asumme täällä maaseudulla, jossa on hieman vähemmän vastaantulijoita kuin kaupungissa. Siellä saattaisi joku luulla, että ulkoilu olisi Nellistä jotenkin vastenmielistä tai että se on saanut vähintäänkin epileptisen kohtauksen.

Yksi kuva kertoo varmaan taas enemmän kuin tuhat sanaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

nelli_kellii_2.jpgIdeana tässä kaiketi on se, että sopivan jäätikön kohdalla heittäydytään selälleen ja raahaudutaan hihnan perässä metritolkulla.

Näyttää koomiselta, mutta mitäpä sitä ei koira tekisi selän rapsutuksesta.

Nessiä moinen käytös lähinnä kummastuttaa, eikä se ole vielä keksinyt mitä kivaa tässä oikein on.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

nelli_kellii_3.jpg 

 

 

Ja ihan hyvä niin, sillä kahden koiran perässä vetäminen voisi jo käydä työstä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikonloppuna oli muuten ihan mahtavat ulkoilukelit ja lenkkeiltyä tulikin ihan urakalla. Perjantai kun oli jo vapaapäivä, niin nyt voi kyllä sanoa levänneensä kunnolla. Ensi viikolla mennäänkin sitten töissä taas kuin "hännättömät ketut". Yksi kuva vielä hienoista talvimaisemista, mistä olisin ottanut enemmänkin kuvia, ellei kameran akku olisi loppunut.ulkona3.jpg 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9.2.2009 Kuuhulluutta vai sairaudentunnottomuutta? Ehkä vähän molempia. Viime viikko meni siis kimpuroidessa osin kuumeen ja flunssan kourissa. Liekö sitten lapsuudessa saatuja oppeja, vai muuten vaan kuvitelmia omasta ainutlaatuisuudestaan, mutta töistähän ei voinut olla pois. Mikä siinä oikein on, että joka kerta kipeänä töissä ollessaan, sitä päättää seuraavan kerran olla viisaampi ja jäädä kotiin. Ja sitten, kun se seuraava kerta tulee, niin ei kehtaakaan jäädä, kun ajattelee, ettei ole tarpeeksi kipeä. Edellisen kerran olin sairaslomalla 4,5 vuotta sitten ja silloinkin vietiin jo hämärän rajamailla ambulanssilla sairaalaan, joten liiallisista poissaoloista ei voi ainakaan syyttää. Ehkäpä se on tämän yksityisellä työnantajalla olemisen huonoja puolia. Porukka on mitoitettu minimiin ja yhden puuttuminen tiimistä, saattaa aiheuttaa koko leikkauspäivän peruuntumisen. Siinä vaiheessa sitä aina raahautuu työmaalle, vaikka viisaampaa olisi jäädä potemaan. No, tästäkin taudista taas selvittiin ja toivottavasti ihan heti ei uutta tule.

Perjantaina lähdettiin koko porukalla Ristiinaan, Airiaisen Karin keinoluolille harjoittelemaan. Paikalla oli myös muita parsoneita ja olikin tosi kiva päästä seuraamaan eritasoisten koirien touhuamista. Menköön tämä sitten vaikka sen kuuhulluuden piikkiin, sillä olisihan tässä ollut 15 km päässäkin harjoittelumahdollisuus. Päätettiin siis kuitenkin kokeilla uutta paikkaa Nessin jännittämisen takia ja toisaalta ehkä myös vähän pehmeämpiä koulutusmetodeja. Onhan Karilla kuitenkin kokemusta parsoneista vähän enemmän kuin paikallisilla ”luolamiehillä”. Kokemus oli positiivinen. Nessi kävi heti tervehtimässä Karia ja tutustumassa ympäristöön. Vähitellen hienoinen varautuneisuus katosi ja Nessi intoutui haukkumaan kettua jopa ihan omatoimisesti. Siis ilman minuun tukeutumista. Molemmilla oli sellainen fiilis pois lähtiessä, että tänne tullaan toistekin. Aivan sama, vaikka matkaa olisikin se 150 km 15 sijaan.

Lauantai oli näytelmäpäivä. Ja jos ei istumalihakset vielä eilen kehittyneet, niin nyt tuli lisää harjoitusta, sillä paikkana oli Keuruu. Piti lähteä sinne ihan sen takia, että D-pentueen Nemo (P.P Daddy Cool) teki siellä ensiesiintymisensä ja pitihän se päästä näkemään. Vaikka omistajat hieman jännitivätkin pojan vilkkautta ja tottumattomuutta, niin Nemo oli kyllä nimensä veroisesti ihan coolisti. Pientä malttamattomuutta liikkumisessa, mutta muuten esiintyminen sujui oikein mallikkaasti. Liikkeiden huolimattomuus verottivatkin todennäköisesti laatuarvostelun ERI:stä EH.ksi ja JUK2, mikä oli hieno saavutus sekin. Tarkkana liiketuomarina tunnettu Paavo Mattila rokotti kaikkia samasta asiasta. Nemon sisko, Oona (P.P Drama Queen) ei viihtynyt kehässä ja vaikka Mattila kehuikin koiraa lupaavaksi, niin tänään arvosteluksi JUN/H. Oonalla taisi olla teini-iän mörkövaihe päällä, sillä kaikki tuntui olevan ylivoimaisen jännittävää tänä päivänä. Topi menestyi parhaiten, ollen ERI arvostelullaan PU2. Nessi sai myös ERI:n, mutta poukkoileva liikkuminen pudotti kilpailuluokan kakkoseksi, eikä PN-kehässäkään enää sijoittumista tullut. Nelli sai EH:n, ollen VEK2 ja huomautus sillekin ahtaista takaliikkeistä ja lepattavista korvista. Paikka oli kyllä aivan järkyttävä. Aivan liian ahtaisiin tiloihin oli kasattu liian paljon koiria. Ihmiset olivat kuin sillit suolassa, eikä koirien häkeille tahtonut löytyä tilaa. Onnettomuustilanteessa siellä olisi syntynyt täysi kaaos, koska liikkumaan ei kerta kaikkiaan päässyt muualla kuin minimaallisen pienissä kehissä.

27.1.2009 Maakuntamatkailua ja luolatouhuja. Perjantain vapaapäivä hyödynnettiin maakuntamatkailun merkeissä. Kävimme tyttöjen kanssa esittäytymässä eräälle koira-herralle perheineen ja sovimme Nessin ja kyseisen nuoren miehen treffit jonnekin Valentinuksen-päivän tienoille. Kunhan nyt ensin ne juoksut alkavat. Tarkemmin tästä mystisestä miehestä kerromme virallisten treffien jälkeen. Mainittakoon kuitenkin, että tuleva sulhanen on aivan valloittava persoona, jonka duracelit yhdistettynä Nessin paristoihin, tuottavat todennäköisesti ikiliikkujia:O)

Eilen käväisimme jälleen keinoputkilla. Nyt ei edes yritetty luolastoon, vaan aloitimme homman ikään kuin alusta ja tyydyimme ainoastaan haukkumaan supia. Jostain kumman syystä Nessi ujostelee kaikenlaista yleisöä, joten jouduimme tyytymään kahdenkeskiseen harjoitteluun. Seuraavaksi ajattelin kokeilla paikan vaihdosta ja jos sekään ei tuota tulosta, niin sitten tyydymme ahdistelemaan nätä ötököitä vaan luonnollisessa ympäristössä, mikäli niitä taas lenkkipoluille ilmaantuu. Ja miksei ilmaantuisi, kun tänäänkin taas bongattiin useammatkin jäljet metsästä.

Nellin tytär, B-pentueen Vilma (P.P.Beautyspot), on käynyt virallisessa lonkkakuvassa ja paperit lähtivät Kennelliittoon tuloksella A/A. Samalla tarkastettiin koko selkäranka mahdollisten nikamamuutosten varalta. Siltä osin ei mitään hälyttävää, vaan aiemmin vaivanneet selkäjumit todettiin lihasperäisiksi.

19.1.2009 Äidinrakkautta ja muuta mukavaa. Sunnuntaina saimme sukulaispoika Nemon (P.P. Daddy Cool) Kiuruvedeltä vieraaksemme. Pentupahnoista lähtemisen jälkeen olimmekin nähneet pojan vain saamiemme kuvien perusteella. Kaunis poika siitä on kehkeytymässä. Vielä kun aika tekee tehtävänsä lihasten ja rintakehän suhteen, niin tästä pojasta kuullaan vielä. Kokoakin oli juuri sopivat 36.5 cm.nemo_edest.jpg

Nemossa on niin paljon Nelliä ja Nessiä ulkonäöllisesti, että pikkukaveri suorastaan sulatti sydämen.

Nemolle päivä oli ihmeellinen. Tytöt olivat sille ihan vieras käsite, sillä kotipuolessa kaikki koirakaverit ovat poikia. Nelli-mamma oli niin laaaaav, ettei sen haistelemisesta meinannut tulla loppua. Liekö Nellin juuri päättynyt valeraskaus vielä entisestään muistuttanut pentuajoista - tiedä häntä. Nelli jaksoi aikansa katsella pojan touhuja, mutta loppupäivästä nukkumatta jääneet päiväunet alkoivat nostattaa pientä ärtymystä pintaan ja poika sai kuulla kunniansa perässä roikkumisesta.

Nessille vieraan kaverin ilmaantuminen samoille apajille oli taas kova paikka ja omaa reviiriä piti muutaman kerran puolustaa oikein tosissaan. Nemo-poikapa se ei moisesta ollut moksiskaan. Taisipa kaveri vaan ihmetellä naisen mielen ailahtelevuutta kun välillä sitten kuitenkin leinemo_poseeraa.jpgkittiin ihan kiltistikin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei tämä ihan huvimatka kuitenkaan ollut, sillä Nemolle oli varattu maanantaiksi käynti viralliseen silmä- ja polvitarkastukseen Kuopioon. Tänään tuli sitten tekstiviestinä tarkastustulokset: silmät ja polvet terveet. Samaisessa tarkastuksessa kävi viimme viikolla myös D-pentueen toinen poika Riku (P.P.Dejavu), joka myös sai puhtaat paperit sekä silmien että polvien osalta.

Kiitos Anulle ja Eetulle, jotka viitsivät tehdä yli 600 km:n lenkin, ihan vaan käydäkseen näyttämässä millainen poika Nemosta on kasvanut.

 

16.1.2009 Rakkautta ilmassa ja murheita rinnassa? Alkuvuodesta tuli kysely, jossa etsittiin sulhasehdokasta eräälle koiraneidille. Muutamien ehdokkaiden joukosta katseet kohdistuivat Viliin (P.P.Bottom Line). Mikäs siinä, kaunis ja hyvätapainen koira, jonka suosittelemiseen minulla ei ollut mitään vastaansanomista. Ei kun soittamaan omistajille, että nyt olisi rakkautta ilmassa. Siinä vaiheessa tulikin yllättävä uutinen: Syksyn eläinlääkärikäynnillä Vilin sydämestä oli toistamiseen kuultu sivuääni. Mystiseksi asian teki se, että tämä sivuääni ei ollut kuultavissa edellisellä lääkärikäynnillä. Eihän siinä auttanut kuin ruveta etsimään aikaa sydämen ultraäänitutkimukseen, joka siis tehtiin tänään. Samalla käynnillä tehtiin uusintasilmäpeilaus ja Vilin silmät todettiin terveiksi.

Tutkimus aloitettiin kuuntelemalla stetoskoopeilla. Vilin sydämestä kuului hennoin mahdollinen luokiteltavissa oleva diastolinen sivuääni. Toisinsanoen, kun yleensä sivuääni kuuluu systolisena, eli sydämen supistumisvaiheessa, niin nyt se kuului sydämen lepovaiheessa. Koiran kuonosta on pidettävä kiinni tietyssä vaiheessa, jotta se pidättää hengitystä, ennen kuin ääni on kuultavissa. Tämä on syy, miksi se joskus jää kuulematta. Sitten siirryttiin ultraäänitutkimukseen, joka kesti tunnin verran. Täytyy sanoa, että tutkimuksen tehnyt, Lahden eläinlääkäriaseman Seppo Lamberg on asiansa osaava hemmo. Sen tarkempaa selvitystä ei voisi saada. Vili oli esimerkillinen potilas ja seisoi koko tutkimuksen ajan lähes patsasmaisesti paikoillaan. Siitä tulikin lääkäriltä moneen kertaan kiitosta, ettei tutkimuksen suorittamista voisi hänelle enää helpommaksi tehdä.

Lopputulos tiivistettynä ja hieman kansantajuisemmin: Sydämen rakenne normaali, ei vajaatoiminnan merkkejä. Sydänlihaksen paksuus ja pumppausvoima normaali. Kammiot, eteiset ja läpät normaalit, ei merkkejä läppävuodoista tai ahtaumista. Virtausmittaukset normaalit. Keuhkovaltimo ja aortta normaalit, ei vuotoja tai ahtautumia. Sivuäänen aiheuttaja on todennäköisesti hyvin minimaalinen, ei mitattavissa oleva reikä esim aortassa ja siten merkityksetön. Nykyiset laitteet ovat tarkimmat mahdolliset tutkimusmenetelmät mitä olemassa on. Vastaavanlaisia tuloksia saadaan usein roduilla (boxerit), joille tehdään jalostusoikeudellisista syistä aina virallinen sydäntutkimus. Myös näissä tapauksissa tulos katsotaan merkityksettömäksi ja koira saa terveen paperit. Karrikoidusti kysessä on siis vastaavanlainen löydös kuin esim. silmän PPM eli sikiöaikaisten juosteiden havaitseminen, ne on siellä nähtävissä, mutta niillä ei ole merkitystä. Loppukaneettina eläinlääkäri sanoi, ettei hänellä ole esittää mitään syytä, miksi koiraa ei saisi käyttää jalostukseen. Kotiintuomisina saimme virallisen sydätutkimuslausunnon, jossa koira todetaan terveeksi. Tutkimuksen hinta oli n.160 eur ja siitä saa osan vakuutuksesta pois.

Iso kivi vierähti sydämeltä ja nyt voidaan taas huokaista Barry White:n sanoin....Love is in the air.

 

5.1.2009 Uusi vuosi ja uudet kujeet. Joulunpyhät menivät syödessä ja makoillessa vatsan vieressä, kinkkua sulatellen. Aattona vauhditettiin kinkun sulattamista käymällä uimassa. Vesi oli aika hyisen tuntuista. Joulupäivänä ei enää päästy, kun pakkaset tekivät jään rantaan.Tokihan nyt ulkonakin käytiin, etenkin kun ilmat olivat niin suosiollisia. jaapuikkoja.jpg

Testailtiin samalla Juhan uutta kameraa, kun löydettiin niin hienoja jääpuikkojakin.

Meillä päin joulu oli onneksi jopa valkoinen, vaikka ihan kaikkialla ei asiat taineet niin hyvin olla.

Uudesta vuodesta selvittiin taas tänäkin vuonna ihan mukavasti. Naapuritonteilla ei juuri asukkaita ollut, joten ei paukettakaan niin hirveästi. Olivat jopa niin asiallisia, että aloittivat paukuttelut vasta klo 18 jälkeen, eikä puolenyön jälkeen kuulunut enää mitään.

Nellihän ei raketeista ole moksiskaan, mutta Nessille se on aina kova paikka. Turvallisinta on omassa häkissä, joka on vielä peitetty viltillä. Sitten kun valaisee huoneen muuten oikein kirkkaaksi ja laittaa radion soimaan, niin ei pelota ollenkaan niin paljoa. Itse kävimme Kausalassa Juhan porukoilla ampumassa muutamat raketit. Niissäkin oli kaksi liikaa. Toinen ei lähtenyt mihinkään, vaan pamahti maassa ja rikkoi paineaallollaan ikkunan (autokin oli aika lähellä), toinen ampaisi naapurin pihalle ja melkein naapureiden jalkoihin. Ensi vuonna tuskin ostetaan raketteja. Mainittakoon, että olimme ainoastaan suklaahumalassa, eikä voimakkaammilla aineilla ollut osuutta asiaan.tossut_jalassa.jpg

Uusi vuosi vaihtuikin sitten vähän kirpakammassa säässä ja piti kaivaa koirillekin töppöset esiin. Eipä paleltanut varpaita, vaikka pakkasta oli 15 astetta. Tämä varustus on testattu jopa 32 asteen pakkasella ja todettu ihan yhtä toimivaksi.

Ihan syvimpään hankeen näillä töppösillä ei kuitenkaan mennä juoksentelemaan, sillä saattavat jäädä sille tielleen, mutta hihnalenkillä ollessa ne on ihan omiaan.

Pientä hilpeyttä ne saattavat ohikulkijoissa herättää, mutta sellaisia ihmisiä minä olen pyytänyt kokeilemaan paljasjaloin pakkasessa kulkemista omalla kohdallaan. Kyllä ne paleltuu koirankin varpaat.

 

 

 

 

 

kisatytt.jpg