Yhteystiedot

Kirsi Mäntynen
Suvantopolku 11
47490 MANKALA
(IITTI)
p.040-846 0572

kirsi3.neuvonen@gmail.com

UROSTIEDUSTELUT RIITTÄVÄN AJOISSA!

Materiaalin kopiointi ilman lupaa kielletty

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:218356 kpl

Uutisia

27.1.2018Hertan ja Nelsonin pennut syntyivät 14.1.2018Lue lisää »

2008 Kuulumiset

 

Kennel Precious Pearl toivottaa

Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2009

 

jouluntoivotus.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitos kaikille kasvateille ja heidän omistajilleen, sekä yhteistyökumppaneille niin näyttelyiden, kokeiden kuin pennutusasioissa mukana olleille. Vuosi on ollut harrastusmielessä menestyksellinen: Nessin Kansainvälisen muotovalion arvon vahvistuminen,kaksi uutta Suomen muotovaliota (P.P Blanco ja Bottom Line), kaksi sertivoittajaa, joilla ko.titteli on enää yhden sertin päässä (P.P. Charmer ja Casanova) sekä yksi agilityn luokkanousu kakkosiin (P.P Braveheart). Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia haasteita. Syökää hyvin ja nauttikaa pitkistä pyhistä.

 

18.12.2008 Hullunmyllyä töissä ja kotona. On se vaan niin todellista, että tuo työnteko haittaa harrastuksia ja etenkin niistä kirjoittamista. Työmaallakin porukkaa kaatuu petiin siihen tahtiin, että luulisi suuremmankin epidemian olevan liikkeellä. Se on sitten vaan toisten selkänahasta pois. Yksityisellä kun ollaan, niin eipä siinä paljon kelloon vilkuilla ja lakisääteisiä taukoja pidetä. Viikon kun tekee 12-tuntista päivää kahdella kolmen minuutin tauolla, niin ei tarvitse kotona miettiä mitä tekisi. Koirien lenkittämisen jälkeen onkin jo kypsä nukkumaan. Lenkityksestä en ole tinkinyt päivien pituudesta huolimatta, päinvastoin. Minusta on ollut kohtuullinen korvaus käydä parin tunnin lenkillä siitä hyvästä, että tytöt ovat jaksaneet olla kotona koko pitkän päivän. Tänään on kuitenkin jo toinen lomapäivä ja takaisin pitää mennä vasta joulunpyhien jälkeen. Ihanaa… vai onko??  remontti.jpg

Fiksuna tyttönä ajattelin pitää kerrankin kunnolla lomaa ennen joulua, että ehdin laittamaan kaikki tarpeelliset valmistelut hyvissä ajoin kuntoon. Ei ole yhteneväinen naisen ja miehen mieli! Isäntä päätti aloittaa ns. vuosiremontin, kun työmarkkinoilla on nyt vähän hiljaisempaa. Meillä on nyt siis täysi kaaos. Huonekalut on kasattu olohuoneen keskelle muovin alle, edellisviikolla ripustetut jouluvalot on riivitty pois verhoineen päivineen ja seinät on lähmitty tasoitteella läpikotaisin. Rakennustelineitä on koko kämppä täynnä niin paljon, että Korkeasaaren apinatkin olisivat kateellisia. Ei tunnu hirveän jouluiselta vielä tässä vaiheessa. No, jääpähän aikaa kirjoitella kuulumisia.

Piipahdettiin siis viime viikonloppuna Messukeskuksessa Voittaja 2008-näyttelyssä Nellin ja Armaksen kanssa. Armas oli kovassa seurassa ja vaikka Hämeenlinnassa samaiselta tuomarilta (Marja Talvitie) tulikin Suomen muotovalion arvoon oikeuttava serti, niin nyt arvosteluksi jäi EH, joka ei ole huonosti sekään. Nelli voitti nuoruusvuosiensa kisakumppanin veteraaniluokassa ja oli vielä loppumittelöissä VSP-veteraani. Vanha kehäkettu näytti taas kyntensä ja olenkin siitä oikein ylpeä. Kyseessä kun on kuitenkin vuoden odotetuin näyttely.

vsp-veteraani.jpgLäheltä liippasi voittaja-titteli Topillakin (P.P.Casanova), joka sijoittui PU2:ksi ja sai cacibin. Viime vuonna juniori-titteli jäi samalla tavalla yhden sijan päähän. Positiivista tässä näyttelyssä oli se, ettei kukaan kahminut kaikkia pokaaleita, vaan niitä riitti useammalle. Tässä poseerataan ROP-veteraanin Ninacan Ärripurrin kanssa.

Nessin kanssa jätettiin kehäkettuilut väliin ja keskityttiin luolakettuiluun. Tiistaina kävimme siis morjestamassa Pekkaa ja Pekan kettua. Ihan morjestamiseksi se sitten jäikin. Ei tuntunut haukku oikein irtoavan ja vaikka taas saatiinkin Nessi huijatuksi luolastoon ja se siellä jonkun matkaa etenikin, niin innostus lopahti piakkoin. Päätettiin keskeyttää homma. Muistui ihan kesän mejä-koe mieleen, jossa koira oli kuin Liisa Ihmemaassa. Jokohan nyt uskoisin, että Nessiä on ihan turha viedä mihinkään kokeeseen silloin kun valeraskaus on vielä päällä ja pikkuhiljaa alkaa näyttää myös siltä, että niillä tuntuu olevan yhä enemmän vaikutusta myös näyttelykäyttäytymiseen. Nyt sitten odotellaan rauhassa ja mennään loppukuusta uudelleen, mikäli ”pennut” on jo siihen mennessä luovutettu:O)

Jännät paikat oli vielä tänäänkin, kun käväisimme virallisessa silmätarkastuksessa. Sekä Nellin, että Nessin silmät todettiin terveiksi. Huh! Nessillä papereihin merkintä kuitenkin siitä ylimääräisestä ripsikarvasta silmäluomessa, joka sillä on ollutkin. Nessillä oli myös joku kuulemma iän mukanaan tuoma pilkku vasemmassa silmässä, mistä ei tarvitse olla huolissaan. En tiedä tuleeko siitä edes mainintaa kennelliiton sivuille. Sen verran skeptinen kuitenkin olen, että täytyyhän tuo tilanne kartoittaa vielä jossain vaiheessa uudelleen. Lisäksi saatiin lääkekuuri, koska Nessi on kesästä saakka ollut vähän liian kiinnostunut omasta takapuolestaan ja etenkin sen vetämisestä mattoon. Anaalirauhaset tyhjennettiin ja lääkkeet vähän niin kuin varmuuden vuoksi, koska vaivaa oli ollut jo niin pitkään.

1.12.2008 Ou nou! Meikä vietiin taas tänään keinopesille haukkumaan kettua, vaikka olen jo muutaman päivän yrittänyt viestittää emännälle, että mulla on pennut. Todisteeksi kuskasin eilen yhden näytille. Vähän kyllä ihmetytti kun ne sanoi sitä oikein hienoksi ”nolpaksi”. Oikeesti sen nimi on Norppa, mutta kai se on sellainen hellittelynimi niin kuin Nessukkakin. No, eni vei, en sitten kuitenkaan pistänyt suuremmin hanttiin, vaikka olis ollut tekemistä kotonakin. Perillä muistinkin heti missä oltiin ja ampaisin autosta suoraan testipaikalle. Se ketun ryökäle oli taas menny sinne samaan paikkaan piiloon – että ne voi olla tyhmiä! No, mä hokasin sen heti ja aloin haukkua vimmatusti. Samalla mä vilkuilin sitä testaaja-Pekkaa, että joko nyt riittää ja pääsisin kotiin. Mitä vielä! Oikein kun yllytettiin, niin minähän innostuin ja menin sinne lootaan haukkumaan, niin eikös ne mokomat laittaneet kannen kiinni. Siellä mä sitten nökötin ketun kanssa kuonot vastakkain, kunnes äkkäsin, että mun takaahan löytyy paikka, missä on vähän enemmän tilaa. Vähän ajan kuluttua mulle valkeni, että kai mun on ajettava se kettu pois, jos meinaan päästä itekin. Olinkin vissiin aika pelottava, koska se repolainen paineli karkuun kun läksin etenemään. Sen keskipesän jälkeen jouduin sellaseen ahdinkoon, mistä pääsin lopulta läpi kun Pekka tuuppas takapuolesta ja sanoi et kyllä tuollanen kirppu siitä mahtuu. Tulin sitten taas sellaiseen pesään ja huomasin, että se kettu oli kääntyny oikealle. Ei kun perään. Taas tultiin ahdinkoon, mutta nyt mä jo uskalsin mennä siitä ihan ite. Meninkin niin rehvakkaasti, etten  huomannu, kun kettu oli odottamassa mua ja se antoi mulle pari ”nenänakkia”. Aluksi mä säikähdin ja peruutin takaisin edelliseen pesään, mutta sitten mua kävi suututtamaan niin kovasti, että päätin mennä antamaan vähän palautetta. Se kettu oli kuulemma joku vanha konkari ja meni aina kulman taakse odottamaan, että mä pääsen ahdingon toiselle puolelle ja pesään, ennen kuin se hyökkäs. Mä päätin kuitenkin pysyä tiukkana ja sanoin sille sen verran kovan sanan, että Pekka laitto meille luukun väliin ja sanoi, että geimit on ohi. Just kun mä aloin päästä vauhtiin. Mulla oli kuulemma suupielet vaahdossa ku ravihevosella ja sen verran täpinöissäni mä olin, että mun piti käydä vielä luukun päältä vähän irvistelemässä sille ketulle. Sit mua rapsutettiin jokapuolelta ja kehuttiin kovasti, että mä olin pärjänny tosi hienosti tokakertalaiseksi, jolla on vielä ”pennut”. Ei ollu kuulemma paras aika harjoitukselle sen puoleen. No, haloo!!! Sitähän mä olen yrittäny sanoa. Parin viikon päästä mennään kuulemma uudelleen. Kyllä musta taitaa löytyä muitakin hyviä geenejä ku vaan isältä peritty kaunis ulkomuoto:O)

15.-16.11.2008 Koira lisää ihmisen hyvinvointia ja terveyttä… näin on todistettu monissa eri tutkimuksissa. Useimmat väitteet perustuvat siihen, että koira lisää sosiaalisia kontakteja, sille voi jutella ja saada lohdutusta ja se pistää ihmisen liikkumaan kelillä kuin kelillä. Minulla on eilisten tapahtumien perusteella ihan oma käsitykseni siitä mihin niillä otuksilla ainakin on vaikutus: lisäävät sydämen tykytyksiä! Pieni adrenaliinipaukku silloin tällöin on kuulemma myös hyväksi sydämelle. Kunhan se ei ole niin iso, että saa sydärin. Laittelin siis jouluvaloja ulkona ja koirat olivat mukana pihalla. Etupihalle piti saada vielä pieni kuusentapainen ja päätin ennen hämäräntuloa käydä sen nopsasti lähimetsästä hakemassa. Nellin ja Nessin otin tietysti mukaan, että saavat vähän liikuntaa. Käväisi siinä mielessä, että pitäisikö toppamantteleiden päälle laittaa heijastinliivit, kun takeissa itsessään ei heijastimia ollut. No, en kuitenkaan viitsinyt, koska olisin vaan niin vähän aikaa, että tultaisiin pois ennen pimeää. Koirat pyöriskelivät lähimaastossa sillä aikaa kun minä etsin sopivaa pikkupuuta ja yks kaks niitä ei enää näkynytkään missään. Huutelin, että alkakaahan tulla, niin lähdetään kotiin. Ei vastausta. No, ei ne varmaan kaukana ole, koska ei kuulunut mitään haukkuakaan, että olisivat linnun haistaneet. Kymmenen minuutin huutelun aikana huhuilu muuttui pikkuhiljaa karjumiseksi ja sadatteluksi. Sitten päätin tuoda kuusen kotiin ja lähteä uudelleen hakemaan kaveruksia, jotka varmaan jo ihmettelisivät, että missä se mamma oikein on. Ei mitään havaintoja kummastakaan. Oli taas pakko lähteä kotiin (noin kilometrin päähän), koska alkoi tulla pimeä ja oletin koirien jo istuvan rappusilla värjöttelemässä sisälle pääsyä. Ei ollut koiria kotonakaan. Tästä alkoikin sitten viiden tunnin etsimisrupeama vuoroin autolla ajelemalla pitkin metsäteitä ja vuoroin otsalampun valossa gps-laitteella metsässä haahuilemalla. Naapurikin oli etsinnöissä mukana. Sitten pääsi itku ja ajattelin, että nyt jäi molemmat koirat metsään samalla kertaa ja jos eivät olisi kiinni missään, niin vähintäänkin ovat pudonneet jonnekin louhikkoon. Tuli siinä kirottua oma tyhmyyskin moneen kertaan, kun en niitä heijastimiakaan laittanut.

Tässä vaiheessa jotain ajokoiramiestä varmaan naurattaa, kun on tottunut siihen, että koira saattaa olla ajossa parikin vuorokautta. No, minua ei naurattanut, koska omat ei ole olleet puolta tuntia pitempään omilla teillä. Sitä paitsi nyt oli pilkkopimeää ja satoi vettä, eikä viimeisimmät susi-havainnotkaan ole kuin 40 km:n päästä. Juha lohdutti, että kuusi tuntia on sellainen rajapyykki, että jos ovat supikoiran löytäneet, niin eivät jaksa sen pitempään sitä haukkua. Viisi tuntia oli jo mennyt! Samassa olohuoneen ikkunan takaa kuului kolahdus ja kun katsoin ulos, niin Nelli napitti sieltä silmät pyöreinä, että ovi auki ja äkkiä, täällä on kylmä. Samalla oven avauksella tuli Nessikin ja molemmat olivat sen näköisiä, että anna ruokaa, meillä on ihan hirvee nälkä.

Koirat olivat läpimärkiä, likaisia ja väsyneitä, mutta muuten kunnossa. Ja uni maittoi ruokailun jälkeen molemmille. Kun kysyin Juhalta, että olikohan ne saaneet sen supin hengiltä, niin vastaus oli, että jos se on johonkin kuollut, niin nauruun. Onhan se varmaan ollut aika koomista kun kaksi sohvaperunaa on toppatakit päällä esittäneet pelottavia saalistajia:O) Nyt jo naurattaa minuakin.

 

Sunnuntaina olikin sitten kaveripäivä. Porin Iku (P.P. Dreambimg_2143.jpgoy) tuli omistajineen ihan varta vasten  leikkimään. Lenkkikaveriksi otettiin vielä pikku-Muru. Ja eilisestä yhtään vähempää viisastuneena, koirat olivat taas irrallaan. Tosin kipeät lihakset tekivät sen, että kovin pitkälle ei huvittanut juoksennella. Ikun ”tyttökaverit” eivät olleet kovin suopeita lähentely yrityksille, sillä Nelli juoksut olivat juuri loppuneet, Nessin valeraskaus alkanut ja Muru leikattu. Sen verran tuli kuitenkin ulkoiltua ja vouhotettua, että matkalainen oli kuulemma kotiin päin mennessä nukahtanut jo muutaman kilometrin kuluttua. Kiva päivä kaiken kaikkiaan. Tässä vielä kuva Ikusta, joka oli niin liukasliikkeinen kaveri, ettei kuvaaminenkaan onnistunut kuin kiinni pitämällä. Toivottavasti Hanna ja Mika lähettävät kotoa parempia otoksia

Murun kanssa käytiin viikolla kontrolliverikokeissa ja munuaisarvot olivat hieman laskeneet uuden ruokavalion ansiosta. Kasvattajana olin tietysti tyytyväinen, että mitään Addisonin-taudin diagnoosia ei tullut, mutta lievää munuaisten vajaatoimintaa Murulla kuitenkin on. Tällä hetkellä täysissä voimissaan olevaa koiraa ei ylihoideta sen enempää, vaan ruokavaliota jatketaan ja seuraavat kontrollit otetaan vuoden kuluttua, ellei mitään muuta ilmene. Murun alkutaival huomioon ottaen munuaisten tilanne on saattanut olla samanlainen jo pitkään ja nyt paniikin aiheuttaneet koetulokset löytyivät ihan sivutuotteena muissa tutkimuksissa. Jälleen kerran hatunarvoinen suoritus eläinlääkäri Sami Rajalalle, joka hyvin perustellusti totesi, että ei tehdä koirasta kuolemansairasta, kun nenänpää näyttää ihan toista. Vilkkaampaa ja vauhdikkaampaa pikkuvesseliä saa hakea.

19.10.2008 Mieletön näyttelyviikonloppu... monessakin suhteessa. Olin siis päättänyt viedä osaomistuskoirani Armaksen (P.P Blanco) Hämeenlinnaan sillä ajatuksella, että haemme sieltä sertin sillä aikaa kun toiset kisaavat erkkarissa Porvoossa. Ainakin asenne oli kohdallaan:O) Armaksellahan ei Suomen sertejä ole yhtään, sillä lähes poikkeuksetta sitä on pidetty urokseksi liian pienenä (34cm). Tuomarimuutoksen jälkeen odotukset kasvoivat entisestään, sillä Marja Talvitie ei tunnetusti palkitse kookkaita koiria. No, olihan meillä muutakin revohkaa mukana eli Nelli, Nessi ja pikku-Oona. Paikalliset koirat Mona d-pentueesta ja Minni c-pentueesta tekivät myös ensiesiintymisensä. Pikkusisarukset kisasivat oikein mallikkaasti, saaden molemmat EH:n ja lupaavat arvostelut. Oona oli JUN1 ja Mona JUN2. Lisää kehätreenausta vaan ja aikaa, niin hyviä tuloksia on luvassa. Minni oli myös oikein edustava, eikä ensimmäinen kerta kehässä näyttänyt tuottavan vaikeuksia sillekään, arvosteluksi myös erittäin lupaavasti EH ja NUOrten luokkavoitto. Nessin viemistä näyttelyyn mietin pitkään, sillä kolmen vuoden takainen kohtaaminen Marja Talvitien kanssa tuotti vain H:n, tänään oli parempi päivä ja arvosteluksi myös EH ja luokkavoitto, mihin olin oikein tyytyväinen. Päivän potin korjasivat Nelli-mamma ja Armas. Armakselle ainoana uroksista ERI, PU1, serti ja VSP. Pienen neuvonpidon jälkeen selvisi, että jo yhden maan valionarvon omaavana Armakselle riittikin yksi serti Suomen MVA-titteliä varten, eikä kolme,niiin kuin minua oli aiemmin Kennelliitosta infottu. Huimaa!! Nelli-mamma näytti närhenmunat nuoremmille ja keräsi sekä ROP-tittelin, että veteraani-ROP tittelin ainoana ERIn saaneena narttuna.syysloma_223.jpg

Ryhmäkehiin emme enää jääneet, sillä Armas piti palauttaa Padasjoelle, mistä Eeva kävi sen hakemassa ennen yövuoroon kiiruhtamistaan ja Oona jätettiin matkan varrelle Nastolaan. Onneksi matkassa oli pikkuapulainen Suvi, josta oli kyllä ihan todella suuri apu paitsi tavaroiden roudaamisessa, niin myös erinomaisena matkaseuralaisena.

Porvoon erkkarista kantautui myös näytelmäuutisia, missä Topi oli saanut ERIn ja Helmi EHn. Hienoa P.P.-koiruudet, teistä voi olla ihan oikeasti ylpeitä.

Tässä vielä kuva uudesta valiosta pokaalien ja ruusukkeiden kanssa. MVA-ruusukkeet olivat loppu, joten se puuttuu kuvasta. Lupasivat postittaa jälkikäteen.

Tämän päivän jälkeen ei harmittanut yhtään, että erkkari jäi väliin tältä vuodelta:O)

9.10.2008 Itku pitkästä ilosta… Tänään tuli viestiä, että Murulla (P.P. Angel Dust) on todettu munuaisten vajaatoiminta. Se mikä sen on aiheuttanut tai miten pahasta tilanteesta on kyse, on vielä epäselvää. Todennäköistä on, että viime talvena ollut pitkittynyt kohtutulehdus on ehtinyt vaurioittamaan myös munuaisia. Sitäkinhän hoidettiin muutaman kerran virtsatietulehduksena, ennen kuin tihentyneet juoksut ja valeraskauden pitkittyminen herättivät epäilyn kohtutulehduksesta. Keväällä tehdystä kohdunpoistoleikkauksesta Muru toipui nopeasti ja elämänlaatu parani silminnähtävästi. Koira reipastui, muuttui leikkisämmäksi, söi ja joi normaalisti. Ihan niin kuin tälläkin hetkellä. Nyt ainut ongelma oli uudelleen alkanut ja satunnaisesti esiintynyt ”yökastelu”, jota oli ilmennyt muutaman kerran ennen leikkaustakin. Epäiltiin siis taas pissatulehdusta, mutta samalla otettiin myös verikokeet, joissa munuaisarvot olivat koholla (Krea 211, norm. 43-115 ja urea 22.1, norm 1.4-9.0) ja virtsassa  proteiinia 74,0 (norm. < 20mg/kg/24h). Eläinlääkärin tuomio oli, että munuaiset on menetetty, eikä mitään ole tehtävissä. Alkujärkytyksestä selvittyäni tein soittelukierroksen muutamalle eläinlääkärille, onneksi! Ei se asia ihan noin lohduton ole. Tietysti tuhoutunutta munuaiskudosta ei saa enää takaisin, eikä lääkehoitoa asian korjaamiseksi ole, siinä mielessä tilanne on peruuttamaton. Mutta oikealla ruokavaliolla koiralla voi olla vielä monia vuosia edessä päin. Päädyttiin siis yhteistuumin siihen, että vaihdetaan ruokavalio vähävalkuaisiseksi ja otetaan uudet kokeet kuukauden kuluttua, jolloin nähdään mihin suuntaan ollaan menossa. Munuaisten ultraäänitutkimustakin mietittiin, mutta vielä toistaiseksi siitä pitäydyttiin. Hoitolinjahan ei muuttuisi miksikään löydöksestä huolimatta. Munuaiskivi on liian kivulias, joten se on poissuljettu. Rakenteellinen vika olisi oireillut jo aikaisemmin. Toistaiseksi edetään siis uudella ruokavaliolla, joka muuten on ihan kiitetävän hintaista ( n. 10 €/kg). Onni onnettomuudessa tässä on se, että Muru on parsoni, eikä tanskandoggi, joten 2kg:n säkki riittää sille pitkäksi aikaa. Jostain nettisivuilta luin, että barffi olisi oiva vaihtoehto ja joitakin homeopaattisiakin keinoja olisi tarjolla. Nyt ei auta muu kuin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja odottaa kuukausi, joka on varmaan maailman pisin.

8.10.2008 Pikaisia kuulumisia. Aika rientää, niin ettei meinaa perässä pysyä, vaikka minulla olikin pidennetty viikonloppuvapaa ylitöiden takia. Kesällä tehty aita sai nyt vihdoinkin asialliset portit. Niin hienot, että aita näyttää niiden rinnalla aika naurettavalta. No, ne ajavat kuitenkin asiansa ja nyt on kiva tehdä pihahommia kun koiratkin saavat olla vapaana, eikä niitä tarvitse lähteä erikseen lenkittämään. Nelli-mamma tosin näytti kenguru-geeninsä ja hyppäsi aidan yli kun naapuriin tuli sen mielestä liian paljon ja liian kovaäänistä porukkaa, joka ei uskonut sen komentamista. Vieraiden aikaan pitää siis vielä olla tarkkana, kun aidalla ei kuitenkaan ole korkeutta kuin 80cm.

Maanantaina tein pikavisiitin Hämeenlinnaan, jossa kävin trimmaamassa Minni-koiran. Minni on toinen C-pentueen tytöistä ja menossa ensimmäisiin näyttelyihinsä parin viikon päästä, joten neitokaista piti vähän huolitella. Minnistä on tullut jo iso tyttö ja karvan laatu on parempi kuin viimeksi nähdessämme, jolloin se oli vielä pentuturkissaan. Naamaltaan se on ilmetty äitinsä, siitä ei voi erehtyä. Pidetään peukkuja, että myös tuomari tykkää. Kotimatkalla pistäydyin Vierumäellä Kaisan, Petrin ja kohta 2 kk täyttävän "ihmislapsen" luona (varsinainen nappisilmä:O)). Petri oli tehnyt Nessille mejä-harjoitusjäljen, jotta pääsimme testaamaan miten koira toimii toisen ohjauksessa. Koska Nessi on kaikkien kaveri, niin ei se ollut moksiskaan siitä, että narunpäähän vaihtuikin mies. Jäljestys sujui mallikkaasti. Muutaman kerran piti jäädä miettimään mihin mentäisiin, mutta muuten kuljettiin lähes jälkitarkasti. Kaadosta vedettiin kyllä ohi ja sille palattiin vasta kun ei ohjastaja eteenpäinkään päästänyt. Edelleen jäi kysymysmerkiksi mistä nolla-tulokset johtuvat. Pientä motivaation katoamista oli ehkä havaittavissa pitemmillä jälkiosuuksilla. Nyt ei auta kuin harjoitella niin kauan kun on sula maa, jotta saataisiin lisää varmuutta jäljestämiseen.

 

15.-19.9.2008 Aikuinen nainen mä oon... Mulla alkoi ekat juoksut! Aluksi mä luulin, et se tarkoittaa jotain juoksukilpailua, kun mä sain sellaset trikoohousut, niin ku pikajuoksijoilla. Myöhemmin mulle selvis, että vaan pojat juoksee ja me tytöt ollaan vähän niin kuin cheerleadereita eli kannustetaan niitä. Sitä mä en ihan kyllä tajuu, et miks mä sit jouduin tänne kasvattajan luo korpeen, missä ei oo yhtään poikaa ja Otto joutu jäämään kotiin? Oliskohan tää joku valmennusleiri? Ainakin täällä on harjoiteltu kovasti seisomista maassa, pöydällä, kivellä, silityslaudalla jne. Sit mä oon joutunu kävelemään hihnassa ympyrää ja hampaita on tarkisteltu joka välissä, vaikka mulla on jo kaikki pysyvät hampaat. "Yksin" oloa oon harjotellu Nelli-mamman ja Nessin kanssa sillä aikaa kun Kirsi on ollu töissä. Siinä mä oon jo niin hyvä, että sain luvan tulla toistekin kylään ja pääsen kuulemma joskus reissuunkin mukaan. Ja leikkiny mä oon kovasti. Nelli-mamma on ihan yhtä ihana ku ennenkin. Se on aina antautuvinaan, ku mä hyökkään sen kimppuun. Ja sit se kirputtaa mua kaulasta ihan niin ku pentuna. Vastapalvelukseks mä oon pessy sen korvat. Nessi-sisko ei oo yhtään niin paha ku antaa ymmärtää. Sillä on kyllä aika kova ääni ja aluksi se isotteli ihan niin ku kaikki isosiskot, mut sit se kuitenkin tykkää musta. Sen kanssa me on seikkailtu paljon metsässä ja taksaparot.jpgapihalla, misä se on näyttäny mulle kaikkia uusia juttuja.

Just ku mä olin alkanu tottua niihin juoksuhousuihin, niin mulle laitettiin "saparot". Sekin on joku tähän ikään liittyvä juttu. Mun korvat oli kuulemma kuin lepakolla, eikä Kirsin hermot enää kestäny katella niitä. Kyllä ne joskus pysyy ihan kunnollakin, mutta kun joka puolella on niin paljon asioita, mitä pitäis kuunnella, niin ei niitä aina muista pitää ojennuksessa. No, ei ne mua oikeestaan hirveesti haittaa ja on sellaset ollu joskus Nellillä ja Nessilläkin. Minkähän takia koiramaailmassakin pojat pääsee tässäkin asiassa helpommalla ku tytöt? Vaikka mitäpä sitä ei nainen tekisi kauneutensa takia. Välillä mua kyllä vähän naurattaa tää ihmisten touhu. Mitähän kotiväki sanoo, kun ne tulee tänään hakemaan mua?

14.9.2008 Hienoja tapahtumia tulosrintamalla. Aamu alkoi aika tahmeasti. Olin hakenut edellisenä päivänä Oton ja Oonan Orimattilasta meille hoitoon, kun isäntäväki oli häissä. Tarkoituksena oli treffata Porvoon näyttelyssä. Aika moista härdelliä oli näyttelymatka kaiken kaikkiaan neljän koiran kanssa. Mäntsälän kohdalla hoksasin, että olin unohtanut omien koirieni numerolaput kotiin. No, äkkiä pankkiautomaatille hakemaan todistusaineistoa näyttelymaksun suorittamisesta, jos sitä kyselisivät, vaan eipä ollut masiinassa paperia. Näyttelypaikalla autoa ei tietenkään saanut lähimaillekaan ja kaiken lisäksi huomasin, että Nellin talutushihna ja kaulapanta olivat unohtuneet. P....le!! Oli turvauduttava näyttelyhihnaan. Taisin olla aika koominen näky neljän koiran kietoutuessa hihnoihinsa ja käteni ympärille ja häkkikärry toisessa kädessä. Vielä piti tarkastuttaa paperitkin siinä hötäkässä. Onneksi oli tuttuja portilla vastassa ja pääsin kunniallisesti kehän laidalle ja sitten kiitämään toimistoon uusia numerolappuja hakemaan. Pikku-Oona ( P.P Drama Qeen) teki ensiesiintymisensä pentuluokassa ja sijoitus oli hienoilla arvosteluilla ensimmäinen. KP jäi kuitenkin saamatta kun kävely ei vielä oikein luonnistanut kovin mallikkaasti, vaikka kehän ulkopuolella mentiinkin ihan hyvin. Isi-pappa (Elvis) oli myös kisaamassa ja kannustamassa. Poikien päivä sujui hienosti. Topi sai EH:n ja oli nuorten luokan kolmas. otto_porvoo_2008.jpg

Otto sai mitä tultiin hakemaankin, eli ERInomaisen arvostelun, oli luokkavoittaja, PU1 sai toisen sertinsä ja oli vielä VSP.

Vili esiintyi ensimmäisen kerran valioluokassa saaden erin ja oli PU2. Nessille eri, luokkavoitto ja sijoitus PN2. Tuomari kertoi sijoituksen laskeneen yhdellä pykälällä hammaspuutoksen vuoksi. Meidän harmiksemme hän sattui olemaan hammaslääkäri ja erittäin tarkka hampaista sen vuoksi. Lohdutukseksi hän italialaiseen tyyliin kuitenkin moiskautti poskisuudelmat. Vaikka komea mies olikin, niin olisin kuitenkin ottanut sen ensimmäisen sijan mieluummin:O) Nelli näytti nauttivan esiintymisestään täysin siemaiksin ja herättikin tuomarissa suurta ihastusta. Arvosteluksi ERI, luokkavoitto, PN3 sijoitus ja ROP-veteraani titteli. porvoo_2008.jpg

Lastensa hienosta menestyksestä johtuen pääsimme kasvattajaluokkaan, jossa ainoina edustajina olimme ensimmäisiä ja saimme KP.n. Arvostelu oli seuraavanlainen:

Yhtenäinen ryhmä sekä värin ja rakenteen osalta. Hyvät luustot, tyyppi ja ilmeet. Oikea karva. Hännät oikein kiinnittyneet ja oikein kannetut.

Jäimme vielä ryhmäkehään Nellin kanssa, vaikka lopputulos olikin jo etukäteen tiedossa. Mutta tulipahan pyörähdettyä yksi ylimääräinen kierros koko rahan edestä. Kuvassa tytöt palkintojen kanssa ja uusissa hienoissa takeissa, jotka oli pakko ostaa, kun hinta oli niin edullinen ja ilma niin järjettömän kylmä. 

Palkintopokaalit olivat muuten tosi hienot. Tekstiviestin välityksellä uutisia kantautui myös Tampereen suunnalta, missä Panu (P.P Braveheart) oli suoriutunut agility-radalla kahdesti 0-tulokseen. Yksi nolla vielä ja syksyn tavoite eli nousu kakkosiin olisi saavutettu. Hienoa Leena ja Panu. Meillä tuuletettiin teidän puolesta:O)

30.8.2008 Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa järjestettiin Terri-Eri näyttely, jonne oli ilmoittautunut huimat 800 koiraa, niin myös me.  Suuria odotuksia menestyksen suhteen ei ollut, mutta tämä on tapahtuma, josta on vaikea jäädä pois. Ja ihan kiva päivähän siitä tuli, vaikka ilma olikin aika ajoin koleahko, mutta pääasia ettei satanut vettä. Suurin osa kehätapahtumista meni sivu suun, kun mukana oli niin paljon tuttuja, joita piti käydä jututtamassa. Helmi (P.P. Comeback) oli ilmoitettu nuorten luokkaan, jossa se kisasi ”veljentyttärensä” Kertun kanssa. Molemmille EH ja Helmi sijoittui vielä luokkansa kolmanneksi. Helmin arvostelu oli hyvä ja olen sen saavutuksesta oikein ylpeä kovatasoisessa kisassa. Nessille ERI ja sijoitus luokkansa kolmanneksi. Kovasti tuntui olevan mielenkiintoisia hajuja koko kehä täynnä, kun kävelemisestä ei meinannut tulla yhtikäs mitään. Nellin esiintymiseen olin erittäin tyytyväinen ja se näytti nauttivan itsekin siitä. Tuomari kehui oikein erikseen sen hyväkuntoisia ja valkoisia hampaita, vaikka papereihin kirjoituttikin vain hyvän purennan. Arvostelu oli EH:n arvoinen ja sijoitus oman luokan kakkonen. Nelli sai kyllä kehuja muiltakin tutuilta nuorekkaasta olemuksestaan ja hyvästä näyttelykunnostaan. Ja mikäs on sen mieluisampaa. Ilmeisesti se omaa hyvät geenit, sillä myös Nellin kasvattaja bongattiin näyttelyssä ja saimme kuulla Nellin äidin viettäneen juuri 14-vuotis syntymäpäiviään ja olevan oikeinkin hyvässä kunnossa. Näyttelyiden jälkeen molemmat koirat kävivät vielä antamassa verinäytteen DNA-testiä varten. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään doping-näyte, vaan verikoe Hannes Lohen tutkimukseen, jossa hän yrittää selvittää koirien perinnöllisten sairauksien periytyvyyttä.  Tutkimuksessa selvitetään kaikkea mahdollista kaihin ja linssiluksaation lisksi. Koe oli hinnaltaan vain 3 euroa, joten pakkohan siinä oli käydä. Kovin suurta suosiota se ei kuitenkaan ollut saanut, sillä mekin olimme näytenumerot 19 ja 20. Toivottavasti omalta osaltamme pystymme auttamaan tässä erittäin tärkeässä asiassa.

Hyviä vinkkejäkin tuli matkaan Nelli kasvattajalta, joka on mukana etsijäkoiratoiminnassa. Sen varalta, että oma koira katoaisi, kannattaa jo nyt hyvissä ajoin ottaa koiran karvaa talteen puhtaaseen mini-grip pussiin ja sulkea se huolellisesti, eikä enää aukoa sen jälkeen. Haju säilyy näin tallessa useita vuosia. Erityisen tärkeää tämä on niissä kodeissa, joissa on kaksi koiraa, koska harjat ja kaulapannat harvoin ovat niin koirakohtaisia, että niistä saisi etsijäkoiralle hyvän hajun. Pistäkäähän vinkki korvan taakse ja karvat pussiin.

Viikko sitten olin Nessin kanssa tämän syksyn viimeisessä mejä-kokeessa, ellei ensiviikon PM-koetta lasketa mukaan, missä olen järjestelyissä mukana. No, tuloksetta jäätiin tälläkin kertaa, mutta päästiin taas yksi kulma pitemmälle. Jäljestys näytti sujuvan niin kauan, kunnes metsän muut hajut taas veivät koiran mennessään. Juha jo kyselikin, että koska aion luovuttaa? No, en ihan vielä. Nyt on tullut niin paljon hyviä vinkkejä, että ne on vielä pakko opetella ja kokeilla ensi kesänä. Katsotaan sitten miten meidän käy.

17.8.2008 Yllättävä kohtaaminen metsässä hämmensi kaikki. Eikä vähiten perheen miesväkeä. Läksin aamulla koirien kanssa lenkille ja tekemään Nessille metsä-jälkeä. Sillä aikaa kun jälki "jäähtyi", kävin koirien kanssa läheisellä metsäautotiellä kävelemässä. Takaisin tullessa koirat taas katosivat tuttuun maastoon, missä niin monet kerrat aikaisemminkin olivat pöllyttäneet metsälintuja. Yllättäen metsästä alkoikin kuulua haukkua, joka poikkesi koirien aikaisemmasta sävystä. Arvelin niiden tavoittaneen peuran tai jonkun muun vastaavan. Linnunhaukulta se ei kuulostanut. Kaikki ei ollut nyt kohdallaan. Ääni alkoi muuttua raivokkaaksi ja sellaiseksi, että siellä oli tappelu meneillään. Nelli tuli kutsusta tielle, mutta Nessiä ei näkynyt. Nelli kytkettynä läksin kulkemaan kohti tappelunnujakkaa. Nessillä oli supi painostettuna kuusen alle!?! Hetken aikaa meni hämmästellessä koko touhua, enkä oikein tiennyt mitä tehdä. Kamera ei tietenkään taaskaan ollut mukana, mutta kännykkäkameralla sentään älysin ottaa kuvan. supi.jpg

Tässä supi vielä irvistelee koirille ja hetkeä myöhemmin sain sen melkein silmille kun tunkeuduin kuvaamaan liian lähelle. Piti kai minua pienempänä uhakan kuin koiria.

Lopulta päästin Nellinkin irti ja aloin soittamaan isäntää paikalle, joka ei nessi__supi.jpgtietenkään vastannut puhelimeen. Taisipa päästä muutama ärräpää siinä vaiheessa.

Onneksi eräs tuttu metsämies oli tavoitettavissa ja supi kohtasi exoduksensa 45 minuutin painostuksen jälkeen. Nelli ja Nessi olivat kohtalaisen uuvuksissa koitoksen jälkeen, mutta silminnähden ylpeitä saaliistaan, joka oli muuten niiden ensimmäinen. Oivallinen harjoitussaalis kun ei tarvinnut luolaan mennä, vaan painostus pääsi tapahtumaan supin molemmin puolin. 

Kyllä oli ihmeissään Juhakin, kun lopulta kotiutui ja kuuli uutiset ja näki koirien innoissaan esittelemän  todistusaineiston.

16.8.2008 Taas on palattu ruotuun. Lomat on pidetty ja töitäkin on jo paiskittu viikon verran. Ei kyllä hierveästi harmita kun katsoo ikkunasta ulos vesisateeseen. On siinä sateessa kyllä se hyvä puoli, että syysistutuksia ei tarvitse kastella. Meikäläinen onkin möyhentänyt myyrän tavoin jotta pihalla kasvaisi muukin kuin rikkaruoho. Sen verran tuli urakoitua taimien ja aitatolppien kimpussa, että hartioiden jumiutuminen esti verenkierron ja korvat menivät tukkoon kahdeksi päiväksi. Uskomatonta mutta totta. Siitä on oikein korvalääkärin diagnoosi. Sama ilmiö kuin toisilla tulee lentokoneessa. Olo oli aika tukala kun päässä kävi vaan sellainen humina kuin mehiläispesässä, eikä kuullut oikein mitään.

Vesisateisessa kelissä kävimme myös Kouvolan koiranäyttelyssä, jossa huono keli heijastui heti Nellin ja Nessin esiintymiseen. Eihän sitä hienot rouvat voi vesisateessa poseerata. Nellille EH ja Nessille ERI ja sijoitus PN3. Vilille (P.P.Bottom Line) lähdimme metsästämään viimeistä sertiä ja toiveita nostatti vielä se, että Vili oli ainoa uros. mva.jpg

Vesisade ei poikaa haitannut, vaan se esiintyi ylväänä kuin ainoa mies naisseurassa konsanaan. Tuloksena ERI, PU1, serti ja Suomen MVA-titteli. Pokaalirivistön kruunasi vielä valinta rotunsa parhaaksi. Onnea koko Vilin perheelle, jotka lupasivat juhlistaa valioitumista shampanjalla. Kamera ei tietenkään ole mukana silloin kun sitä tarvittaisiin, mutta onneksi nappailin kesällä muutaman kuvan varastoon tätä saavutusta odotellessa.

4.8.2008 Juhlia, mökkielämää, pentutapaamisia ja metsäilyä. Paljon on taas ehtinyt tapahtua, vaikka ihan sivuille asti en ole niitä ehtinyt kirjoitella.

26.7 viikonlopun olimme Kangasniemen mökillä juhlimassa 60-vuotis päiviä. Edellisen kerran olin nähnyt näitä sukulaisia kymmenisen vuotta sitten, johtuen siitä että meikäläinen on niin huono käymään missään juhlissa. Merkillistä miten sitä lapsena aina odotti innolla kesälomareissuja, jolloin kierrettiin eri sukulaispaikkoja ja päästiin leikkimään ihan uusiin maisemiin, uusien kavereiden kanssa. Nyt tässä on tällainen kummallinen 20 vuoden tauko, jolloin ei ole oikeastaan paljonkaan tullut sukulaisissa käytyä. Koska  olin enemmän kyökin puolella, niin paljoa ei ehtinyt nyttenkään jutella, mutta mielenkiintoista on huomata, mitenkä jokainen alkaa pikkuhiljaa muistuttaa enemmän vanhenpiaan vanhetessaan. Sama koskee varmaan allekirjoittanutta :O)img_1997.jpg

Tytöillä oli ainakin mukava reissu. Kolme päivää saivat olla ihan valtoimenaan ja kuljeksia nuuskimassa metsän hajuja. Nessi puljasi enimmäkseen vedessä ja paimensi siskon lapsia laiturilla.

Nelli nautiskeli heinäkuun helteisistä päivistä auringossa kellottamalla ja käväisi pahimman kuumuuden aikana muutaman kerran vähän img_1999.jpgkahlailemassa järvessä.

Viimeisenä aamuna molemmat olivat niin väsyksissä, että jäivät vielä aittaan nukkumaan kun minä heräsin.

Tulomatkalla kävimme vielä papan 101-vuotis synttäreillä. Korkeasta iästä huolimatta järki ja muisti pelaa paremmin kuin monella nuoremmalla ja rollaattorin kanssa heitetään päivittäin rundi talon ympäri. Kalaan olisi tämä teräsvaari mieluillut nytkin. Onneksi mummo pitää vielä vähän jöötä, ettei pappa ihan villiinny vanhoilla päivillään.

Alkuviikosta hyödynsinkin tyttöjen matkaväsymyksen ja käväisin katsomassa muutamaa tammi-pentua.

Anjalankoskella asustava Riku (P.P. Dejavu) on hauskan oloinen kaveri. Käsittämättömän rauhallinen puolivuotiaaksi pentukoiraksi ja vielä parsoniksi. Kyllähän tässä kaverissa virtaakin riitti, mutta sellainen ylimääräinen vouhotus puuttui kokonaan.

Palloleikit tuntuivat olevan tämänkin pojan mieleen ja sitten piti tietysti näyttää hula-hula vanteella temppuja. Karvan laatu on myös metka. Lyhyt, tiivis ja erittäin karkea. Melkein kuin hyvin lyhyeksi trimmattulla karkeakarvaisella kettuterrierillä, paitsi että pelkkä harjaaminen riittää. 

 img_2035.jpgimg_2032.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 img_2041.jpg

Kotkalainen Arttu (P.P. Don Juan) oli vähän pitemmässä karvassa, vaikka ei yhtään hullummalta näyttänyt siinäkään. Artun vahvuus on ehdottomasti kaunismuotoinen pää ja pienen karvan huolittelun jälkeen koira olisi nimensä veroisesti todellinen Don Juan. Tässä pakkauksessa oli hieman enemmän virtaa, joten poseerauskuvat päätettiin ottaa venerannassa, totta kai kun kerran merikaupungisimg_2044.jpgsa ollaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Pennut alkavat olla nyt siinä iässä, että kaikilla (tytöt mukaan lukien) alkaa olla havaittavissa ensimmäisiä murkkuikä oireita. Pienenä vinkkinä kehoittaisinkin kyselemään paikkoja syksyllä alkavista koirakouluista tai muista puuharyhmistä, jotta näistä vielä suloisista kavereista ei kasvaisi sohvaterroristeja. Sitä paitsi se on hauskaa puuhaa sekä koiralle, että omistajalle kun näkee miten koira alkaa oppia uusia asioita. 

Viikonloppuna 2.-3.8 oltiin jäljestystouhuissa Orimattilassa. Päästiin varasijalta kokeeseen mukaan ja vähän pisti mietityttämään otanko kutsun vastaan, kun koko kesä on oltu harjoittelematta. Kannatti ottaa. Koepaikka oli Salusjärven leirikeskus ja järjestelyt olivat oikein onnistuneet. Lisäksi maastoja täytyy oikein mainostaa, sillä ainakin ne missä minä liikuin, olivat todella hyvät. Sopivan haasteelliset, mutta ei mitään mahdotonta risukkoa tai ryteikköä. Nollatuloksesta huolimatta olen oikein tyytyväinen Nessin suoritukseen, sillä nyt koirasta taas näki, että se tiesi miksi metsään mentin. Heti kättelyssä päätin, että tänään en jarruttaisi koiraa ennen kuin tuomari huomauttaa ja sen mukaisesti sitten mentiinkin aika vauhdilla aina ensimmäiselle kulmalle saakka. Koeselostuksesta huolimatta Nessi kyllä löysi kulman ja nuuski sitä hetken, mutta harhautui sitten läheisen kuusen juurelle nuuskimaan jotain koloja. Toisen osuuden alku oli rinnemaastoa ja tuulenpyörteet kuljettivat hajun liian sivuun jäljestä, joten kahden hukan jälkeen koe keskeytettiin. Loppuosuus oli korkeaa heinikkoa ja se kuljettiin harjoitusmielessä toinen kulma ohittaen kaadolle saakka, johon tuomarin sanoja lainatakseni Nessi suorastaan ihastui. Näin ne tilanteet muuttuu. Kesäkuun kokeen jälkeen olin valmis lyömään hanskat tiskiin, mutta nyt taas mahanpohjassa kihelmöi mukavasti ja seuraavaa koetta odotetaan innolla. Saatiin nimittäin kuulla, että ollaan päästy myös Heinolan loppukuun kokeeseen varasijalta. Nessin koeselostus on luettavissa tuloksia osion alta.

23.7.2008 Vielä on kesää jäljellä ja kesälomastakin puolet. Kaksi ja puoli viikkoa on siis takana ja saman verran edessä. Ihanata, ihanata… Joku voisi sanoa, että kelit eivät ole olleet kummoiset, mutta meikäläinen on sen verran kiertänyt tuon auringon mukaan tätä Suomea, että nahkakin on jo muutaman kerran kärvähtänyt ihan kiitettävästi. Viime päivien sateista on ollut kyllä se hyöty, että päätin siirtää kirjoituspöydän tietokoneineen yläkerran aulaan. Kuulostaa yksinkertaiselta. Niin minäkin luulin, mutta kaksi päivää siihen meni. Vielähän sen purki, mutta kokoamisen kanssa olikin vähän enemmän hommaa. Yllättäen kumpikaan akkuporakone ei toiminut, sen paremmin kuin suostunut latautumaan. No, meikätyttö on tunnetusti suuttuessaan aikamoinen sisupussi (on sitä tehty isompaakin savottaa suutuspäissään), joten periksi en antanut ja nyt se pöytä on siellä mihin sen suunnittelinkin ja tietokonekin vielä toimii. Vähänkö olen ylpeä itsestäni! No en, kun paljon! Samalla höyryämisellä meni vino pino joutavaa tavaraa roskiin ja koirajutut järjestykseen. Vielä kun hommaan samanlaiset kansiot ja kirja- ja kynätelineet, niin esteettisesti nipo silmäni lepää aikaansaannoksissani. minustako_puhuttiin.jpg

Vastapainoksi riehumiselle, tänään piti käydä morjestamassa pikku-Oonaa ja katsastamassa samalla Tiian ja Pasin remontoitua kotia. Ihanan valoisa ja muutenkin veikeä talo. Vanhoissa rakennuksissa on aina ihan omanlaisensa tunnelma. Koirilla ainakin riittää pihaa, missä juosta ja temmeltää. Ja kyllä sitä mentiinkin hännät sojossa. Välillä pallon ja välillä kissan perässä ja välillä ihan muuten vaan juoksemisen ilosta. Oonan kanssa harjoiteltiin vähän hampaiden katsomista ja pöydällä seisomista. Oikeesti seisottiin kyllä puulaatikon päällä! Hihnaharjoittelut jätettiin Tiian ja Pasin hommaksi.

 oonan_sivukuva.jpg

Ja kun pahimmat hepulit oli juostu pois, niin sitten poseerattiin vähän kamerallekin.

Ja kyllähän tämä tyttö poseerata osaa, on tainnut tulla sinä suhteessa äitiinsä :O)

Sitä paitsi jos kuvan laittaa puoliksi ja katsoo vain oikean puoleista otosta, niin yhtäläisyys Nellin kanssa on niin suuri, että äidistä ei liene epäselvyyttä, eikä liioin siskosta, kun katsoo alempaa kuvaa.

Ylemmässä kuvassa neitokainen on ihan selvästi sitä mieltä, että "minustako tässä puhutaan? No okei, ottakaa sit se kuva kun mä oon ylväänä."

18.7.2008 Rätei ja lumpui on taas tullut hypisteltyä oikein urakalla kun perinteinen ostosmatka Viroon on takana päin. Pyörähdimme siskoni kanssa pienellä humputtelumatkalla: osteltiin turhuuksia, syötiin hyvin ja vietettiin ”laatuaikaa” ilman muuta perhettä. Ja koska auton vieminen lisäsi matkan hintaa vain 6 eurolla, niin ihan näytettiin perinteisiltä suomalaisilta votkaturisteilta kaikkine nyssäköineen ja janojuomineen, kun tultiin pois. Tuli siellä tehtyä kyllä muutamia ihan hyviäkin ostoksia. Nelli ja Nessi saivat uudet tyylikkäät takit, joista tulee täydelliset, kunhan hoviompelija hieman lyhentää niitä. Täytyy sanoa, että tuo koiratarvikepuoli tuolla itänaapurissa on kyllä hyvin hanskassa ja sieltä saa siltäosin kyllä ihan laatutavaraa edullisesti.

Ja ei huvia ilman hyötyäkin. Tälle päivälle olin varrannut koirille eläinlääkäriajan Vihdistä, itseltään ”polviguru” Kai Skutnabbilta. Perusrokotusten lisäksi Nessille tehtiin uusintapolvitarkastus. Päivälleen kolme vuotta sitten saatiin tyly tuomio, että polvet olisivat 2/2, eli molemmissa havaittavissa reilusti polvilumpion löysyyttä. Silloisesta lääkärikäynnistä jäi vähän huono maku suuhun, koska mielestäni toinen polvi jäi lähes tutkimatta ja kun vähän kyseenalaistin tuomiota, niin minulle vaan todettiin tylysti, että näin se vaan nyt on ja piste. Ei siis ihme, että vähän jännitti. Lääkäri oli erittäin miellyttävä, vanhempi herrasmies, joka ilmoitti, ettei hänelle saa etukäteen puhua polvista tai niissä ilmenneistä asioista yhtään mitään. Ensin Nessin polvet tutkittiin seisten ja sitten vielä kyljellään maaten. Sen jälkeen tuli vielä yksityiskohtainen selostus ja havainnollinen esitys polven anatomiasta ja siitä miten polvea tulisi tutkia ja miten lumpion liikkua. Ja lopulta tuomio: vasemmassa havaittavissa lievää löysyyttä ja jos puolikkaita pisteitä saisi antaa, se olisi ehkä 0,5 mutta koska ei saa, niin tulos on 0/0, terveet polvet. Olin ällikällä lyöty! Tässä vaiheessa paljastin edellisen tutkimustuloksen. Ja sitten saatiin taas havainnollinen esitys siitä missä eläinlääkärit yleensä tekevät virheen polvitutkimuksissa, jolloin polvi kuin polvi saadaan paikoiltaan ja lausunnot sen mukaisiksi. Koska Skutnabb on Kennelliiton virallinen polvitutkija, erillistä polvipaneeli lausuntoa ei tarvita eriävistä lausunnoista huolimatta, vaan tulos muuttui välittömästi ja edellinen siirtyi historiaan. Meikäläinen hymyili kuin ”hangon keksi” ja eläinlääkäriasemalta poistui onnellinen ihminen, vaikka vettä tuli taivaan täydeltä. En ole muuten koskaan käynyt niin kauniilla ja viihtyisällä eläinlääkäriasemalla, käykääpä katsomassa nettisivustoilta vähän kuvia. http://www.skuti.com/

 

9.7.2008 Parturointia ja kiihdytyskisailua on ollut tämän päivän teemana. Porin poika Iku (P.P Dream Boy) kävi ensimmäisellä parturointireissullaan, kun hevy-letti alkoi jo haitata näkyvyyttä, vai viittaisiko hiuskuontalo kuitenkin enemmän punkkiin? Mene ja tiedä, samainen tyyli oli myös Minnin mieleen vuopeikkopoika.jpgsi sitten. 

Pienten alkuveryttelyiden jälkeen trimmaaminen onnistuikin oikein mallikkaasti ja karvaa kertyikin melkoinen kasa. Lopulta kaiken alta paljastui kuitenkin ihan oikea koira ja vieläpä komea sellainen. Sen verran jätettiin ”siementä”, että pääsee kotiväkikin harjoittelemaan, kun on neuvot vielä tuoreessa muistissa. Nuoreksi koiraksi äärimmäisen helppo ja kärsivällinen parturoitava, mitä nyt aina kehujen jälkeen vähän innostuttiin naamasta nuolemaan.

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat, joista näkee miten turhapurosta tehdään unelmavävy. unelmavvy.jpg

Tyttöjen kanssa piti myös riehua enemmän kuin olisi jaksanutkaan. Nelli-mamma yritti aluksi esittää hienoa rouvaa, eikä ollut oikein moksiskaan jälkikasvun temmeltämisestä. Mutta juuri kun vieraat olivat kehaisseet sitä rauhalliseksi, niin se päättikin näyttää miten hippulat vinkuvat vielä silläkin ja sitten saikin poika kyytiä. Onneksi oli lääniä, missä juosta. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli kuitenkin sen verran, että välillä piti laittaa tytöt jäähylle. Kivaa oli varmaan kaikilla ja veikkaampa, että kyllä uni maittoi matkalaiselle tämän päivän jälkeen ja ihme on, jos ei ole lihakset vähän jumissa huomenna. Meillä tytöt ovat ainakin maanneet kuin ellu kanat koko illan vieraiden lähdettyä. 

28.6.2008 Nelli juhlisti 8-vuotis syntymäpäiviään Järvenpään koiranäyttelyssä ja pääsi illalla  itseoikeutetusti poseeraamaan kasvattajaluokasta saadun pokaalin kanssa, vaikka tänään turistiluokassa olikin. Ilman Nelliä ja sen myötä virinnyttä koiraharrastusta, ei olisi kasvattejakaan mitä esittää. Kiitos vielä Erikalle, joka aikoinaan pennun minulle valitsi. Tosin se silloin minun mielestäni muistutti enemmän possua kuin koiraa:O)28.6.08.jpg 

Järvenpään näyttelyssä etenkin pojat osoittivat kisakuntonsa. Nuorten luokassa Topi (P.P Casanova) sai ERI:n ja oli luokkansa toinen, häviten veljelleen Otolle (P.P Charmer), joka sai ERI:n, voitti urokset, sai ensimmäisen sertinsä ja oli vielä ROP. Kaukana ei ollut Vilinkään (P.P Bottom Line) viimeinen serti, sillä varasijalle jäätiin ja sijoitus PU-kehässä kolmas. Helmi (P.P Comeback) kuittasi myös hienosti luokkavoiton juniorinartuista, joissa se oli ainut EH:n saanut koira. Nessi tyri mahdollisuutensa huonolla esiintymisellä ja sai oikeutetusti tyytyä arvostelussa EH-tulokseen. Ja taas nähtiin valeraskauden haittapuolet, kun tuomari piti koiraa myös liian pulskana vyötärön kohdalta, vaikka kylkiluut näkyvätkin.  Tänään tiukalla tuulella ollut Paula Heikkinen-Lehkonen ei nartuille ERI:ä antanut, joten VSP-titteli jäi jakamatta. Mutta huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet ja Nellin ensiesiintyminen veteraaniluokassa. Toivottavasti siellä sallitaan pieni pyöreys!

Tässä vielä kasvattajaluokan arvostelu, jossa mukana olivat Otto, Topi, Vili ja Nessi:

Ryhmän koirat ovat kaikki erinomaista rotutyyppiä, varsinkin urokset. Ne ovat hyvän kokoisia, tarpeeksi vankkoja. Kasvattajalla on varsin hyvä jalostusmateriaali. KP/1

Sunnuntaina ei tullut ihan niin hyvää menestystä kuin eilen. Nessi sai ainoana omista koirista eri:n, mutta ei sijoittunut enää PN-kehässä. Nelliä ei vesisateessa esiintyminen innostanut ja se ei suostunut pitämään edes korviaan kunnolla. Muutenkin sitä piti vetää perässä ja ihmetellä täytyy, että arvostelussa ainoana hyvänä puolena mainittiin hyvä liikkuminen hyvän rintakehän lisäksi. Kaikki muu olikin tämän tuomarin mielestä pielessä. Topille EH ja handlerille kehoitus petrata esittämistä?!? Sen sijaan Armaksen tytär, Kerttu tuli ja voitti melkein kaikki, kuten Sari edellisenä päivänä uhosi. Tuloksena ERI ja sijoittuminen toiseksi PN-kehässä. Onnea!

26.6.2008 Vili-Voon päiväkirja ja kootut selitykset viikon varrelta. Kaikkihan tietävät, että parson on fiksu koira ja tylsyys on sille kuin tappava tauti, joten tekemistä kehitetään sitten vaikka itse, jos ihminen ei sitä kaikessa viisaudessaan ymmärrä järjestää. Ja konstit ovat monet, kuten kohta tulette huomaamaan. Tämän kirjoituksen luettuaan isäntäväki tuskin uskaltaa ihan heti reissuun lähteä ilman koiraa :O)

Maanantai: Tänään jäin yksin kotiin, kun Kirsi meni töihin. Tai en siis ollut oikeesti yksin, koska tytöt (Nelli-mamma ja Nessi) olivat olkkarin puolella, mutta olin portin takana koirahuoneessa. Koska oli tylsää ja tiesin, että Nelli-mammakin on hypännyt palveluskoirien harjaesteen (120cm) yli, niin hyppäsin naurettavat 95 cm korkean portin yli ja heti oli kivempaa. Aikani kuluksi kävin tutustumassa taloon vähän tarkemmin ja siinä sivussa merkkasin sohvatuolin, yläkerran verhon (jossa oli ihan selvästi Armas-veljen haju), makuuhuoneen pienemmän maton, jotta smakkarakytt.jpge olisi helpompi pestä ja isomman maton isomalla tarpeella. Olisittepa nähneet Kirsin ilmeen, kun se tuli töistä ja meitä olikin kolme koiraa ovella vastassa. Heh! Viis minsaa sen jälkeen mua ei enää naurattanut, kun mun ”graffitit” ei olleetkaan Kirsin mieleen ja sain vähän huutia. Onneks pääsin kuitenkin metsälenkille mukaan. Illalla parturoinnin jälkeen me kaikki istuttiin hienoina ja odotettiin grillistä paistuvia makkaroita. Nam!

Tiistai: Nyt mä jouduin poseen. Ihan oikeesti!! tsuumailua_2.jpg

Tää on sellainen valtava metallinen häkki, josta ei pääse pois mitenkään. Ja mulle annettiin tänne vesikippo, namia, makuualusta ja pehmo-rotta viihdykkeeksi ja sanottiin lähtiessä, että ole kiltisti. Kiltisti? Eihän täällä voi muutenkaan olla!! Ainut hupi olisi tuon rotan repiminen, mutta sekään ei huvittanut. No, sen verran mä vedin rundia siellä posessa, että vesikuppi kaatui ja mulla oli illalla aika kova jano kun Kirsi tuli. Mut mä annoin kaiken anteeksi kun pääsin taas metsään. Illalla mä jäin sit vielä kiinni eilisistä seikkailuista, kun mun tassunjäljet löytyi keittiötason päältä ja ikkuna oli täynnä nenänjälkiä. En mä voinu tyttöjäkään syyttää kun niitten tassut on paljon pienemmät. Tämä kuva on lavastettu jälkeen päin, mutta just samalla tavalla mä tsuumailin ikkunasta maailmanmenoa, joka ei muuten täällä korvessa ole kovinkaan kummoista.

Keskiviikko: Toinen häkkipäivä. pieni_jano_2.jpg

Vesikippo oli laitettu telineeseen, joten sitä ei saanut kaadettua. Mun piti oikein miettiä pääni puhki, mitä nyt tekisin. Ihan kirjaimellisesti! Mun päässä oli iso verestävä alue kun Kirsi tuli töistä ja arvatkaa säikähtikö se. Eikä meistä kukaan tiedä mistä se oli tullut. Kai mä olen raapinut mäkäräisen puremaa niin kovasti tai sit olen yrittänyt puskea itseni häkin läpi. Ei ole mitään muistikuvaa.

Suihkuttelun ja puhdistuksen jälkeen näytin jo paljon paremmalta ja pääsin oikein extrapitkälle lenkille. Niin pitkälle, että Nessillekin tuli jano ja sen piti mennä juomaan purosta. Ensin ihan vähän ja sitten isoon iso_jano_2.jpgjanoon vähän enemmän. Katsokaa vaikka kuvista.

Kyllä me oltiin finaalissa kun tultiin takaisin ja uni maittoi jokaiselle. Vaikka aika finaalissa mä olen muutenkin aina iltaisin, koska mä oon nyt ainut mies talossa ja onhan mun vahdittava koko ajan kaikkea. Eikä asiaa yhtään auta se että mut on laitettu lukkojen taa. 

Torstai: Aamu alkoi vähän huonosti, kun huomattiin, että mä nilkutan toista etujalkaa. Onneks on toi hoitsu ihan firman puolesta ja se löys tarkistuksessa mun anturasta pienen nirhauman. Olisko sattunut eilen metsässä tai sitten illalla pihassa kun lannoittelin vielä kukkapenkkejä. Suihkussa olin ihan kiltisti, mut sitten kun se laittoi siihen jotain rasvaa, niin mun piti vähän painia sen kanssa. Pitää vielä reenata, sillä hävisin lopulta ihan 6-0. Tiedoksi niille, jotka ehkä joskus tulevat tänne hoitoon: Tää meininki on tässä talossa vähän samanlaista kun armeijassa: yhden töpeksinnästä rankaistaan koko porukkaa. Tytöt joutu tänään kans poseen. Tai mun häkki on siis koirahuoneen portin takana, jonne myös tytöt joutuivat ikään kuin mun seuraneideiksi, ettei mun tarviis ”pohdiskella” enää niin kovasti. Nessi oli sen näköinen joutuessaan arestiin, että mä päätin olla ihan iisisti koko päivän. Ja kyllä meitä sitten illalla kehuttiinkin. Sitä mä en kyllä tajuu, että nyt kun oltiin kiltisti, niin käytiinkin vaan ihan pienellä lenkillä ja sanottiin, että tänään lepuutellaan jalkoja. Mitä lepuuttamista tässä enää tarvitaan, kun mä en enää nilkutakaan?! Huomisen kun vielä jaksan tsempata, niin sit on enää yksi yö ja mä pääsen näytelmiin ja näen kuulemma paljon sukulaisia.

P.s Armeijaa tää muistuttaa senkin puoleen, että täällä on joutunut oikein kuntokuurille. Vielä viikko sitten kadoksissa ollut vyötärö on löytynyt ja meikä alkaa olla taas aika atleetti. Ihan vaan tiedoksi niille dooriksille, jotka on tulossa kans samoihin näytelmiin:O)

24.6.2008 Hertsileijaa miten aika rientää... Näemmä melkein kuukauteen ei ole tullut tehtyä minkäänlaisia päivittelyjä tänne sivuille. No, kaikenlaista on sattunut, mutta ei mitään niin hohdokasta, että olisi pitänyt hehkutella. Nessin kanssa on siis käyty parissa mejä-kokeessa ottamassa kokemusta jälleen kerran. Pitäisköhän vaihtaa lajia esim. agilityyn kun siellä noita nolla tuloksia ilmeisesti arvostetaan vähän enemmän? Elimäen kokeen koeselostus on vielä hukassa, joten kirjoittelen sen joskus myöhemmin. Eipä se ole sen kummallisempi kuin muutkaan tämänvuotiset, paitsi että ensimmäisen kerran koira lopetti etenemisen kokonaan. Tuli vaan ensimmäiselle kulmalle ja päätti, että eiköhän tämä nyt ole tässä. Siinä ei paljon kehoittamiset auttaneet, kun toinen vaan napitti takaisin ja oli sen näköinen, että eti ite! Seuraavassa kokeessa vauhtia oli jo toisella tavalla, mutta kiinnostuksen kohde oli joku muu kuin verijälki. Valeraskaus oli tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa ja vaikka maitoa ei vielä tullutkaan, niin pesää rakennettiin kotona vimmatusti. Olisi pitänyt ymmärtää jäädä kotiin suosiolla. Tuomarin kommentit keskeytyksen jälkeen olivat, että tulkaa sitten uudelleen kun "pennut" on luovutettu :O) Tätä tämä tyttökoiran elämä on: yhtä hormonimylläkkää. Juoksut ovat joko tulossa, parhaillaan tai juuri loppuneet. Sitten odotellaan valeraskautta ja hoidetaan tekopentuja ja jos hyvä tuuri käy niin muutama kuukausi ehditään elää normaalielämää, kunnes taas juoksut alkavat. Toivoa sopii, että kokeet ajoittuvat tuolle normaalille kaudelle.

Tällä hetkellä eletään sitä vaihetta, että meillä on niitä "pentuja" ja näkisittepä vaan minkä näköisiä. On ruudullista elefanttia, vinkuvaa norppaa, villasukkaa ja jopa Juha (>100 kg) oli hoidettavana yhtenä päivänä, kun Nessi päätti kietoutua sohvalla makaavan miehen käden ympärille kuin takiainen. Vieraat miehet saavatkin sitten kyytiä, eikä niillä ole sohvalle mitään asiaa. Tällä vieraalla miehellä tarkoitan Viliä (P.P. Bottom Line), joka tuli juhannuksen alla viikoksi hoitoon, kun isäntäväki lähti etelän lämpöön. Vili onkin nöyränä poikana tyytynyt sohvatuoliin, eikä yritäkään ärsyttää naisväkeä turhaan. Mitä nyt alkuun muutamat perinteiset poikamaiset merkaukset sinne sun tänne nostattivat vähän minun volumea. Muuten on poika pärjäillyt ihan hienosti ja metsälenkillä saa tytötkin pysymään vähän paremmin lähettyvillä, kun pelkäävät Vilin saavan kaikki herkut.

Eilen kaunistauduttiin ihan urakalla viikonlopun näytelmiä varten. Topi kävi ensin trimmattavana ja kun kerran olin valmiiksi karvojen peitossa, niin sitten jatkettiin Nessillä, Vilillä ja Nellillä, joka alkoikin muistuttaa enemmän peikkoa. Toivotaan vaan, että kelit suosivat loppuviikosta paremmin, ettei tarvii uitettua koiraa esitellä näyttelykehässä.

31.5.2008 Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Tänään se tuli taas kerran todistettua. Iitissä järjestetyssä ryhmänäyttelyssä ( ja vielä oman kerhon järjestämässä) Precious Pearl -kasvatit korjasivat voiton kotiin. Liekkö koulujen päättäjäiset verottaneet osallistumismääriä, sillä parsoneita oli vain neljä. Topilla ei Armaksen poisjäännin vuoksi ollut muita vastustajia, joten erinomaisen saaneena siitä tuli myös PU1. Tiukkana tuomarina tunnettu Karin Bergbom ei juniori ja nuorten luokan narttukoirille eh:ta parempaa antanut, joten myös Nessi jäi ilman vastusta ja kruunattiin PN1:ksi ainoana erin:n saaneena. Hieman kurittomasta esiintymisestä huolimatta Topi valittiin myös ROP:ksi ja sai siis samalla toisen sertinsä, Nessin ollessa VSP. Onnea! Mukava ja lämmin päivä viettää vapaa-aikaa, mutta ei kuitenkaan niitä maailman tärkeimpiä asioita. Rapsutuksia Jyväskylän suuntaan, myös Eevalle...kalamiehet.jpg

 

Viikonloppuna saimme nauttia muutenkin harvinaista herkkua, ja tällä en nyt tarkoita mitään kuvassa näkyviä syötäviä juttuja, vaan kiireisen eläkeläisen vierailusta.

Isä kerkesi pitkästä aikaa piipahtamaan oikein yökylässä ja vähän yökalassakin. Ja kuten kuvasta näkyy, niin Ahti oli suosiollinen.

Kuva on otettu meidän rannasta, jossa komeilee laavun edessä isännän pikku kätösillä rakentama nuotio- ja savustuspaikka. Pääsemme siis testaamaan puuha-peten aikaansaannoksia muullakin kuin grillimakkaralla.

 

 26.5.2008 Nyt kävi sulovilenit ja homma karkas käsistä… Kalamiehellähän ei koskaan ole liikaa kalavehkeitä, eikä koiraihmisellä koiratarvikkeita. Meikäläinen on tähän asti ollut ihan friikki noiden koiran petien suhteen, joita löytyy joka lähtöön. Nyt on sitten koirahäkkejäkin. Kävin Lahdessa ihan muissa asioissa ja kuinka ollakaan, eräässä halpahallissa oli jokin varastonloppu metallisia ja kevyt –näyttelyhäkkejä. Piti ostaa yksi, ihan Armasta ajatellen (ettei äijä tee näyttelymatkalla Houdineja ja karkaa kevythäkistä), mutta kun olivat niin halpoja, niin ostinkin sitsikakivaa.jpgten kaksi. Toisen sellaisen kahden mahduttavan, koska jos taas reissuun lähdetään, niin eihän meikäläisen esteettiseen silmään sovi, että häkit on eriparia!?! Meinasin ostaa trimmauspöydänkin, mutta tyydyin sitten kuitenkin kaksiin juoksuhousuihin ja porsaan näköiseen vinkuleluun, joka sanoo ”röh”, kun sitä puristaa :O)

Nessi, joka on hulluna vinkuihin, oli ihan myyty kun sai sen. Ja nyt meillä on ollut ihan ”sikakivaa” viimeiset kaksi tuntia. Sen verran alkoi röhkimisen kuuntelu kuitenkin kyllästyttää, että lelu oli pakko laittaa jäähylle, sillä seurauksella, että Nessi päivystää kaapin edessä ja odottaa koska seuraavan kerran saa töpselinenän riepotettavaksi. Olikohan kuitenkaan ihan fiksu ostos?  Testatkaa itse.

25.5.2008 Haminan näyttelystä täysosuma. Päivällä kantautui iloisia kuulumisia Haminan KV-näyttelystä, jossa Precious Pearl Casanova (Topi) oli putsannut pöydän. Lukuisten varasertien jälkeen hanat viimein aukesivat ja meriittejä tuli oikein olan takaa. Ensimmäistä kertaa nuorten luokassa debytoinut Topi oli virolaisen Astrid Lundavan tuomaroimassa näyttelyssä ROP ja sai ensimmäisen sertinsä ja voittopotti.jpgcacibin.

Arvostelu kuului seuraavanlaisesti: Erittäin hyväntyyppinen. Kaunis pää & ilme, elegantti kaula. Korkea säkä ja hyvä selkälinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Suorat & vapaat liikkeet.

No, tämähän me jo tiedettiin entuudestaan :O) kaikki muut eivät vaan ole sitä vielä huomanneet. Onnea Mikalle ja menestystä myös tuleviin koitoksiin.

Tässä vielä muutama kuva todistusaineistoksi pojasta ja pokaaleista. Ja mainittakoon, että tämä kuvaussessio ei ollut niitä helpoimpia, sillä virtaa riitti vielä juoksenteluun, vaikka takana olikin pitkä näyttelypäivä.

eka_serti.jpg

Tässä hieman huono kuvakulma, mutta malttia ei ollut parempaan. Ei kuvaajalla, eikä kuvattavalla. 

 

 

 

 

 

20.5.2008 Nollaputki jatkuu... Tämä voisi kuulostaa hyvältä jos kyseessä olisi jääkiekkopeli ja Suomen maalivahdin läpipäästötilasto. No, eipä ole!!! Käytiin taas vaihteeksi mejä-kokeessa viikonloppuna ja samalla menestyksellä alkoi Nessin koekausi kuin Nellinkin. Nyt täytyy kyllä katsoa peiliin, sillä syy taitaa tällä kertaa löytyä hihnan toisesta päästä. Nessi nimittäin kävi niin kuumana ennen jäljelle lähtöä, että makauksen alkuun jäi ruovittelusta parikymmentä senttiä syvä kuoppa. Minä tietysti jarruttelemaan menoa siinä pelossa, että tuomari ei tykkää juoksemisesta. Näin sitä sitten jäi aikaa kiinnostua muista hajuista ja saatiin kolme hukkaa ennen ensimmäistä kulmaa. Kulmalta lähdettiin sitten harjoitusmielessä etenemään reipasta vauhtia hihna löysällä ja koira kulki kuin buikki  lähes jälkitarkasti kaadolle asti. Että sapettaa... Kaiken lisäksi tuomari kommentoi, että hänen tuomaroidessaan saat seuraavan kerran antaa koiran mennä niin kovaa kuin haluat, hänellä on pitkät jalat. Paljon paremmin ei sujunut Panu-veljelläkään, jonka jälki oli houkuttelevasti sijoitettu pesivien metsäkanalintujen alueelle. Lintujen lentoonräpistelystä pystyi helposti päättelemään millä osuudella koirakko matkasi. Panu oli siis Leenan ja Lulun kanssa yökylässä meillä. Nelliä se ei paljon hetkauttanut, mutta Nessi oli niin tarkkana reviiristään, että joutui olemaan omassa huoneessaan vieraiden ollessa sisällä. Ulkona kaikki sujui moitteettomasti pienen tutustumisen jälkeen. Eilen syötiin sitten vierailta jääneet barffiruuat: kaksi kanankaulaa, kalkkunan jauhettua lihaa ja sydäntä, joiden imuroimiseen meni noin 30 sekuntia. Jos ne ei haisis niin kuvottaville, niin meilläkin ehkä harkittaisiin ruokavaliovaihdosta, siis koirien kohdalla. By the way... meitsi on sitten suorittanut ensimmäisen vastaavana koetoimitsijana vedetyn mejä-kokeen kunniakkaasti läpi :O)

Eilen kävin koirien kanssa keräilemässä vanhoja jälkimerkkejä metsästä pois ja tytöt pääsivät koirien kiinnipitoajasta huolimatta vähän irrottelemaan. Ja kyllä siinä tanner tömisikin juoksemisen riemusta. Mielenkiintoista oli, että samalla reissulla Nelli bongasi noin kolmenkymmenen metrin päästä kaksi eri makausta, joilla oli ollut veretys yli kolme viikkoa sitten. Molemmat kaivettiin ylös ja syötiin kaikki mikä vähänkin verelle maistui. Nenässä ei siis ainakaan ole vikaa. Täytyy kai palkata seuraaviin kokeisiin joku handleri, josko niitä tuloksia alkaisi sitten syntymään?? Sitä ennen me kyllä vähän huilitaan ja käydään pyörähtämässä Iitin ryhmänäyttelyn kehässä.

3.-4.5.2008 Nelli-mamma kiittää ja kumartaa... monestakin syystä. Ensinnäkin kiitos kaikille niille mejä-tuomareille, jotka vuodesta toiseen olette olleet sitä mieltä, että Nelli osaa jäljestää, vaikka tuloksia ei ole syntynytkään. Nyt vaan loppui ohjaajan usko. Seitsemän koetta, ensimmäisestä AVO/3 -tulos ja kaikki muut nollille. Tiedän kyllä koiria, joilla on 12 nollaa takana, ennen ensimmäistäkään tulosta, mutta tiedän myös niitä, jotka tulevat viidellä kokeella valioiksi. Nellin puolustukseksi sanottakoon, että se on viime vuosina saanut osallistua vain yhteen kokeeseen vuodessa ja harjoittelutkin jääneet vähän retuperälle Nessin koulutuksen myötä. Itsevarmuuden kasvaminen laukauksensietotestissä ja jäljestysinnokkuus on kyllä lisääntynyt, mutta kuten tämänkin viikonlopun tuomari totesi: elävä riista kiinnosti enemmän kuin verijälki. Tosin kokeessa tehtiin myös muita mielenkiintoisia löytöjä, joista kaikista piti saada hajumerkit itseensä. Mm. linnun raadossa piehtarointi ja luiden nakerrus, myyränkolon tutkiminen, sammakko-ojan liejut ja tuoreet jätökset, joista vedettiin kuin pisteeksi i:n päälle vauhtiviirut kupeisiin. Jos ei maailmankirjat mene ihan sekaisin, niin Nelli poistuu mejä-karkeloista kumartaen ja jättää estraadin nuoremmille.

Kiitokset myös tammi-pentujen omistajille, jotka kävitte sunnuntaina näyttämässä millaisia koiruuksia pikkuriiviöistä on oikein kasvanut. Kaikki eivät mukaan päässeet, joten heille tässä vähän kuvia sisarruksistriku.jpga. 

Paahteinen päivä aloitettiin pienellä maastolenkillä, jolta Nelli bongasi kevään toisen kyyn (ensimmäinen nähtiin eilisessä kokeessa). Onneksi vältyttiin puremilta ja liero luikerteli matkoihinsa. Läkähdyttävän riehakkaan lenkin jälkeen olikin sitten kiva pulahtaa Kymijoen vilvoittaviin aaltoihin.

Tässä poseeraa Riku (P.P.Dejavu), joka muistuttaa edelleen kovasti isäänsä, mutta turkki vaan on pysynyt todella lyhyenä, vaikka broken-laatua onkin. Riku on aloittanut naksutinkoulutuksen Jasminin johdolla ja osaa jo hienosti muutamia perustemppuja. Kokoa pikkumiehellä on nyt noin 32 cm ja reilut 5 kg.

 aatu.jpg

Päivän toinen komistus oli Aatu (P.P.Don Juan). Aatu on saman kokoinen, mutta turkki hieman pitempää laatua. Niinpä poika joutuikin naaman osalta parturoinnin kohteeksi, jotta kauniit silmät tulisivat paremmin esiin. Tässä kuvassa tosin ollaan vielä ihan luomu-lookissa. Aatu on pentuajoistaan rauhoittunut kovasti, eikä ollut alkuunkaan niin yltiöpäinen kuin pienempänä. Pikkuisen taisi jopa alkuun jännittää toisten riehakkuus, vaikka lopulta mukaan uskaltauduttiinkin, eikä menojalkaa sen jälkeen pidellyt enää mikään.

 

 mona.jpg

Ja täytyyhän jokaisissa juhlissa yksi "rinsessa" olla. Tänään se oli Mona (P.P.Daydream), joka kyllä välillä näytti enemmänkin rommipallolta, pyörittyään vuorotellen mutaojassa ja hiekassa. Mona on tietysti tyttömäiseen tapaan sirompi kuin pojat ja kovasti saman oloinen kuin Oona. Luonnetta tältä pikkuneidiltä löytyy edelleen ja kovasti tuntui pistävän velipoikia ojennukseen asiassa kuin asiassa, joten myös niiltä osin siskokset ovat samaa maata. Monan turkki näyttäisi myös jäävän sileäksi tai ainakin hyvin lähelle sileää. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan tuleeko molemmista tytöistä sileitä vai muuttuuko karvan laatu iän myötä. Monalla on muuten häkellyttävän tummat silmat, joten varokaa vaan pojat... tästä tytöstä te vielä unelmoitte.pihaleikit.jpg

Ja kun oltiin vilvoiteltu, niin sitten taas jaksoi painaa menemään. Ihan oli vauhti samanlaista kuin muutama kuukausi sitten pentulaatikkoaikoihin.

Veikkaampa että uni on maittanut matkalaisilla tänä iltana.

 

28.4.2008 Vappu tulossa ja pallo hukassa. Sukellettuani vielä kertaalleen pakastimen uumeniin, löysin yhden veripullon ja sen avulla olen pystynyt tekemään pari harjoitusjälkeä koirille. Ihan vaan huomatakseni, että kaikki tähän astinen jäljestystä muistuttava osaaminen on talven aikana haihtunut koirien päästä kuin tuhka tuuleen. Ainakin Nessin osalta! Liekkö juoksuilla osuutta asiaan, vai liialla innokkuudella, mutta ensimmäinen kerta meni ihan sik-sak-sekoiluksi ja muistutti lähinnä kenguruloikkaa. Toisella kerralla onnistuttiin pääsemään ensimmäiselle kulmalle, mutta sieltä lähtenyt metso sekoitti pään, eikä lopputouhusta tullut mitään. Nellin kunniaksi sanottakoon, että liiallisesta intoilusta huolimatta se suoriutui ihan mukavan jälkitarkasti ja kulmaharjoittelussa suoritti kaikki kulmat oikeaan suuntaan, toisin kuin Nessi, joka veti ne kaikki suoriksi. Niinpä kevään ensimmäiseen kokeeseen onkin ilmoitettu Nelli. Nyt vaan kädet kyynärpäitä myöten ristiin, ettei jäljelle satu lintuja. Onneksi uutta innokasta jäljestyssukupolvea on jo kasvamassa, sillä Anu ja Eetu Kiuruvedeltä laittoivat videonpätkän Nemon ensimmäisistä jäljestyskokeiluista. Intoa ei ainakaan näyttänyt puuttuvan ja kaikesta päätellen poika näytti jopa tietävän mitä tehdä, sen verran tiukasti oli kuono maassa. Nuorena se on vitsa väännettävä, näinhän se juttu on. Joten ei muuta kuin harjoittelemaan muutkin, jotka tuntevat vetoa hpikkusiskon_kaa.jpgarrastukseen.

Näyttelyrintamalla tuli viikonloppuna myös ihan mukavasti menestystä, vaikka jymypotti jäikin vielä saamatta. Lahden KV-näyttelyssä junioriluokkalaiset Topi (P.P Casanova) sai EH:n ja oli luokkansa toinen ja Otto (P.P Charmer) sai ainoana ERI:n ollen luokkavoittaja. Paras uros kehässä Otto sijoittui kolmanneksi jääden harmittavasti vara-sertille. Hieno saavutus kuitenkin, ottaen huomioon sen, että näyttely oli vasta Oton kolmas, eikä kehäkokemusta vielä ole kertynyt kovinkaan paljon. Iso plussa Tiialle, joka uskaltautui ensimmäistä kertaa esittäjäksi ja suoriutui myös hienosti ramppikuumeesta huolimatta. Tässä poseerataan kotona Oona-pikkusiskon kanssa, joka tunkee joka paikkaan ja on kuulemma oikea "pirttihirmu"...aina roikkumassa rieveleissä ja komentamassa. 

A-pentueen Nasta ( FIN KV-L P.P Aurora) on käynyt vuotuisessa silmätarkastuksessa ja saanut puhtaat paperit. Viime kevään tarkastuksessa ilmennyt pieni piste toisessa silmässä ei ole muuttunut miksikään ja on nyt tulkittu merkityksettömäksi muutokseksi. Jipii!! Toistaiseksi siis kaikki Nellin silmätarkastetut jälkeläiset ovat ok. Suosittelen lämpimästi tarkastuksia myös niille, joille sitä ei ole vielä tehty. Se on kullanarvoista tietoa paitsi minulle, niin myös muille kasvattajille.

 

21.4.2008 Etsintäkuulutus. Nyt iski paniikin poikanen. Ensimmäiset mejä-kokeet lähestyvät, eikä kaupoista ole saatavilla verta purkin purkkia. Viikko sitten tuhlasin viimeisen pakastimesta löytyneen pönikän, eikä mieleeni juolahtanutkaan ajatus, ettei ko tuotetta olisi saatavilla. Jos joku sattuu nyt lähikaupan pakastealtaasta bongaamaan veripullon, niin ottakoon talteen ja ilmoittakoon minulle. Kaupat eivät kuulemma ole saaneet toimituksia joulun jälkeen. Hyvästi harjoittelu…nyt kyllä sapettaa… Ei kai auta kuin napata tienposkesta joku rusakko ja vetää sitä narussa pitkin metsää, vaikka kyllä sekin on aika härskin näköistä puuhaa. Herää vaan kysymys, että miten niitä kokeita sitten järjestetään??? Töissä olisi kyllä ihmisen vastaavaa tarjolla, mutta toistaiseksi mejässä jäljitellään haavoittuneen riistaeläimen eikä ihmisen etsimistä. APUVA!

19.-20.4.2008 Koiranäyttelyitä ja kevätsiivousta on ollut tämän viikonlopun ohjelmistossa. Lauantaina siis ajaa hurautin Jyväskylän koiranäyttelyyn ilman ainoatakaan karvaturria mukana. Samalla tuli testattua koetoimitsijakortti ja ilmeisesti olin tunnistettavissa, koska sisäänpääsy heltisi. Säästin siis 8 euroa!!! Sinänsä mitätön summa ottaen huomioon reissusta aiheutuneen bensalaskun hinta, mutta lisänä se on rikka rokassakin. Liekkö kevätväsymys vaivannut, mutta paikanpäälle oli ilmestynyt vain 15 parsonia, eikä taso ollut mitenkään mairitteleva, vaikka muutama ihan hieno yksilö mukana olikin. Armas oli liian tanakassa kunnossa ja saikin komennuksen, että kesällä on näytettävä enemmän rantaleijonalta kuin rantapallolta, näin karkeasti sanottuna. Oli vissiin ukko ajatellut, että kun tässä nyt on jo emäntä ja pennut hankittuna, niin ei kai sillä enää ole väliä miltä näyttää. Näinhän sitä monesti käy meille ihmisillekin kun se unelmien poikamies muuttuu sohvanjatkeeksi :O) Tyly arvostelu ja H. Perintötekijät eivät olleet sen suopeampia Armaksen tyttärelle, Kertulle, joka myös oli herkutellut liikaa ja arvosteluksi myöskin H. Kotimatkalla piipahdin katsomassa Armaksen ja Aqun pentuja, jotka, kuten arvata saattaa, olivat niin ihania kuin pennut vaan osaavat olla. Kotona olikin sitten Nellillä ja Nessillä niin paljon postia luettavana housunlahkeista, että meinas mennä nenät solmuun. Hyvitykseksi kotiin jättämiselle, lähdettiin porukalla metsälenkille, mikä tekikin ihan ”eetvarttia” istumisesta puutuneille pakaroille.

Tänään tehtiin vähän pitempi metsäretki ja nautiskeltiin auringon lämmöstä. Sen verran viileä on tuo maapohja vielä, että uskaltauduin liikenteeseen ilman kyy-pakkausta. Seuraavalla kerralla on jo varustauduttava paremmin, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Aurinko saa muutakin ihmettä aikaan, sillä intouduin pesemään auton ulkoa ja sisältä. Seuraavaksi täytynee käydä ikkunoiden kimppuun, vaikka se silittämisen jälkeen onkin inhokkihomma numero kaksi. Tänään alkoi myös Nellin nyppimisoperaatio. Ajattelin tehdä kaiken käsityönä niin pitkälle kuin mahdollista, joten urakkaa riittänee varmaan viikoksi. Nelli ei ollut asiasta ollenkaan niin innostunut kuin minä ja päätti, että kaulan ja pään jälkeen homma sai riittää.

Ja kun kaikkea hullua juolahtaa mieleen, niin päätin myös heittää talviturkin tänään pois. Rannassa odottaa uuden uutukainen laituri, joka on vielä korkkaamatta, joten kun jäiden lähdöstä on jo pari päivää, niin johan tässä on pidettävä kiirettä. Perästä kuuluu toteutuiko uhkaus.nemo_istuu.jpg

Pyhäjärven ryhmänäyttelystä tuli viestiä, että Kerttu oli tavannut sukulaispoika Nemon, joka oli tullut katsastamaan mallia kehässä käyttäytymisestä. Oma ikä kun ei ihan vielä riitä näyttelyihin. Kovasti oli poika herättänyt ihastusta ja ihmekkös tuo, kun katsoo kuvaa, jonka Anu minulle lähetti. Lisää ihastuttavia kuvia pikkumiehestä voit katsella Vilman ja Kertun omilta sivuilta: http://vilma-o.vuodatus.net/

10.4.2008 Suhina-Lempit ja lemmensuhinoita liikenteessä. Kaikkea pientä kivaa on tapahtunut viime aikoina, vaikka päivityksiä en ole ehtinyt tekemäänkään. Yksi syyllinen lienee huonot keliolosuhteet – jälleen kerran, sillä silloin on turha yrittää saada nettiyhteyttä pelaamaan, niin että viitsisi odotella sivujen avautumista. Viime lauantaina oli siis Länsi-Kymen Kennelyhdistyksen ulkoilupäivä ja kuusi tuntia hurahti ihan ohimennen. Kaikenkarvaisia ja kokoisia koiria oli kymmenkunta ja pienen samoilun päätteeksi paistettiin tietysti makkaraa. Päivän huipennus oli kuitenkin tutustuminen luolametsästyksen saloihin, kun pääsimme paikallisen jäsenen navetanvintille keinoluolille. Muutama saksanmetsästysterrieri näytti aluksi mallia ”keinometsästyksestä” sellaisille, joilla ei ollut lajista hajuakaan. Lopuksi me tyttöjen kanssa jäätiin  privaattioppitunnille. Nessille paikka oli niin uusi ja ihmeellinen hajuineen kaikkineen, että pesässä oleva kettu ei kiinnostanut ollenkaan, vaan neiti patseerasi ympäri vinttiä ihmettelemässä kaikkia muita hajuja. No, ei se kettu kiinnostanut vielä silloinkaan, kun se otettiin näytille. Supin kanssa saatiin kuitenkin ihan mukavat haukut aikaiseksi ja leikki lopetettiin vielä kun intoa oli jäljellä. Nelli-mammakin kävi vähän haukahtamassa supille, mutta innokkaasta alusta huolimatta ei ollenkaan yhtä terhakasti. Riistavietin herättelyä olisi tarkoitus jatkaa vähitellen tässä kevään aikana ja jos intoa löytyy, niin ruvetaan sitten tutustumaan tarkemmin niihin luolastoihin, ainakin Nessin kanssa.

Sen verran takapakkia harjoitukset nyt kuitenkin ottavat, että muutamaan viikkoon ei ole asiaa keinoluolille, sillä Nessillä alkoivat juoksut. Voisi seuraavat kokeet mennä pojilta plörinäksi, jos Nessi pääsisi jättämään lemmenviestinsä putkistoihin. Täytyy kai aloittaa mejä-harjoitukset tässä odotellessa. Ja johan ne on kuukauden kuluttua ensimmäiset kokeet, mikäli päästään mukaan…

suhina-lempit.jpgKarskin harrastuksen kevennykseksi tähän on hyvä vetäistä kuva hieman fifimäisemmistä koirista. Vaikka ei meidän neidit vettä pelkää. Metsässä mennään, satoi tai paistoi, mutta nämä lievää nolostusta herättävät asut ovat kyllä ihan oman mukavuuden takia. Täällä maalla kun on näin keväällä aika kuraista, eikä joka lenkin jälkeen viitsisi koko koiraa huuhdella, niin kaikessa huvittavuudessaan nämä kurapuvut ovat kyllä mainio keksintö. Mihinkään äänettömään etenemiseen nämä eivät kyllä sovellu, sillä pitävät melkoista suihketta liikuttaessa, siitä tuo Suhina-Lempi –nimitys. Mutta, kuten kuvasta näkyy, niin kyllä täällä maallakin osataan olla trendikkäitä. Kurakeleistä johtuen olemme käyneet myös ”city-kävelyllä”. Eli ihan taas omaa laiskuuttani: käydään kylillä, asfalttiteillä, hihnalenkillä. Tylsyydestä huolimatta siinä on se etu, että tavataan enemmän muita koiria ja voidaan taas yrittää palauttaa mieliin niitä käytöstapoja ohitustilanteessa ja tassut kuivaa kätevästi autossa kotimatkalla:O)

 

1.4.2008 Aprillia, syö raatoja ja juo kuravettä päälle. Se taitaa olla koirien versio tämän päivän rallatuksesta. Pitkästä aikaa lähdettiin tyttöjen kanssa oikein kunnon metsälenkille kun nyt vihdoin flunssan kourista ja silmätulehduksesta olen selvinnyt ja voimia riittää muuhunkin kuin makaamiseen. Metsässä olikin vielä ihan kohtuullisesti lunta, joten ihan kepoinen lenkistä ei tullut. Nelli järjesti loppumatkasta vielä pienen yllärin katoamalla pöpelikköön ja tulemalla sieltä jokin haiseva raato suussaan. Luonnollisesti sen jälkeen kun oli ensin itse pyörinyt siinä. Ei lienee epäselvää, miksi koirat kannattaa madottaa keväällä!! Sen verran ihania löytöjä sieltä lumen alta paljastuu. Nellihän ei tunnetusti anna näitä ihanuuksia pois, vaan syö ne viimeistä tupsua myöten, joten kotona odotti suihkun lisäksi oksennuttamissessio. Olkoonkin vaikka miten kulinaristinen nautinto, niin minä päätin, että sitä ei ruveta sen enempiä sulattelemaan, etenkään kun alkuperästä ei ollut mitään käsitystä. Ja arvoitukseksi se jäi vielä senkin jälkeen kun oli päätynyt suihkuhuoneen lattialle. Yäk!

Hieman sivistyneempiäkin uutisia on tiedossa. Nessin Kans Mva-arvosta tuli viime viikolla vahvistus FCI:stä Belgiasta ja eilen postilaatikkoon oli tupsahtanut kunniakirja. Kahdeksan kuukautta sen vahvistamisessa meni, mutta nyt se on virallista, Jes!!! Ja vaikka tytöillä hienot näyttelymeriitit onkin, niin yksi toive vielä näköpiirissä häämöttää: jos saisi joskus Voittaja-tittelin ja pääsisi Cruftiin, Englantiin…tai sais edes sen tittelin... tai jotain sinnepäin.

17.3.2008 Pennut lähtivät ja karvat myös... Viimeinenkin pentupari lähti kohti uusia seikkailuja lauantaina. Pentujen lähdettyä Nelli meni olohuoneessa olevaan pentupetiin nukkumaan ja oli ihan sen näköinen, että mä en kyllä oo enää sun kaveri. Muutaman kerran illan aikana käytiin kurkkaamassa kodinhoitohuoneen ovelta, josko siellä kuitenkin joku olisi. Samoin sunnuntaiaamuna kiirehdittiin entiseen malliin pentuhuoneen ovelle... aivan turhaan. Ulkona nuuskittiin tosi tarkkaan ne paikat, joissa pennut olivat käyneet tarpeillaan. Ehkä ne kuitenkin vähän ikävöivät, tiedä häntä? Sunnuntai-iltapäivänä oltiin jo enemmän reippaita ja maltettiin leikkiä Nessin kanssa ja tuotiin lelua minullekin.

Pennutuksesta johtuva karvanlähtö sai Nellin viimeaikoina näyttämään lähinnä peikolta, joten trimmattiin sitten viimeisetkin haivenet pois. Nyt se näyttää enemmän "nakukoiralta" kuin parsonilta. Ei kun helokkiöljykapseli-kuurille vaan, niin kohta on entistä ehommassa kunnossa. Vielä kun saisi pidettyä näissä mallinmitoissa muuten.

10.3.2008 Pikaisesti kuulumisia ja todistusaineistoa kuvien muodossa. Vaikka aina ihmettelenkin sitä, että mistä ne oikein kaiken energiansa ammentavat, niin kyllä sitä sitten vastaavasti osataan olla ihan iisistikin. Tässä muutama kuva siis parin päivän takaisesta automatkasta:autossa.jpg

 

 

Ensin vähän ihmeteltiin sitä mihin oltiin jouduttu ja mitä siellä olisi tarkoitus tehdä...

 

 

 

autossa_2.jpg

 

Sitten hokattiin, että kun käy maate, niin ei tule ollenkaan niin huono olo kuin vouhkaamalla.

 

 

 

 

kamut.jpg

Ja sitten kun on sisällä menty pari tuntia ihan "speedynä" ympäri huushollia, niin uni maittaakin sohvan nurkassa aika makoisasti.

Eli kyllä me osataan olla ihan fiksustikin.

Näitten kuvien myötä toivottelemme uudet perheemme tervetulleiksi Thaimaan lämmöstä: kyllä meidät uskaltaa hakea!

 

8.3.20008 Huvitutteja ja huruajelua. Ihmeellinen on koiran mieli, eikä sitä ihminen aina oikein ymmärrä. Nelli on ruvennut antamaan ns. huvituttia jäljellä oleville pennuille. Aina aamuisin ja iltapäivällä kun tulen töistä ja päästän pennut huoneestaan, Nelli "syöttää" ne ennen uloslähtöä. Eihän sieltä enää voi mitään tulla kun tissitkin on jo melkein palautuneet entiselleen. Tiedä häntä, mutta kovasti natiaiset tuntuvat tästä uudesta hellyydenooona_poseeraa.jpgsoituksesta tykkäävän.

Oona-typy lähti eilen uuteen kotiinsa Orimattilaan. Otto-parsonin (P.P Charmer) lisäksi perheessä on Viivi ja Wallu kissat, joiden rapinapussin Oona olikin jo ehtinyt omia. Se tuntui olevan lempilelu myös täällä lapsuudenkodissa.

Otto oli ollut vähän ihmeissään, eikä oikein vielä tiennyt miten suhtautua tähän uuteen tulokkaaseen. Eiköhän pojalle pian kuitenkin selviä, että siitä saa kyllä pienellä koulutuksella ihan kivan kaverin.

Nelli tuntuu ottavan kaiken ilon irti näistä jäljellä olevista pennuistaan. Nyt kun imettämisen aiheuttamasta väsymyksestä on selvitty, niin pentujen kanssa jaksetaan touhuta ja leikkiä. Muutenkin lapsenmieli on taas vallannut koko koiran ja se on ihan haltioissaan pentujen vessapaperitötterö-leluista, joita se on päässyt varastelemaan. Kannattaa kokeilla! Ehdottomasti halvin ja hauskin lelu tässä vaiheessa kun hampaita kutittaa. Ja näyttäähän tuo tosiaan kelpaavan vähän vanhemmillekin. Välillä täällä mennä vilistää useampikin "tötterökärsä" pitkin olohuonetta.taistelupari.jpg

Ja niin kuin sanottua. Mitä vähemmän pentuja on, niin sitä enemmän isompia lapsettaa. Leikkit vaan muuttavat muotoaan. Välillä kun meno menee oikein hurjaksi, on Nessi laitettava sohvalle jäähylle. Ja ihan kuin pennut tietäisivät toisen olevan arestissa, ne sinkoilevat kuin härnätäkseen sohvan edestä korvat pujossa. Kuvassa Aatu ja Nessi näyttävät mallia miten terrierit "hymyilevät".

Tänään on opeteltu myös ihan oikeita ja hyödyllisiäkin asioita. Pikku kävelylenkin jälkeen pakkasin koirat autoon ja lähdimme vähän huruajelulle, samalla kun kävin kaupassa. Iku ja Aatu olivat tosi kiltisti koko matkan. Ihan kävi samalla tavalla kuin pikkuvauvoille, eli nukahdettiin. Sain päivitettyä nettisivutkin taas samalla reissulla. Keli näytti sen verran huonolta, että otin läppärin mukaan ja tässä sitä taas istutaan levähdysaluella kirjoittamassa, samalla kun pikkunatiaiset tuhisevat Nellin ja Nessin kainalossa auton takana:O)

7.3.2008 Pentukuulumisia maailmalta. Ensimmäiset valokuvat reissunpäältä ovat saapuneet iloksemme. Kiuruvedelle matkannut Nemo lähetti terveisiä Nelli-mammalle ja Nessille, että hyvin menee ja vauhti on vähintäänkin yhtä hurjaa kuin pikkusisarrustenkin kanssa. Nemo oli nimittäin päässyt tekemään lähempää tuttavuutta Anun vanhempien ajokoiran, Timin kanssa. dsc00295.jpg

Pikkumies oli ilmeisesti ymmärtänyt sanan ajokoira, väärin, koska oli aluksi jahdannut Timiä niin, ettei tutustumisesta meinannut tulla mitään. Yhteisymmärrykseen oli kuitenkin lopulta päästy ja ilmeisesti tehty myös alustavasti sopimuksia yhteisistä metsäretkistä ?! Jos kaikki (tai kettu) menisi putkeen, niin silloin Timi ajaisi ja Nemo kaivaisi:O) No, tässä vaiheessa annamme pojan kuitenkin varttua rauhassa ja kasvaa oikein isoksi ja vahvaksi.

2.3.2008 Pentulaatikolla hiljenee… vaikka ei täällä silti hiljaista ole. Perjantaina lähtivät siis ensimmäiset pennut uusiin koteihinsa. Riku (Precious Pearl Dejavu) matkasi Anjalankoskelle Nuoran-perheeseen ja erityisesti Jasminin koiraksi. Perheestä löytyy isoveljen ja pikkusiskon lisäksi vielä 2 lemmikki-kania, jotka toivottavasti eivät saa sydäriä uuden tulokkaan johdosta. Mona (Precious Pearl Daydream) muutti Järvenpäähän Annan ja Sampon iloksi. Tästä tytöstä tullaan vielä kuulemaan…toivottavasti, sillä se tuntui kasvaessaan muuttuvan koko ajan vain kauniimmaksi. Erinomainen nimivalinta siis, vaikka luonteensa puolesta sitä “sissiksi” kutsuinkin. Lauantaina haettiin Nero (Precious Pearl Daddy Cool) Kiuruvedelle, Anun ja Eetun kaveriksi. Molemmille on ajavien koirien kanssa metsästäminen tuttua puuhaa, joten toivotaan, että Nemosta kehkeytyy hieno metsästyskaveri ja mejä-taitaja. Kaikkihan on loppujen lopuksi hyvin paljon kiinni siitä, mihin kaikkeen uusien omistajien kiinnostus ja into riittää. Ensimmäiset kuulumisetkin on jo pennuista saatu ja kaikki ovat alkaneet kotiutumaan hienosti. Sisäsiisteyden opettelussa on onnistuttu vaihtelevalla menestyksellä :O), mutta sekinhän on kiinni vaan ihmisten tarkkaavaisuudesta. Pennun tulo perheeseen on kuin vauvan tuleminen: ruokintaa, kuivitusta ja pyykkikoneen pyöritystä vuorotellen. Onneksi tätä aikaa ei kuitenkaan kestä kovin montaa kuukautta. Lukekaa parson-pennun “käyttöohjekirjaa” ahkerasti ja laittakaa viestejä jos tulee tenkkapoo eteen.piilossa.jpg

Kuvassa Oona (Precious Pearl Drama Queen), joka on keksinyt kirjahyllystä mukavan piilopaikan. Liekö ottanut mallia His Master's Voice-patsaasta? Oona jää sijoituskoirakseni ja muuttaa C-pentueen Oton kaveriksi ensi viikolla, joten tätä tyttöä tulemme ainakin näkemään myös tulevaisuudessa ja ainakin lenkkiseurana näin aluksi.

Täällä tosiaan hulina on hieman muuttanut muotoaan. Jokaiselle pennulle on hieman enemmän aikaa ja ulkoilun määrä ja lenkkien pituus on lisääntynyt. Hyvä niin, sillä leikit alkavat käydä vähän liian raisuiksi sisätiloissa. Pentuihin menevä aika on selkeästi verottanut isompien koirien lenkitystä ja sen huomaa paitsi herkkyydestä hulinointiin, niin myös ulkona2.jpgsiitä että Nessi on lihonut! Parin viikon kuluttua onkin aloitettava oikein kuntokuuri, jotta iletään näyttäytyä kesän riennoissa. (Koskee myös minua itseäni…)

Pojat, Iku ja Aatu seikkailevat rannan puupinolla ja ovat pienestä palelusta huolimatta sitä mieltä, että kyllä meistä vielä kunnon "luolamiehiä" tulee. Katsokaa vaikka!

luolamiehet.jpg

 

 

 

 

 

 

 

27.2.2008 Ensimmäinen neuvolareissu ja toinen automatka. Ensimmäinen automatkahan oli “synnytyslaitokselta” tulo. Tänään oli siis ohjelmassa rokotuksilla ja mikrosirutuksilla käynti. Lähdettiin koko kompania matkaan töitten jälkeen. Nelli-mamma otettiin mukaan itseoikeutetusti, vaikkei sille mitään tehtykään. Kävipähän vähän puntarissa tsekkaamassa miten on palautumassa kuosiinsa. 7.3 kg, eli siinä mistä lähdettiin liikkeelle. Nessi-sisko oli muuten vaan tsemppaamassa ja näyttämässä mallia, miten autossa ollaan nätisti. Ja yllättävän hyvin matka sujuikin, vaikka en ehtinyt pentuja väsyttämään ennen lähtöä, tiukan aikataulun vuoksi. Pientä piipitystä alkumatkasta ja sekin varmaan sen vuoksi, että oli nälkä. Matkanteko Kouvolan toiselle puolelle kestää kuitenkin n.45 min. Olisihan sitä ollut eläinlääkäri lähempänäkin, mutta Samista on tullut meidän luottolääkäri pikku-Murun jälkeen. Sitä paitsi Sami on pieneläinlääkäri ja Kausalassa olisi ollut “konitohtori”, joten en oikein luottanut mikrosirun laittoa sen käsiin!!

Samille näytettiinkin sitten oikein parhaat puolet käyttäytymisen suhteen. Hännät heiluen annettiin tutkia, eikä rokotuspiikkikään tuntunut missään. Kaikki olivat kaikin puolin kunnossa ja saivat kehuja siitä, että näyttivät “hyvinsyöneiltä” ja arkailemattomilta. Tytöt vahvistettiin tytöiksi ja pojat pojiksi. Tunti meni tarkastuksissa ja sitten vielä kotimatka päälle, niin johan siitä kertyi kolmen tunnin reissu kaikkinensa.

Kotona ei sitten enää tarvinnutkaan olla vieraskorea, vaan riiviövaihde käännettiin päälle heti ulko-ovella. Papereitten mukaan pentuihin pistettiin rokotteet, mutta härdellistä päätellen alkoi kyllä vähän epäilyttämään, olisiko seassa kuitenkin ollut jotain “douppinkia”.

Terveystuloksia on tullut viikon aikana myös C-pentueesta, joista osa on käynyt 1-vuotisrokotuksilla. Topi ja Otto kävivät sammalla myös virallisessa silmä- ja polvitarkastuksessa saaden puhtaat paperit. Hieman huolestuttavampia uutisia tuli Hämeenlinnan suunnalta, jossa Minniltä oli kuultu tarkastusten yhteydessä sydämestä ylimääräisiä ääniä :O( Jatkotutkimuksissa selvinnee mistä oikein on kysymys. Nyt ei auta kuin pistää kädet ristiin ja toivoa parasta.

26.2.2008 Pikku terroristeja ja yksi masokisti. Aina tässä vaiheessa alkaa pohdituttamaan, että mikä ihme ajaa ihmisen teettämään koirallaan pentuja? Minun täytyy olla jonkin sortin masokisti. Muuta selitystä en keksi. Pennut alkavat olla parhaimmillaan ja pahimmillaan kaikin ulkona.jpgpuolin.

Hyviä puolia on se, että osaavat juosta ulko-ovelle ja ulos ryhmänä, eikä siten, että jokainen kaikkoaa ympäri kämppää tarpeilleen. Ulkona seurataan kiltisti isoja koiria, eikä siellä enää palellakkaan niin kovasti, vaikka aluksi seinän vierusta olikin se turvallisin paikka. 

Töistä tullessa vastaanotto on yhtä juhlaa ja luokse kipitetään minkä vaan pienillä tassuilla pääsee ryhmkuva.jpg(todennäköisesti ruuan toivossa kuitenkin).

Elämä on hektistä ja maailmassa tuntuu olevan niin paljon ihmeteltävää, ettei aina oikein tiedä minne suunnistaisi. Ja iltaisin kun rauhoitutaan, niin osataan olla tosi hellyyttäviä.

Vastapainoksi osataan kyllä olla oikeita terroristejakin. Maton hapsut ovat suurinta herkkua tällä hetkellä ja kaikkea muutakin pitää pusu.jpgkokeilla puraista, varpaista lähtien. Kaikista mukavinta niistä on varmaan singota eri suuntiin "miinoittamaan" lattiaa ja kun sitten menet rätin kanssa pyyhkimään, niin kaikki kuusi ovat kimpussa ja liiskaamassa tuotoksiaan. Yläkerran rappuset alkavat olla myös epäilyttävän mielenkiintoiset. 

Pahinta on kuitenkin luopumisen haikeus, joka alkaa pikkuhiljaa hiipimään palan tunteena kurkkuun. Vaikka kuinka yritän järkeillä asioita, että kaikki edellisetkin pennut ovat päässeet ihaniin koteihin ja pärjänneet loistavasti, niin aina se on yhtä vaikeaa. Pikkuiset pentupaketit odottavat rivissä kuin ekaluokkalaisten reput ja tunne on varmaan sama kuin äideillä esikoisiaan koulutielle laittaessa. Ainakin näin uskoisin. kukkona.jpgEi ole kokemusta kuin pennuista. 

Yritä siinä sitten uusia pennunomistajia neuvoa, etteivät inhimillistäisi pentua liikaa, kun itse suhtautuu niihin niin tunteenomaisesti. Eipä silti, meikäläinen ei ole nyyhkimättä voinut koskaan katsoa edes luontofilmejä. Lukuunottamatta näitä nykyisiä jenkkiversioita, joissa kaikki on ihmeellistä, mahtavaa ja fantsua.

Nellikin on intoutunut uusiin hellyydenosoituksiin pentuja kohtaan: Iltaisin pestään kaikkien korvat ja kun pikkuriiviöillä on taju tarpeeksi kankaalla huomatakseen mahdollisuudet äidinmaidon saamiseen, niin niiden viereen kömmitään hetkeksi nukkumaan. Muutenkin niitä on käytävä herättelemässä vähän väliä ja pidettävä lukua, että kaikki ovat paikalla. Nessi on ihan selkeästi mustis pentujen saamasta huomiosta ja osoittaa sen kurmottamalla pentuja ja Nelliä aina tilaisuuden tullen. Ei ole helppoa isosiskona olokaan.

 

20.2.2008 Kuu-hulluutta liikkeellä? Vaikea sanoa, mutta kello raksuttaa jälleen puoltayötä, eikä vaan nukuta. Aamulla kyllä sitäkin enemmän. Meikäläinen on kyllä aina ollut sellainen yökyöpeli ja havahtunut touhuilemaan yleensä siinä vaiheessa kun muut käyvät nukkumaan. Siinä on vaan se huono puoli, että kun kuitenkin tarvitsen pitkät yöunet ja aamulla on lähdettävä töihin, niin univelkaa kertyy ja viimeistään perjantaina simahdan jo alkuillasta. No tänään jos oikein myöhään kupelehdin, niin voin onnistimg_1578.jpgua näkemään historiallisen kuunpimennyksen.

On tässä päivärytmi sekaisin kyllä ihan tuon pentukatraankin ansiosta. Ne ovat kyllä harvinaisen helppohoitoisia muuten, mutta niiden touhuamiseen jää koukkuun. Illat menee lattialla pelmutessa ja pentuja nuuhkiessa ja rapsutellessa. Eipä ole paljon kotihommia joutanut tekemään. Tai olisi kyllä joutanut, mutta pentujen leikit ovat mielenkiintoisempia ja nythän niistä on nautittava kun vielä täällä ovat. Jokainen niistä on omalla persoonallisella tavallaan ihana ja ne ovat kyllä jättäneet kirjaimellisesti omat tassunjälkensä tänne. Dream Boyn (Iku) tassut ovat kyllä ehdottomasti karhumaisimmat. img_1577.jpg

Ja nassut on ihan yhtä ihanat, joten eihän niitä malta olla ihastelematta silloinkaan kun nukkuvat. Nellikin käy aina silloin salaa pesemässä niiden korvat ja silmät kun ovat niin "tajuttomina", etteivät jaksa pelmuta tissien kimpussa.

Ruokailussa ollaankin siirrytty lähes kokonaan kiinteään ja äidin maito alkaa olla harvinaista herkkua, jota saadaan vain aamuisin ja töistä tulon jälkeen, kun mamman maitovarannot alkavat olla piripintaan.

Ulkoilut on jääneet tällä viikolla vähän retuperälle, sillä työvuorojen takia olen ollut kotona vasta iltahämärissä, eikä täällä uskalla pentuja enää siihen img_1525.jpgaikaan ulos viedä kuin yksitellen. Täällä kun alkaa olla pöllöjen kevät-huhuilut parhaimmillaan. Täytyy toivoa viikonlopuksi hyviä ilmoja, että energiaa päästään purkamaan muuallakin kuin vain olohuoneessa.

Kuvassa Nemo ja Moona otamassa mitta toisistaan terrierimäiseen tapaan. Lisää vauhtikuvia löytyy kuva-albumista.

 

17.2.2008 Kyllä on ihminen tyhmä suuressa viisaudessaan. Ja taas se tuli kertaalleen todistettua luontokappaleen toimesta. Olin keksinyt, että on turha aloittaa kiinteän ruuan syöttämistä pennuille kovin aikaisessa vaiheessa, kun emolta kerran maitoa riittää. Pääseepähän itse helpommalla, kun jää se lautasella skeittailu vähemmälle, eikä tarvitse ruveta pentuja pesemään. Alkuvaiheessa kiinteää aamuisin ja töiden jälkeen ja sitten myöhemmin illalla. Ja vasta myöhemmässä vaiheessa myös annos päivän ajaksi. No, näinhän sitä luulisi kunnes minulle valkeni pentuhuoneessa oruoka-aika.jpglevat epämääräiset sotkut. Aluksi olin luullut, että Nellillä oli ollut pahoinvointia kun oli ahminut ruokansa liian nopeasti. En olisi voinut paremmin arvata. Syy vaan oli ihan toinen. Annoin perjantaina Nellille taas normaalin iltaruuan ennen nukkumaan käyntiä. Pikakäynti ulkona ja vielä iltatissitykset pennuille. Hampaita pestessäni aloin ihmettelemään pentuhuoneesta kuuluvia ääniä ja menin katsomaan. Nelli oli päättänyt vielä ruokkia pikku-termiitit oikein aterialla: oli siis ihan oikeesti oksentanut ruokansa pentujen mussutettavaksi. Kuulostaa ällöltä, mutta näin kai ne eläimet luonnossakin tekevät. Meinasi kai, että ei ne muuten kasva, jos ei ota ohjia ommiin käpäliin. Paremmin näytti maittavan kuin suoraan lautaselta. Kuvassa syödääkimpassa.jpgn kuitenkin ihan minun laittamaani ruokaa.

Aika kuluu ihan käsittämättömän nopeasti. Pennut tuntuvat kasvavan ihan silmissä ja koko ajan vauhti vaan kiihtyy. Kämpässä mennä kipitetään jo melkoista vauhtia ja kaikki mahdolliset kolot on kohta tutkittu.

Ulkonakin on ehditty piipahtamaan pariin otteeseen ja onnistuttu tekemään kimpassa_2.jpgsinne ihan tarpeetkin. Lunta oli kiva maistella, vaikka muuten se näytti olevan aika ihmeellistä. Pitkään ei ulkona kuitenkaan viihdytty, kun on tuo peppu vielä niin lähellä maata, että pitää varoa paleltumisia. Riehumisen jälkeen onkin sitten kiva kelliä pentukopassa olohuoneen puolella ja nukahtaa kaverin kainaloon.

14.2.2008 Hyvää Ystävänpäivää. Tässä tuntemattoman runoilijan tekstiä, jonka olen joskus saanut eräältä ystävältäni. Ja kuva joka kertoo ehkä enemmän kuin tuhat sanaa: Elina-mummo (93v) ja Lauri-pappa (100v), joilla takana 75 avioliittovuotta ja edessä…. Ce Sera Sera, kenpä tietäis!

mummo_ja_pappa_07.jpg

There is a silver ship and

There is a golden ship.

But there is no ship like friendship.

Pray for me that I’ll be back.

 

12.2.2008 Nuorena on vitsa väännettävä ja hyvin on opit menneet perille, olivatpa ne sitten Nelli-mamman tai luontoäidin. Kun tulin tänään töistä ja menin pentuhuoneeseen, niin koppa oli tyhjä, eikä pentuja näkynyt missään. Sen sijaan melkoinen murina, jonka kaiketi piti olla kovastikin pelottavaa, kuului kopan takaa. Sinne olivat kaikki kipittäneet piiloon kuin ketunpojat koloonsa, ulko-oven käydessä. Vähitellen laidan yli alkoi ilmestymään ihimg_1354.jpgmetyksestä pyöreitä silmäpareja. Vasta kun rupesin kyselemään, että mitäs kolopesijöitä täällä asustaa, niin tutun äänen kuullessaan kipittivät äkkiä katsomaan. Sitten olikin jo taas melkoinen sutina päällä.

Siinäpä se sitten taas ilta vierähti pentujen touhuilua ihmetellessä. Leikit käyvät koko ajan rajummiksi ja naskaleilla isketään häikäilemättä arimpaan paikkaan eli karvattomaan mahanaluseen ja sitten hirmu kyytiä karkuun. Olohuoneessa harrastetaan “agiliirtoo”ja tassumaalausta. Ihan vaan sen takia, että joku keksi pissiä rapinapussin sisälle ja siitä kun sitten kaikki vuorotellen kipittivät, niin pieniä img_1367.jpgtassunjälkiä oli lattia täynnä.

Ruoka maistuu silloin kun maha on tyhjä. Mutta jos Nelli on ehtinyt kestitä ensin, niin sitten se ruokailu menee enemmän pomppimisen puolelle. Etenkin Daydream muistuttaa siinä suhteessa kovasti Vilma-siskoa (P.P Beautyspot) pienenä. Jokaisen suupalan jälkeen on tehtävä “kunniakierros” ja syömään rauhoitutaan vasta kun lautaselle on laitettu useamman kerran. Ja jos lisää yhtäläisyyksiä haetaan, niin Dream Boy on kuin kopio Rodista (P.P Adonis). Muutamia kuvia yritin taas ottaa, mutta vaikka istuminen luonnistuukin jo tosi hienosti, niin siinä asennossa ei paria sekunttia kauempaa pysytä. Kuvat eivät siis laadullisesti ole kovinkaan hyviä. Tässä muutama unikuva tytöistä leikkien jälkeen ja kuva-albumissa todistusaineistoa siitä, että paikoillaankin on pysytty.

9.2.2008 Isi kävi katsomassa. Tänään onkin ollut tapahtumarikas päivä ja pennuilla ohjelmaa oikein runsain mitoin. Aamu aloitettiin tuhdilla aamupalalla, kun tarjolla oli ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa. Naudan jauhelihan sekaan oli laitettu nokare Nutri-plus ravintolisää antamaan makua. Kahta kertaa ei tarvinnut kehoittaa syömään, vaan lautanen tyhjeni hujauksessa. Eikä ihmeemmin sotkettukaan. elvis_ja_lapset.jpg

Sen lisäksi, että meillä kävi ihmisiä ihastelemassa pentuja, niin Elvis-isäkin kävi tarkastamassa pesueensa ja antamassa oman arvioitinsa. No, ihan alkuun se meinasi samantien laittaa jo uuden tilauksen vetämään. Nelli oli kuitenkin asiasta eri mieltä, eikä Nessikään oikein lämmennyt ajatukselle. Sitten kun "vaimoväki" oli laitettu sivummalle, pentujakin maltettiin vilkaista paremmin. Sen verran oli kuitenkin vauhdikasta sakkia, että lukuisista kuvista huolimatta vain muutama onnistui. Muut olivat enemmän tai vähemmän viuhahtaneita. Elvis suhtautui pentuihin todella rauhallisesti ja vähän ujosti. Taisi uutta isää jännittää tapaaminen enemmän kuin pentuja.

Yläkuvassa Dejavu kuuntelee tarkkaavaisesti isi-papan neuvoja. Daydream, Don Juan ja Daddy Cool ovat ilmeistä päätellen kuulleet jutun ennenkin. Drama Queen:lla ja Dream Boy:lla on jo muut kujeet mielessä.tuliaisia.jpg

Nelli sai Elvikseltä vauvakutsujen kunniaksi tuomisina hienon vaaleanpunaisen puseron, jossa oli selässä ainakin niin monta timanttia, kuin pentujakin. Nessiä kiinnosti enemmän pentujen saama kumilelu kuin tytön parhaat ystävät.

Vieraiden lähdettyä vuorossa oli vielä punnitukset ja toinen madotuskerta. Pentujen painot ovat nyt 1050-1360 g. Sitten olikin jo aika käydä unten maille. Ja jos joku sanoo, että koiranpentu ei osaa kuorsata, niin se on vale. Daydream äänteli ainakin niin miehekkäästi, että piti ihan käydä katsomassa. Muutenkin vilkkaan päivän tuotoksia purettiin unissaan kaiken kuuloisillä äänahdyksillä ja sätkyillä.

 

7.2.2008 Oi pure korvaan mua, en elä ilman sua... laulaa Meiju Suvas jossain lattaribiisissä. Meillä tempo on ennemminkin rokettirollia, vaikka aihe pysyykin samana. pure_mua.jpg

Nyt kun naskalihampaat ovat puhjenneet, niin naapurin korvasta saa paljon paremman otteen kuin aikaisemmin, eikä se jää vaan pelkäksi imeskelyksi. Myös kannikasta tai hännästä on kiva purra, etenkin silloin kun toinen yrittää nukkua. Kuvassa Drama Queen (Oona) näyttää mallia. Viikonloppuna täytyykin sitten vihdoinkin aloittaa kiinteän ruuan antaminen, jotta Nelli-mamma pääsisi vähän helpommalla.

 nessi_leikitt.jpg

Nessi jaksaa leikittää kavereita aina kun ne vaan ovat hereillä, vaikka pennut eivät vielä oikein ymmärräkään, mitä se pehmolelun ravistelu oikein tarkoittaa. Nessiä on paljon kivempi härnätä, kun siitä pääsee ihan oikeita koiranääniä. Dejavu kokeilee vuorostaan onneaan Oonan ja Dream Boyn ottaessa oppia.

 

 

4.2.2008 Pikapäivityksiä...Nettiyhteys on ollut taas tosi hidas ja itselläni aikaa rajallisesti, joten en ole ehtinyt päivittämään sivuja kovinkaan ahkerasti. Vaikka pentujen katsojia onkin jo kovasti käynyt, niin kaikki kuitenkin varmaan odottavat uusia kuvia. Malttakaahan vielä...jos niitä tänä iltana ehtisin laittamaan. Tässä kuitenkin viimeisimmät tiedotteet. Sen lisäksi, että mahan alta alkaa jo löytyä jalkoja sen verran, että eteenpäin päästään muutenkin kuin ryömimällä, niin uusia asioita opitaan jatkuvasti. Kaveria osataan tuijottaa ja hyökätä terrierimäisesti muristen kimppuun. Tosin joku vieraista totesi äänen muistuttavan enemmän pulun kujerrusta kuin koiraa :O) Naapurin korvat ja häntä on löydetty! Niihin on hyvä "terottaa" kutiavia ikeniä, jotka pullistelevat jo niin turpeina, että lähipäivinä varmaan ensimmäisten naskalihampaat puhkeavat. Uusin taito on hännän heilutus. Tosin se vaatii jo suurempaa keskittymistä, eikä se onnistu vielä ns. lennossa, vaan silloin täytyy olla ihan paikallaan. Takajalalla rapsuttaminenkin luonnistuu jo kyljestä. Korvan rapsutus onnistuu vain nukkuessa jos naapurin korva sattuu kohdalle :O) Myös isompien tarpeiden tekeminen on tarkkaa puuhaa ja siinä saattaa helposti joutua heiluriliikkeeseen jos asian hoitaa huolimattomasti. Nessi-siskon kanssa on myös yritetty "taistella", tosin huonolla menestyksellä. Se kun on niin ovela, että ottaa tassusta kiinni ja kolmella jalalla on vähän hankala seisoa, kun ei meinaa onnistua vielä oikein kaikilla neljälläkään. Nelli on väsynyt, mutta onnellinen etenkin siitä, että lapsenlikka löytyy niin läheltä tarvittaessa. Nelli käyttääkin kaiken liikenevän ajan nukkumiseen ja jos vaan mahdollista, relaa mieluiten sohvalla pentujen ulottumattomissa. Sitten kun maitovarannot ovat taas täynnä, kipaistaan ruokkimassa jälkikasvu.

erna_ja_daddy_cool.jpg

...lisää päivityksiä. Viikonloppuna harjoiteltiin siis tutustumista ihmislapsiin. Taisi olla yhtä jännä tapahtuma molemmista osapuolista. Kuvassa pentueen pienin poika, joka Ernan sylissä näyttää isommalta kuin onkaan. Huomatkaa anturoiden ja puseron värien yhteensopivuus!!!

Tänään tuli taas muutoksia pentulaatikkoon ja laajennettiin reviiriä. Päivisin pennut ovat vielä korkealaitaisessa allaspesässä, mutta iltaisin ne saavat loikoilla matalareunaisessa kopassa, josta pääsee vapaasti pentuhuoneeseen ja opettelemaan uusia asioita. Huudosta päätellen maailma näyttikin kovasti ihmeelliseltä tästä vinkkelistä.

Uudet poseerauskuvat 3 viikon ikäisistä pennuista ja muutama muukin kuva on lisätty kuvia otsikon alle paremman tilankäytön takia.  

28.1.2008 Meistä on tullut jo niiin isoja, että meidän oli muutettava uuteen pesään, ettei tulla vahingossa laidan yli. Se on sellainen muurattu allas , jonka voi helposti suihkuttaa puhtaaksi ja mikä parasta, siinä on lattialämmitys, joka tuntuu niiin ihanalta kun sen päälle laittaa peiton. Altaan toiseen päähän on laitettu paperia, minkä päällä me opetellaan käymään tarpeillamme ja sitten siellä on vielä sellainen taso, jonka päällä emo voi loikoilla ja tsuumailla samalla miten me pärjätään. Toistaiseksi me ei vielä isoja retkiä tehdä, vaan tykätään enemmänkin maata toistemme niskassa ja ihan vierekkäin, niin kuin sardiinit purkissa. Ja murista me osataan kans kovasti, etenkin jos joku herättää meidät kesken unien.

nurkassa.jpgViikonloppuna meillä kävi sellasia ihmisiä, jotka tykkää meistä kuulemma niin paljon, että haluaisivat viedä meidät niille asumaan kunhan ollaan vielä vähän isompia. Ne tuntu ihan mukavilta ja sellaisilta, joita on sitten helppo kouluttaa parsonien tavoille:O) Samalla tutustuttiin Nessi-siskoon, joka hoiti meitä hienosti, vaikka olikin niin hassu, että luuli senkin hanoista tulevan maitoa. Ei tullut! Mä kokeilin!

pystybaari.jpg

Sunnuntaina aukesi sitten viimeisenkin pennun silmät. Nyt kun silmät on auki, niin me huomattiin, että mahan alla on neljä sellaista tappia, joiden varassa on hyvä huojua. Jos on vaan etummaisten varassa, niin se on kuulemma istumista, mutta kaikkien neljän avulla ylettää mamman hanoille paljon paremmin silloinkin kun se seisoo. Dejavu (kuvassa) hoksasi sen heti. Se onkin meistä kaikkein suurin, vaikka kyllä meiltä muiltakin löytyy tuollaiset niskamakkarat. Pikkusiskokin on kirinyt kasvussa niin paljon, että punnituksessa se painoi tismalleen yhtä paljon kuin pienin pojista.

 

 

 

23.1.2008 Voisko ihanammin päivä enää alkaa... Uskokaa tai älkää, mutta mulla ("bonantsa","lyllerö-lyyli") on silmät auki!! Laitan siitä oikein kuvan todisteeksi. Sen kunniaksi ajattelin vähän kertoa, mitä täällä meidän pentulaatikolla on tapahtunut, kun ei noista toisista vielä siihen ole, vaikka Dejavukin jo siristelee aika lupaavasti.maailma_kirkastuu.jpg

Nukuttiin taas päiväunet "Rekun" kainalossa sillä aikaa kun mamma oli lenkillä. Ja kun se tuli takaisin, niin näin pätkän sellaista lapsilta kiellettyä, vaikka en siitä mitään ymmärtänytkään. Nelli-mamma antoi Rekulle "kyytiä", ennen kuin tuo kasvattaja kerkes nappaamaan sen pois. Mä kyllä luulen, että Rekkua kurmotettiin sen takia, että se ei ollu pissattanut meitä kaikkia!?

 ruuhka-aika.jpg

Me aletaan muuten olla jo aika isoja. Isoimmat (minä mukaanlukien) jo melkein 600 g ja pienimmätkin jo 400 g:n paremmalla puolella. Ei kai se ole ihmekään kun roikutaan mamman tisseillä koko ajan. Alkuun siellä on aina kauhee härdelli päällä, ennen kuin jokainen löytää mieleisen paikan ja siinä rytäkässä me joudutaan käyttämään joskus aika koviakin otteita. Onneks meidän mammalla on 10 tissiä ja ne kaikki "pelittää" aika hyvin.riviin_jrjesty.jpg

Toisinaan me mennään ihan sekaisin onnesta, kun ruoka-aika lähestyy, eikä oikein osata asettua "kuoppiimme". Silloin mamma ottaa komennon ja järjestää meidät riviin, eikä siinä ole enää "nokan koputtamista". Joten osataan me sitten syödä ihan hienostikin. Tässä me ollaan kaikki: pojat meidän tyttöjen välissä.

Silmien aukeamisesta saattaa olla mulle kyllä vähän hyötyä tässä "hanavalinnassa". Ja on siitä sekin hyöty, että huomasin kynsien lyhentyneen päikkäreiden jälkeen. Tuntuu vähän hassulta, mutta ei huonolta ollenkaan.

 

21.1.2008 Keinoemon kainalossa on hyvä olla sillä aikaa kun mamma lenkkeilee. Tässä tapauksessa kyseessä on ennemminkin keinoisä, koska kuvan lelukoira on "Rekku": Nelli-mamman "iltojen ilo, jumppakaveri ja kepo (=kennelpoika)", jonka se on aikojen saatossa muokannut mieleisekseen. Toisinsanoen typistänyt korvat ja hännän, vuoden 2000 jälkeen voimaan astuneesta typistyskiellosta huolimatta! No, joka tapauksessa "Rekku" siis toimi pesän lämmittäjänä tyttöjen käydessä lenkillä. Nelli innostuikin eilen ensimmäistä kertaa ulkoilemaan ihan kunnon lenkin ja tänään sen uskalsi päästää irtikin, ilman pelkoa omatoimisesta kotiinpaluusta. Tähän mennessä se on pistänyt tassut tanaan jo postilaatikon kohdalla ja ollut sitä mieltä, että pentulaatikolle ja sassiin.lainakainalossa.jpg

Nessi oli onnellinen, kun sai lenkkikaverin ja kun mamma vielä intoutui jahtaamaan jänistä tai lintua sen kanssa. Saaliista ei ollut tietoa, mutta kovasti sitä piti haukkua ja pusikosta etsiä ja tulla sitten ihan ryvettyneenä takaisin. 

Muuten sillä on ollut tosi tylsää kaverin puutteessa, vaikka aina iltaisin olenkin sille yrittänyt leikkejä kehitellä. Namipalan piilotus on parasta! Tässä se nytkin nukkuu sylissä ja huokailee välillä tosi syvään. Ei taida raukka muistaa millaisia naskalihampaita ja hännästä vetäjiä tuolta portin takaa muutaman viikon kuluttua ilmaantuu;O)

Välillä minusta kyllä kuulostaa, että pesässä onkin kanarianlintuja eikä koiranpentuja, sen verran ihmeellistä kujerrusta sieltä aika-ajoin kuuluu.

19.1.2008 Viikko täynnä ja nimet tiedossa. Pikkuisten ensimmäinen viikko on vierähtänyt syödesä ja nukkuessa ihan niin kuin kuuluukin. Siinä sivusta seuranneena minulla on ollut aika kehitellä D-pentueelle nimiä. D-kirjain on siitä mukava, että siihen oli helppo kehitellä vaihtoehtoja, melkein rupesi olemaan ongelma mitä jättäisi pois. Itseoikeutetusti ruskeapäisestä pojasta, joka kovasti isäänsä muistuttaa, tulee Precious Pearl Dejavu. Muiden poikien nimeksi olen kaavaillut seuraavia: Daddy Cool, Don Juan ja Dream Boy. Luonteen kehittyminen ratkaisee sen kenelle mikäkin nimi simg_1159.jpgopii, vielä niitä ei ole jaettu. Tytöistä tulee Daydream ja Drama Queen samoilla kriteereillä. Ja jotta vähän pääsisitte näkemään millaiselta viikonikäiset nassut näyttävät, niin tässä muutamia kuvia ihasteltavaksi. Viereisessä potretissa tuhisevat pentueen tytöt, joilta todennäköisesti ei tule luonnetta puuttumaan tässä testosteroni-valtaisessa porukassa kunhan ikää vielä vähän karttuu. Vasemman puoleinen pikku-neiti ilmoittaa jo nyt varsin kovaäänisesti img_1160.jpgruokailuhalukkuudestaan.

Tässä kuvassa ovat kylkilaikulliset veljekset, joista oikeanpuoleinen siis Dejavu. Pojat kisaavat vuoropäivinä vaa'alla siitä kumpi niistä on "suurin korottaja". Ja kuten kuvista näkyy, niin nenän päähän alkaa jo vähän muodostua mustaa ja possumainen ilme muuttuu pikkuhiljaa koiranpoikaa muistuttavaksi. Silmiäkin siristellään kovasti, mutta ne img_1161.jpgtuskin aukeavat vielä viikkoon.

Ja sitten veljekset, jotka ovat kuin toistensa peilikuvat. Melkein!

Nellin aika menee siis enimmäkseen näitä vesseleitä ruokkiessa ja itseä tankatessa. Ruokahalut sillä on onneksi olleet hyvät, joten maitoa on riittänyt isommallekin joukolle. Nessi malttaa tuskin enää pysyä nahoissaan kun pentulaatikolta kuuluu päivä päivältä enemmän vikinöitä ja mieli tekisi katsomaan.

13.1.2008 Elämää pentulaatikolla. Pikkuisten parson-pentujen toinen vuorokausi on lähtenyt alulleen mallikkaasti. Eikä Nelli-mamman voinnissakaan ole moittimista. Itse asiassa se voi paremmin kuin koskaan synnytyksen jälkeen. Ei tunnu olevan kipeä, ruoka maistuu erinomaisesti ja uloskin sen saa aiempaa helpommin. Leikkauksesta tuntuu olevan myös se etu, ettei koira pääse syömään jälkeisiä, eikä näinollen ripuloi. Tosin tässä saattaa olla myös selitys siihen, että "oikea" ruoka maistuu paremmin. jumbo.jpg

Pentujen painotkin ovat kaikilla noususuunnassa. Eilen muutamalla pennulla oli notkahdus painokäyrässä, mutta niinhän ihmislapillakin usein käy. Toisaalta, en ole aikaisemmin päässyt punnitsemaan niin vastasyntyneitä kuin nyt. Pienin tytöistä painaa tällä hetkellä 126 g ja voi hyvin. Pentueen "bonantsa" on kuvassa oleva tyttö, joka jo syntyessään oli yksi suurimmista. Terveisiä Tiialle ja Pasille, joiden Otto oli myös varsinainen pulloposki. Tässä saattaa olla Oton tuleva pikkusisko.

mamman_tissill.jpgTällä hetkellä kaikki ruokailevat vielä sulassa sovussa, mutta muutaman viikon kulutta käydäänkin jo melkoista "tissisotaa" siitä kuka pääsee parhaille apajille. Ihan pienimmät ovat olleet etuoikeutetussa asemassa ja ne ovat päässeet aikaajoin ihan spesiaalikattaukseen.

ruokatauko.jpgNessi on ollut vähän ihmeissään kodinhoitohuoneesta kuuluvasta maiskutuksesta ja vikinästä. Fiksuna tyttönä, se ei kuitenkaan häiriköi Nelliä, vaan tulee portin taakse tutkailemaan vasta kun saa siihen luvan. Muutaman kerran se on päässyt ihanuuksia nuuhkaisemaankin. 

Äidin lämmössä on hyvä köllötellä vaikka ei niin nälkä olisikaan. Lähikuvassa kaksi pesueen poikaa.

 

11.1.2008 Loppu hyvin kaikki hyvin. Viime yö meni lähestulkoon valvoessa. Nelli herätti parin tunnin välein viemään ulos ja antoi ymmärtää, että kohtapuoliin voisi odotella muutakin tapahtuvaksi. Edeltävät päivät olivat menneet lämpöjä mittaillessa ja torstain Nelli vietti työpaikallani pomon huoneessa, kun en enää uskaltanut jättää sitä yksin kotiin. Puoli kahdeksalta se sitten ensimmäisen kerran näytti ponnistavan, joten minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin soittaa töihin, etten tänään tulisikaan. Ja hyvä niin… Yhdeksän jälkeen menivät vedet ja homma näytti olevan vielä siinä vaiheessa ihan hanskassa. Tunnin verran kuitenkin odoteltiin pennun syntymistä, mutta mitään ei oikein tuntunut tapahtuvan. Nelli oli levoton ja yritti aika-ajoin ponnistaa, mutta supistukset tuntuivat loppuvan kesken ja käyvän aina vaan heikommiksi. Ei kun koira autoon, lämpökassi mukaan ja kohti eläinlääkäriä. Siellä sitten tähystettiin ja tultiin siihen tulokseen, ettei tehosteta synnytyksen etenemistä lääkkeillä, vaan tehdään suoraan leikkaus, kun koira on vielä hyväkuntoinen. Puoli kahdeltatoista niitä sitten alkoi tulemaan kuivattavaksi ja hierottavaksi… enemmän ja vähemmän kovaäänisiä versioita. Kaikenkaikkiaan 4 poikaa ja 2 tyttöä. d-pennut_30_min.jpg

Syy synnytyksen käynnistymätömyyteenkin selvisi kun lääkäri saapui kertomaan, että emäkin voi hyvin. Yksi tyttö oli kuollut napanuoran kierryttyä kaulan ympärille ja se oli ollut tulppana myös toisille. Kaikesta päätellen se oli menehtynyt jo muutama päivä aiemmin. Näin jälkiviisaana se kaiketi myös selittää lämmön sahaamisen edestakaisin. Kaikkiaan pentuja oli siis seitsemän, joten ei ihme, että Nellillä alkoi jo loppuajasta olla tukala olo.

Kaikissa pennuissa on runsaasti toffeen väriä ja kahdella pojalla myös kyljissä laikut. Isänsä näköisiä hyvin pitkälti. Pennut painoivat 122-172 g ja ruokahalusta päätellen ylöspäin ollaan menossa. Tällä hetkellä sekä pennut että emä voivat hyvin. Itselläni on selkä jumissa, kun olen istunut nukutuksesta toipud-pennut_kotona.jpgvan emän vierellä monta tuntia, mutta siitä viis :O)

Ylemmässä kuvassa pennut ovat n. puolentunnin ikäisiä ja osalla vielä pihdit napanuorissa kiinni. Alemmassa kuvassa ollaan jo parin tunnin ikäisiä ja kotona mamman hellässä huomassa.

Nettiyhteys mättää taas siinä määrin, että piti oikein lähteä läppärin kanssa lähemmäksi asutusaluetta päivittämään näitä tietoja, joita varmaan jo monessa paikassa innolla odotetaan. Tällä htekellä istun siis paikallisen huoltsikan pihalla autossa ja täällä muuten pelittää 3G yhteys, vaikka meille on vain 5 km. Jatkoa seuraa lähipäivinä. P.s. Terveisiä isukille!

2.1.2008 Hyvää Uutta Vuotta. Taas on selvitty yhdestä vuoden kamalimmasta päivästä, tai siis yöstä. Nyt mennään siis vaan parempaan suuntaan kaikin puolin:O) Onneksi tuota rakettien paukuttelua on jo vähän rajattu lyhyemmälle aikavälille, vaikka tuntuu tuo kellon tunteminen olevan silti vielä kovin vaikeaa jopa joillekin aikuisille. Eihän se niin nökönuukaa ole jos muutamalla tunnilla luistetaan molemmista päistä. Meillä Nessi oli taas ihan vauhkona koko illan. Viime uusivuosi sujui aika mallikkaasti, joten siinä mielessä kyllä vähän ihmetytti. Niin kauan kuin oli valoisaa, niin kaikki oli suht ok, mutta heti kun ilta pimeni, niin se läähätys ja kiertäminen alkoi. Kunnes keksittiin, että omaan boksiin vaan ja viltti siihen vielä peitoksi, ettei raketit näy. Iskelmäradio vielä viereen soimaan, sieltä kun tulee musiikkia lähes tauotta, niin jopas oli oma poppi -koppi valmis. Suosittelen. Nelli-mamma ei ollut moksiskaan räiskeestä. Näytti olevan ennemminkin sitä mieltä, että niks naks vaan niskat poikki mokomilta sähikäisiltä, jos vaan kiinni saisi. Nessille sattui vielä samaan saumaan valeraskaus pahimmilleen, joten senkin puoleen on pitänyt vinkua ja rakennella pesiä eripuolille. Nellin uusi pentulaatikkokin piti käydä “koeponnistamassa” joululahjaksi saadun pehmolelun kanssa.

Nyt kun maailmalla, julkkisnaisten keskuudessa on niin suosittua poseerata aatamin asussa raskauden loppuvaiheessa, niin eihän mekään huonommiksi jäädä. Tässä Nellistä muutamia kuvia, jotta näette misssivulta.jpgä vaiheessa meillä mennään.

 

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Ihan aluksi ladylike-poseeraus: Huomatkaa leuan ylväs asento ja nilkan siro ojennus sivulle

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kyljelln.jpg

 

Sitten vedenneitomainen kylkimakuu, vartalo kauniisti tuolin linjoja myötäillen.

 

 

 

 

 

allakantekij.jpg

Tässä ellunkana-look, joka myös hyvin allakantekijöiden keskuudessa tunnetaan.

Antaa myös hyvät valmiudet tuleville pennuille kyseiseen loikoiluasentoon totuttautumiselle.

 

 

 

edest.jpg

 

Lopuksi Rentoregina-look, josta välittyy rennonletkeä meininki. Erinomainen asento myös näyttelyissä silloin kun on EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa)-fiilis

 

 

 

Ja ettei tämä menisi ihan Nellin keikistelyksi, niin Nessi näyttää vielä mallia miten parsonista saadaan donitsi. Samalla lähetetään terveisiä Panu-veljelle, joka on myös aika haka erilaisissa nukkuma-asennoissa

 

hurlumhei.jpg