Yhteystiedot

Kirsi Mäntynen
Suvantopolku 11
47490 MANKALA
(IITTI)
p.040-846 0572

kirsi3.neuvonen@gmail.com

UROSTIEDUSTELUT RIITTÄVÄN AJOISSA!

Materiaalin kopiointi ilman lupaa kielletty

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:227087 kpl

Uutisia

27.1.2018Hertan ja Nelsonin pennut syntyivät 14.1.2018Lue lisää »

2014 Kuulumiset

6.-7.12.2014 Näyttelyvuoden huipentuma

Näyttelyvuosi huipentuu perinteisesti Messukeskuksen Helsinki Winneriin ja Voittaja 2014 näyttelyihin. Nelson oli edustamassa sekä lauantaina, että sunnuntaina. Nessi sai ansaitun lepotauon kahden rankan ulkomaan edustuksen jälkeen ja sen ilme ei olisi voinut maireampi olla kun Nelsonin kanssa aamulla starttasimme ja se itse sai jatkaa unia :O) 
Lauantaina tuomaroi Pia Lundberg Ruotsista. Aivan uusi tuttavuus, mutta vaikutelmaksi jäi, että hän arvosti koirien liikkumista ja hyvää esiintymistä. Nelsonille hienosti avoimen luokan voitto ERInomaisella arvostelulla ja SA:lla. Paras uros kehässä olikin melkoisesti kisaajia, mutta siinä emme enää kättelyä pidemmälle edenneet.
Näyttelykuvat Toni Lundin käsialaa / pics c Toni Lund ja Leena Mäkelä

Vuoroa odotellessa

Valmiina

Helsinki Winner 2014 Precious Pearl Gladiator open class 1, Exc, CQ

Sunnuntaina kisattiin Voittaja 2014 -tittelistä. Tuomarina jälleen uusi tuttavuus, kerran parsoneita arvostellut Eeva Rautala. Lopputulokset olivat sen mukaisia, eli yllättäviä, joskaan eivät huonoja. Painopiste tänäänkin arvostelussa koiran kokonaisuudessa, ei pienissä yksityiskohdissa.
Nelsonille karvan verran heikompi sijoitus: avoimen luokan toinen sija, ERI ja SA. Arvostelut olivat hyviä ja tulos erinomainen kovassa seurassa, joten näin tällä kertaa ja ensi vuoteen on hyvä jatkaa sertin ja muiden meriittien metsästystä.

Voittaja 2014 Precious Pearl Gladiator open class 2, Exc, CQ

P.P kasvatteja oli sunnuntaina edustamassa myös Topi, joka miellyttävällä esiintymisellään nousi valioluokan luokkavoittajaksi. Melkoista jännitysnäytelmää käytiin paras uros kehässä, kun tuomari pohti erittäin pitkään koirien sijoittumista. Topin sijoitus lopulta neljäs.

Precious Pearl Casanova

P.P Casanova "Topi" Champion class 1, Exc, CQ, BM4, res-Cacib

20.-24.11.2014 Pehmeet touhuu ja kovia tuloksia

Meitsi heitti taas pienet kiertoajelut merta edempänä mun hihnaihmisen ja tyttöjen kanssa. Niin ku sanottua, niin tällä kertaa Fannikin pääsi mukaan. Me oltiin linja-autossa sen kanssa samassa häkissä ja Nessi sai matkustaa omassa siinä ihan meidän vieressä. Emäntäkin oli varustautunu paremmin kuin edellisellä kerralla ja me oltiin saatu alkuviikosta ne voiteluaineet niskaan, ettei tuoda mitään ylimääräisiä tuliaisia mukana. Paitsi että emäntä taisi kyllä tuoda jotain ylimääräistä juotavaa!!
Osasin olla tälläkin reissulla läähättämättä, mutta hotellihuoneessa me kyllä Fantsun kanssa pistettiin vähän ranttaliks ja nimiteltiin kaikki ohikulkijat sillä aikaa kun emäntä oli syömässä. Siitä se ei oikein tykänny ja uhkas meitä sitruunapannalla, jos vielä uusia reissuja tulee. Mut en se minä ollut! Fanni alotti ja pakkohan mun oli säestää kun se meidän huone oli heti siinä aulassa, mistä kaikki kulki ohi. Aika hieno se kyllä oli ja 19 kerrosta korkeella. En uskaltanu mennä kurkkimaan parvekkeelta, vaikka meillä sellainenkin oli, mutta sänky oli iso ja pehmee ja siinä pysty hyvin ottamaan pienet spurtitkin.


Lepäilyä ennen kisoja

Mun hihnaihmiset ja Nessi oli käyneet täällä ennenkin joskus 2007, mutta silloin hotellia ei oltu vielä remontoitu. Tämmöiseltä se näytti ulkoa päin ja maisemat sieltä ylhäältä oli aika hulppeat.

Hotel Belarus

Näkymä Minskin kaupunkiin päivällä

ja illalla

Lauantaina meillä oli ensimmäinen kisapäivä. Näyttelyalueelle olisi ollut vaan 15 minuutin kävelymatka, mutta mepä huristeltiin bussilla ja loppumatka meidän omalla Luxuksella. Siellä me sitten nökötettiin ja odotettiin omaa vuoroamme, eikä meillä ollu yhtään kylmä, vaikka hallissa olikin aika viileetä.

Lauantain isojen kehien voittajille oli tarjolla tällaisia ruusukkeita ja paikalliset fifitkin oli laittautuneet hienoiksi.
Nämä hienommat kuvat on imuroitu sieltä näyttelyjärjestäjän sivuilta ja ne on ottanu joku Olga.

Näitä samalla tavalla hurahtaneita hihnaihmisiä oli täältä Suomesta kolme bussilastillista. Osa sai hienoja pokaaleita molempina päivinä, osa ei kumpanakaan. Tämä saksalaiselta herrasmieheltä näyttävä kaverikin oli Suomesta. Sillä on vissiin sama projekti meneillään kuin kotiin jääneellä isännällä kun silläkin on noin muhkeet viikset. Se kai kannattaa niitä koirien etumusrauhasten ongelmiin liittyvää kampanjaa, mikä ihmisilläkin on ollu meneillään tässä kuussa. Jotkut sanoo sitä movemberiksi ja melkoisia muuveja siellä näyttelykehissä taas nähtiinkin.

Bussissa meidän alakerran häkissä asusti kaksi bortsua. Ne on niitä elokuvan koiria, missä se Babe -niminen possu haluu kans oppia paimentamaan lampaita. Näillä on kans sellainen. Siis ei possu, mutta lammas. Harmi! Tai ei se siis ole harmi, että niillä on lammas, vaan sen nimi on Harmi. Sitten kun olen oppinut jäljestämään, niin sitten ehkä haluaisin kans opetella lammaspaimentamaan.
Näitten kanssa me käytiin pienellä lenkilläkin ja voi olla, että nähdään myöhemminkin, koska niitten hihnaihminen käy samalla hallilla reenaamassa missä Fanni agiliitää.

Tellu ja Mila

Eevertti ja Mila joen toisella puolella. Belarus hotelli takana vasemmalla. Kuva Devils Shepherd Bordercollies

Lauantain näytelmissä meitsi joutu kisaamaan jonkun putinilaisen jannun kanssa, mut mä sanoin, et näissä mitaleissa lukee meidän nimi ja se tuomari Tatiana oli ihan samaa mieltä. Ehkä vähän tuhmaa! Sain kaksi sertiä, joista toinen oli sellainen kansainvälinen. Fannilla oli ihan omaa kivaa siellä kehässä ja se pisteli menemään melkoisella energialla. Tuomari oli sitä mieltä, että neljä vuotiaan pitäisi osata jo paremmin kiertää ympyrää ja antoi sille erittäin hyvän. Nessi oli siirretty valioluokkaan kun hihnaihmiselle selvis, ettei veteraaneille jaeta sertiä. Nessillä oli aikaisemmalta reissulta yksi käyttämätön serti mukana ja kun se nyt sai toisen, niin niillä kahdella se valmistui Valko-Venäjän Grand Valioksi.Loppukisassa meitsi veti kuitenkin pitemmän korren ja pääsi pyörähtämään iltapäivällä ryhmäkehään.

Sunnuntaina jouduttiin ottamaan kaikki tavarat mukaan, koska kotimatka alkoi heti näytelmien jälkeen. Nyt meillä olikin tuomarina venäläinen Evgeny-setä. Se vaikutti aika tiukalta tapaukselta ja syynäsi koiria paljon pitempään. Huomasin, että mun hihnaihminen rupes hermostumaan mitä lähemmäs meidän vuoro tuli. Ihan turhaan! Se setä oli sitä mieltä, että meitsi on valioainesta ja antoi mulle ne samat sertit ku se Tatianakin. Fantsu on meidän perheessä se, joka saa yleensä sen hässäkän aikaiseksi. Niin nytkin. Se pisti koko viehätysvoimansa peliin esittämällä maailman suloisinta pikkuparsonia ja kuin ihmeen kaupalla onnistu pitämään korvansakin jokseenkin kurissa. Sillä seurauksella, että Evgeny tykästyi siihenkin sertin verran ja antoi sen hienommankin sellaisen. No siinähän meni sitten mammalla pasmat ihan sekaisin. Nessi kävi pokkaamassa tyylikkäästi veteraaniluokan voiton ja pisti sitten vielä meitsillekin niin hienosti kampoihin, että voitti lopulta koko potin ja pääsi kahteen otteeseen vielä isoon kehään.
 


Evgeny Kuplyauskas, Venäjä

Paras Veteraani -kisa

III-ryhmän ryhmäkehä

Kehäesiintymisten jälkeen meille käytiin hakemassa niillä sertikupongeilla tämmöiset todistukset, missä sanotaan, että meitsikin on Valko-Venäjän Muotovalio ja Nessi vielä Muodokkaampi. Fanni joutuu vissiin tulemaan joskus uudelleen, koska se jäi nyt sitä yhtä sertiä vaille. Vaikka meitsi on kyllä sitä mieltä, että sille pienempänä olis voinu kyllä riittää se yksikin.

Precious Pearl A'Primo, BY GR CH

Precious Pearl Gladiator, BY CH

Pokaaleitten lisäksi me saatiin hienot kaulakorut ja ruusukkeet. Kotiin tullessa me oltiinkin melkein ku jotain huippu-urheilijoita. Vaikka melkoisia huippujahan me oltiinkin. Korkeanpaikan leiri oli tehny tehtävänsä, eikä me saatu edes mitään pöpöjä tuomisina. Paitsi Nessin selkä meni jumiin ja se joutui käymään sellasessa akupunktiossa pari päivää reissun jälkeen. 

Tulomatkalla me ei taas paljoa maisemia katseltu. Ajaa posoteltiin yötä myöten. Valko-Venäjän rajalla jouduttiin olemaan taas vähän pidempään, kun niillä on siellä niin monta luukkua, missä pitää leimata papereita. Ja sit siellä pitää olla totinen, eikä nauraa yhtään. Ne tullimiehet ei tykkää jos virnuilee, kun ne ei ymmärrä koiraa eikä suomea ja luulee, että niille nauretaan. Siitä saattaa vaikka joutua putkaan, eikä me haluttu, joten oltiin ihan nätisti.

Seuraavalla reissulla me hommataan sellaiset punaiset suojelustupsut kaulaan. Niillä paikallisilla koirilla oli jollakin useampikin sellainen. Ne kuulemma suojaa pahalta silmältä tai joltain kiroamiselta sitä kantaajaansa. Oliskohan niillä mitään tehoa niihin PEVI-purkkeihin? 


Precious Pearl A'Primo, Femme Fatale and Gladiator

20.-26.10.2014 Riemuiten kuljen kuin kunigas mä oisin. Maanteiden herra oon

Kirjavat vaiheeni kertoa mä voisin. Matkaan mualimoo..., matkaan mualimoo...

Niin se on sitten meitsikin tehnyt ihka ensimmäisen ulkomaanmatka turneensa. Hihnanpää keksi lähteä merta edemmäs pokaalijahtiin ja ilmosi meitsin ja Nessin Tsekkeihin Euroopan kauneimman koiran tittelikisoihin. Kovasti se tuntui jännittävän matkan sujumista kun meitsillä on vähän sellainen läähätysongelma autossa. Pikkusena poikana tuli puhuttua norjaa useampaankin otteeseen, eikä sapuskat meinanneet muistaa mitä kautta niitten pitäis kulkea suoliston läpi. Mut meitsipä teki taas sellaiset temput, että sitä ei usko edes meikän henkilääkäri, siis se koirakuiskaaja ja menttaalivalmentaja. Enpä läähättänyt yhtään koko matkan aikana! Tai siis ihan muutaman kerran, mut silloin mulla oli oikeesti kuuma. Nokka pystyssä vaan istuin ja kattelin maisemia. Ehkä meitsi onkin joku rekkamies ja vaatii vähän isomman kuljetuskaluston.

No eni vei, meidän matka starttas maanantai-iltana Helsingin länsisatamasta ja sitten Tallinnan puolelle päästyä matkattiin yötä myöten Latvian ja Liettuan halki kohti Puolaa, joten ei siinä oikeesti vielä silloin maisemia ihailtu. Nessin kanssa matkattiin samassa häkissä ja oli sielä bussissa paljon muitakin yhtä hulluja hihnaihmisiä.

Konkari ja noviisi

Tiistai-iltana saavuttiin ensimmäiseen majapaikkaan Hotelli Gorskiin Puolan loppupäähän. Se olikin ihan kiva mesta ja me päästiin Nessin kanssa testaamaan miten pallon kanssa leikkiminen sujuu ulkomailla. Ihan samalla tavalla!

Ulkoilla me ei oikein uskallettu kun hihnanpää oli unohtanu laittaa meille jotkut voiteluöljyt niskaan. Siellä Puolassa on kuulemma sellasia tappaja-punkkeja, jotka puree koiria ja ne tulee tosi kipeiksi. Niistä saa lähes 100 prosenttisesti sellasen Babesioosi-nimisen taudin, mikä aiheuttaa punasten verisolujen hajoamisen ja siihen oikeesti kuolee, jos ei saa rokotetta ajoissa. Niin... ja tälläseen paikkaan se tuo meidät vapaaehtoisesti ja ihan niin kuin se ei olis ollut ikinä aikasemmin reissussa ja tienny tuotakin asiaa. Onneksi siellä oli vähän viksumpia tyyppejä matkassa ja me saatiin ne voiteluöljyt yhdeltä pohjanpystykorva -porukalta, ettei tarvinnu koko reissua olla niin varuillaan ja päästiin ihan kunnon lenkillekin.

Sängynvaltaajat Hotelli Gorskissa

Keskiviikko meni taas maisemia vaihdellessa ja iltapäivällä hyvissä ajoin oltiin Tsekin majapaikassa. Se oli sellainen Sport-Hotelli, jossa urheilijat majoittuu silloin kun ne käy viereisessä hallissa reenaamassa. Sen takia kai mekin sinne mentiin. Melkoista urheiluahan se on tuo näytteleminenkin. Kyllä siinä kuntoa tarvitaan siinäkin.

Torstaina päästiin sitten pelipaikoille. Ei ihan Messuhalliin verrattavissa oleva paikka, mutta ihan hieno kuitenkin. Näyttelyalueella oli useampi halli, missä pidettiin erikois- ja kansallisia näyttelyitä ja Euroopanvoittajanäyttely. Meitsi pääsi korkkaamaan meidän tiimin näytelmät puolilta päivin siinä kansallisessa näytelmässä. Sitä ennen fanitettiin saman porukan italiaanoa ja salukisisaruksia. Nuo salukit olikin melkoisia veijareita, sillä toinen niistä tuunas vähän hotellin ovea silloin illalla. Se oli haistanu ikivanhan superlonin sieltä oven sisältä ja päättänyt vähän tutkia sitä tarkemmin. Onneksi ne sen hihnaimiset selvis siitä ihan pikkurahalla, koska koirien vastuuvakuutukset ei ole voimassa ulkomailla.

Ensimmäiselle päivälle oli ilmoitettu muistaakseni 29 parsonia ja meitsin luokassa oli kaksi muuta kilpakumppania. Meitsi oli komein ja päihitti ne :) samalla mulle annettiin sellainen luokkasertifikaatti. Parhaitten urosten kisassa meitsi tuli toiseksi. Nessi kilpaili veteraaneissa, mutta sen kilpakaveri oli uros ja toinen ilmoitetuista ei tullu paikalle ollenkaan. Nessi pesi sen mennen tullen ja sai sekin veteraanisertin. Paras narttu kilpailussa se selvitti tiensä vielä sijoituksille 2-4 ja mun hihnaihminen oli meistä tosi ylpeä. 

Pelipaikka

Tämmöisiä olisi ollut tarjolla

Kansallinen näyttely: Tsekin sertifikaatti ja paras veteraani + veteraanisertifikaatti. National show: Chezc CAC and Best of Veteran + veteran CAC

Koko päivähän siellä näytelmissä meni. Illalla Nessi näytti mulle mallia miten käytetään luppoaika hyödyksi. Se kun on jo konkari näillä reissuilla, niin se ties sanoa, että kantsii vetää vaan lepii silloin kun on mahdollisuus ja unohtaa pallolla leikkimiset.

Perjantaina oli sitten meidän reissun isot näytelmät. Euroopan Voittaja -tittelistä oli tullu kisaamaan peräti 57 parsonia. Taas meillä oli kehät vasta puolilta päivin, joten jouduttiin jännittämään muita koiria koko aamupäivä. Nyt meikällä olikin yksi kilpakumpani lisää siinä luokassa ja lopulta meitsi oli kolmanneksi komein niistä. Mutta ei meitsi ihan huonossa seurassa ollu, sillä siitä luokkavoittajasta tuli loppupeleissä Euroopan Voittaja! Jos olisin ollu jo Suomen muotovalio, niin meitsistä olisi tullut sillä edellisen päivän sertillä myös Tsekin valio, mutta nyt olisin tarvinnut kaksi sertiä ja kun ei sitä tullu, niin ei tullu sitten mitään muita titteleitäkään. Yks Lucille oli kuitenkin ottanu hienoja kuvia meitsistä ja niistä näkee, et meitsi alkaa olla jo aika pro tuossa poseeraamisessakin :) Yks Toffanellon setäkin tykästyi niihin niin kovasti, että oli laittanu kyselyn mun sukutaulusta mun hihnaihmisen faceen.

Nessi oli taas melkoinen epeli. Siitä otettu kuva on kyllä ihan pöljä, mutta niin se vaan mummo pisteli menemään itsensä Euroopan kauneimmaksi veteraanitytöksi. Samalla siitä tuli Tsekin veteraanivalio. Meitsi on kyl aika ylpee siitä, että se asuu meillä ja on mun kaveri. 

Ota löysin rantein, älä jännitä

Erinomainen luokkansa kolmas. Exc Open Class 3 Pic. Lucie Skopalova

Precious Pearl Gladiator "Nelson"

Precious Pearl A'Primo "Nessi" erinomainen 11v veteraani. Exc veteran class, 11 years old

Euroopan Veteraani Voittaja ja Tsekin veteraanivalio. European Veteran Winner and Veteran Champion of Chezc Rebuplic

Me ja meidän "päänahat"

Kotimatka alkoi sitten heti kun kaikki mukana olleet koirakot oli saaneet näytelmänsä tehtyä. Yö meni taas bussissa nukkuessa. Meikä alkaa olla siinäkin aika haka ja viimeinen hotelliyö vietettiin Liettuan puolella. Siellä olikin kunnon lenkkeilymestat, sillä hotellin vieressä oli iso puisto, missä päästiin rauhassa ulkoilemaan.

Aika huikee reissu. Kaikki meni hienosti, punkit ei purreet ja meriittejäkin tuli ihan mukavasti. Seuraavalle reissulle (sellainen on kuulemma jo suunnitelmissa) me otetaankin kuulemma sitten Fannikin mukaan. Voi olla, että se pääsee sinne ihan ilmaseksi, koska tuolla Tsekeissäkin oli sisäänpääsyn ovessa lappu, missä luki, että WiFi:t ilmaiseksi ja kyllä se mun mielestä melkoinen Fifi on. Me saatiin nimittäin tuonne reissuun videomateriaalia Fannin touhuista ja siellä se vaan vieraan miehen kainalossa naposteli porkkanaa sillä aikaa kun me kisattiin. Ja seuraavat Brnon matkalaiset, etenkin pohjalaiset, pistäkäähän merkille, ettei sinne näytelmiin sitten saa mennä pyssyjen ja puukkojen kanssa. Siitäkin oli ihan erillinen maininta siinä ovessa :) 

Ja ihan vaan tiedoksi, että matkalla Helsingistä kotiin omassa autossa meitsi läähätti taas koko matkan :O) Siinäpä teille pähkinä purtavaksi ja veikkaanpa, ettei löydy mentaalivalmentajaltakaan ihan heti ratkaisua tähän pähkinään. Olen mä vaan sellainen veijari!

1.-9.8.2014 Sawo Showta ja Mualiman Kaaneinta

Meitsi heittää pienet pikaiset päivitykset kehiin kuvallisessa muodossa, koska mun hihnanpäällä on niin hirveen kiirettä, ettei pitempiä jorinoita kerkee pidellä. Me ollaan menty ku hännättömät ketut pitkin Suomea ja metsästetty jotain sertejä. Ne on ilmeisesti jotain sellaisia pienempiä saaliita, koska niitä jäljestetään lyhyemmässä hihnassa ja pienemmässä ympyrässä ku niitä kolmijalkasia sorkkaeläimiä. Sit se homma eroaa muutenkin siitä jäljestyksestä, koska tässä pitää olla tukka hyvin ja hihnanpää on se, joka määrää pyörimistahdin ja suunnan.
Alku kuusta oltiin kolme päivää savolaisten maassa ja sieltä meille tuli saaliiksi kolme vara-sertiä ja vara-cacibia. Nuo ensimmäiset on suomalaisia ja jälkimmäiset kansainvälisiä lajikkeita, mutta kummatkaan ei olleet niitä oikeita. 
Välillä tässä lajissa nostetaan pöydälle tähystämään ja tuomari tarkastaa purukaluston. Meitsille ja Nessille sanottiin yhdessä arvostelussa että meillä on "punishing bite" ja se on kuulemma hyvä juttu. Se tarkottaa, että jos me saadaan se serti-niminen kettu kiinni, niin sillä ei ole mitään mahiksia päästä otteesta.
Kuopion reissun jälkeen käytiin Terri-Erissä, missä meille Nessin kanssa tuli molemmille luokkasijoitukset ja loppuviikosta lähettiin ehtimään Maailman kaunenta koiraa Helsingin Messukeskuksesta. Kuvasatoa alla.
Kuvat/Pics c Kaija Kangas ja Leena Mäkelä

Kuopio 1.8.2014 Ann Ingram, Irlanti. Nelson ERI,SA,NUK,vara-serti ja vara-cacib

Kuopio 1.8.2014 Ann Ingram, Irlanti. Nessi ERI, VAK

Kuopio 3.8.2014 Wim Wellens, Alankomaat. Nelson ERI,SA,NUK2,vara-serti ja vara-cacib

Kuopio 3.8.2014 Wim Wellens, Alankomaat. Nessi ERI,VEK2

Kuopion näyttelytuliaisina mamma osti meille tälläisen koirien Lexuksen. Siinä on se hyvä puoli, että jos väsyttää, niin sinne pääsee lepäämään. Eikä tartte itse kävellä, koska hihnanpää tai tässä tapauksessa kuljettaja hoitaa homman puolesta.

Välineurheilua parhaimmillaan :)

Virallinen valvoja teki tarkastuskäynnin ja hyväksyi

Helsinki WDS 2014, PP Gladiator "Nelson" ERI,NUK3

Helsinki WDS 2014, PP A'Primo "Nessi" ERI

Voittajien on helppo hymyillä :O) Onnea Maailman Voittajat 2014 ja omistajat Anne ja Marja-Leena

WW14 BOB Miselin Maxfactor & WW14 BOS Pikkuroosan Midsummer Rose

Meitsi on kyl nyt kelannu sen verran monta fiiniä kehää tukka jakauksella ja hihnanpään komennuksessa, että tuskin maltan odottaa ensi viikonloppua. Uimaankaan ei ole saanu mennä, ettei turkki mene pörhölle ja täällä on ollu kaikista kuumimmat kelit ikinä!!! 
Sunnuntaina pääsen taas pitkästä aikaa etsimään sitä kadonnutta koipea ja meitsi sanoo vaan, että siinä hommassa tahdin ja pyörimissuunnan määrää tämä jäbä. Veikkaanpa, että hihnaihmisellä taas hyperventilaatio iskee ja naama rupee punottamaan vaikka olis miten viileet kelit. Ja jos vielä jonkun suo-ojan löytäis, niin siinä ainaskin kävisin. Yhet reenit on kyllä vissiin pakko keretä vetämään alle, että muistuu se katkennu kulma mieleen.

4.7.2014 Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku

Näillä fiiliksillä lähdettiin viikonloppua vastaanottamaan näytelmien merkeissä. Lauantaina 28.6 haettiin ensin Nelsonin Lissu-sisko Hämeenlinnasta ja suunnattiin sen jälkeen Forssan kaikkien rotujen näyttelyyn. Mieli oli herkkänä ja tunteet kovastikin pinnassa, sillä Nelli-mamma olisi samaisena päivänä täyttänyt 14 vuotta. Juuri ennen Nelsonin kehään menemistä ehdin pala kurkussa sanoa, että ehkäpä tästä päivästä tuleekin meille hyvä. Siitä tuli ERINOMAINEN.

Tuomarina oli Vivamaria Soleckyj Szpunar Puolasta ja ilmoitettuja koiria 39.

Nelsonin arvostelu kuului seuraavanlaisesti: Very nice head, strong muzzle. Beautiful big nose. Excellent construction of neck. Nice coat. Excellent action in back legs. Pasterns are a bit too soft but elbows are straight. Nice movement. ERI, SA,NUK1, PU1 ja SERTI. Koko komeuden kruunasi vielä loppukilpailun ROP-titteli. 

Myös Nelsonin Leo-isä Scream Cracker's B-Unique aiheutti sydämentykytyksiä tuomarille, sillä omien sanojensa mukaan hän ei saanut silmiään irti koirasta. Karkea karva oli kuitenkin enemmän tuomarin mieleen ja siksi sijoitus PU4. Voitaneen kuitenkin sanoa, ettei ole omena puusta kauaksi pudonnut :O)  

Ensimmäinen SERTI

Jännitysnäytelmät jatkuivat vielä narttujen kehässä. Tuomari piti myös Lissusta ja se saikin tähän mennessä parhaan arvostelunsa. Tuloksena ERI ja sijoittuminen nuorten luokassa kolmanneksi.

Nessi putsasi pöydän veteraaneissa, saaden jälleen kerran ihastelua osakseen ja ihan huikean arvostelun:

Fantastic condition! She looks so fresh! Beautiful musculars. Fantastic condition for age. Typical expression in head. Smart and dark eyes. Excellent topline. Strong back. Beautiful strong couples (mitä lie tarkoittaneekaan??). Typical angulations. Movement is dynamic. She has wonderful temperament. ERI, SA, VEK1, ROP-vet 

Rotunsa parhaat :O)

Rotukehän jälkeen Lissu vietiin kotiin ja palasimme sen jälkeen vielä ryhmäkehiin pyörähtämään kunniakierroksen verran. Pitkän päivän jälkeen käännettiin nokka kohti Poria ja River Hostellia. Iltalenkki tai oikeastaan leikit pidettiin läheisessä puistossa, missä treffasimme sukulaiskoiria. Edellisestä tapaamisesta taisikin olla peräti kolmisen vuotta. Mutta täytyy sanoa, että kyllä näistä kavereista omansa tunnistaa.

Uno on ulkonäöltään ilmetty isänsä (Green Perry's Anwar) ja luonteeltaan samanlainen elohiiri kuin Fanni, joten äidistä (=Nessi) ei voi erehtyä. Iku on yhtä rauhallinen kuin Nelli-mamma, eikä tuota naamaa voi muuta kuin rakastaa. Jos aikaa olisi ollut enemmän, niin olisin mielelläni kuorinut sen tuon villan alta paremmin esiin. Niin erilaisia, mutta ihastuttavia tapauksia molemmat. Kiitos Hanna, Mika ja pikku Ella kun järjestitte tapaamisaikaa myöhäisestä illasta huolimatta :) 

Precious Pearl Extreme Duudson "Uno"

Anna pallo, anna pallo,..

Precious Pearl Dreamboy "Iku"

Hyvin nukutun yön jälkeen paluumatka alkoi. Matkan varrella poikettiin Pori/Nakkila KV näyttelyssä. Menestys ei ollut yhtä hulppeaa kuin edellisenä päivänä, mutta hauskaa oli. Johtunee seurasta :O)

Tytöt (Nessi ja Fanni) odottelivat autossa sillä aikaa kun Nelson kisasi näytelmissä. Tuloksena ERI ja sijoittuminen nuorten luokassa toiseksi. Tällä kertaa SA:ta ei jaettu kuin luokkavoittajille.

Tässä muutamia otoksia hyisen kylmältä näytelmäareenalta. Kuvat/pics Petteri Mäntysaari ja www.kappas.fi
 

Nelson

Pönötystä

Samaan tahtiin

18.6.2014 Mikä fiilis mulla onkaan....

HUIKEE FIILIS!! Leissoni sentään... me tehtiin se! Oltiin viikonloppuna taas mun hihnaihmisen kanssa mejä-kokeessa. Niithän on tullut koluttua viimeiset kolme viikonloppua putkeen, enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi. Meitsin jäljille on aina hairahtanu noita metsän eläimiä, jotka on sotkeneet mun jäljestämisen. No, eipä niitä tapahtumia puuttunu tästäkään kokeesta. Meitsipä kertoo vähän, mitä meille siellä metsässä oikein tapahtu.

Ihan alkuun oli tietty se laukauksensietotesti. Siitä meitsi aina tietää, et kohta alkaa tapahtumaan. Sit meille oli käyny taas niin hyvä flaksi, et päästiin päivän toiselle koejäljelle. Se on tärkee pointti, koska silloin on paremmat mahkut saada hyvä tulos. Ei ole vielä niin kuuma ja metsän kosteus pitää sen hajun paremmin maan pinnassa. Meitsi oli saannu viikolla ihan uudet vainuamisvermeet. Sellaset joustavat liivit ja maastossa paremmin liukuvan liinan, jota oli kertaalleen testattu harkkajäljellä. Ne oli aikas päheet.

Sit ku saavuttiin sinne koejäljelle, niin mun hihnanpään pulssi alko taas nousemaan, vaik meitsi yritti olla silleen coolisti, ettei se hermostuis. Vaikka kyl meitsilläkin oikeesti oli kierroksia kun tiesin, et kohta taas mennään. Se ensimmäinen osuus oli semmosta korkeeta suopursuamista, missä meitsi joutu vetään sellasta kenguruloikkaa. Eipä vähän raskasta ja pikkusen jännääkin, kun ei nähny mihin oli menossa. Muutaman kerran kävin istumassa mun hihnaihmisen vieressä huilaamassa ja kysymässä, et onks pakko jatkaa. No meitsi selvis sinne ensimmäiselle kulmalle ja toiselle osuudelle, missä just ennen toista kulmaa meitä oli vaanimassa kyy. Meitsi oli niin sen hajuvanan lumoissa, et en huomannu koko ötökkää, mut perässä tulijat oli sen huomanneet. No toisen kulman meitsi kuittas aika nopsaan ja lähti sitten viimeselle osuudelle, kun sieltä se koipi on tähän asti aina löytyny. Vähän ennen maalia meitsi bongas metsälinnun pesän siitä jäljen sivusta ja just ku tuomari pyyti mun hihnaihmistä ottamaan meitsin pois sieltä, niin yks tirppa sattu niin huudeille, et oli pakko napata se. No kerrankin meitsin hihnanpää osu ajoituksen kanssa nappiin ja kiskas mua hihnasta niin, et meitsillä jäi välipala saamatta ja se tirppa pääs karkuun yhtä pyrstösulkaa köyhempänä. No koko tää pelastusoperaatio sai meitsin kuupan vähän pyörryksiin ja musta tuntui, et niitä tirpan hajuja oli vaan joka puolella. Aika monta kieltoa ja kehotusta myöhemmin meitsi anto periks ja päätti palata siihen alkuperäseen hajuvanaan, eikä meillä sit enää ollukaan ku 30 metriä, niin se kadonnu sorkka taas löyty. 

Meitsi pääs tässä välissä kotiin elpaamaan, mut jännitystä riitti vielä monta tuntia kun luultiin et se härdelli siellä lopussa pudottais pisteet kakkostulokseen. Mitä vielä... meitsin hihnaihminen tuli iltapäivällä kotiin pokaalin kanssa ja sano, et kuule jäbä... seuraavan kerran me startataankin sit voittajaluokassa :) Meitsi oli limbonnu rimaa hipoen 40 pisteellä AVO1 tulokseen. Eipä huikeeta!

Tässä meitsi sit poseeraa niitten uusien vermeitten ja pokaalin kanssa :O)

Iitti 15.6.2014 AVO1 40p, tuomari Jarno Hynninen, Emäsalo

Nyt täytyy kyllä sanoa sen verran, et jos meitsi ei olis ollu sen koiraa puhuvan ihmisen koulutuksessa, niin monta huikeeta suoritusta olis tältä kesältä jäänyt näkemättä. Meitsi on nimittäin kuullu aika monelta tuomarilta sellaista kommenttia, että on kuulemma hatunnoston arvoinen suoritus, jos lintu lähtee nenän edestä ja ohjaaja saa kiellolla jäbän pysähtymään ja vielä jatkamaan jäljestystä sen jälkeen. Ja se on kyl ihan totta! Entinen jäbä olis nimittäin lähteny ku telkkä pöntöstä ja sen jälkeen mun hihnaihmistä olis viety ku pässiä narussa :)

Ei nää tulokset ilmaseks ole tulleet. Meitsi on käyny reenaamassa joka viikko ja ahkerasti kokeissa ja sit meitsin hihnaihminen on ollu niin viksu, et se tietää mitä "huippu-urheilu" vaatii ja se on huolehtinu mun lihashuollosta. Käytiin nimittäin tyttöjen kanssa akupunktiossa pariin otteeseen ja pistettiin lihakset kondikseen. Me oltiin kaikki ihan jumissa, mut muutaman kerran jälkeen ollaan taas ihan ku uusia. Sitä mä en tajuu, et miks se yks siili on niin kova kiroilemaan, vaikka sillä on niin monta piikkiä selässä, koska meitsi ainakin meinas nukahtaa siihen pöydälle ja mulla oli vaan muutama piikki. Eikä ne satu yhtään, mut se rupee kuumottamaan nahkaa kun ne jotkut jutut rupee kiertämään paremmin ja sit joutuu käymään useammin nostamassa koipeekin. Tässä meitsi on siellä hoidossa.

 

Akupunktiossa

Taikaneulat

Tämän vuoden tavoitteista yksi on siis saavutettu, kun onnistuttiin pääsemään VOI-luokkaan mejässä. Mutta nälkähän kasvaa syödessä, joten eihän me tähän jätetä. Rautaa on taottava silloin kun se on kuumaa. Uudet koeilmot on laitettu matkaan ja jos ei muuta, niin kokeisiin mennään vaikka sillä periaatteella, että ne ovat maksettuja harjoituksia. Missäpäs sen todellisemman tilanteen saa järjestettyä. Matkaa on nyt tietysti se 300 metriä enemmän ja tapahtumilla uutta haastetta, mutta täytyyhän sitä olla mitä tavoitella :)

Kesäloma on miltei lusittu ja kiirettä on pitänyt. Fannin kanssa on päästy käymään agilityssä ja pikkuhiljaa homma alkaa avautumaan myös sille. Ensimmäisen kerran se tällä viikolla hakeutui itsenäisesti hyppimään esteitä ja menemään pussiin ja putken päästyään kentälle. Kyllä siitä vielä hyvä tulee :O)

Kokonaan aidattu piha on parasta tässä kesässä. Koirat voi nyt päästää kulkemaan ovesta vapaasti ja pihahommia saa tehdä kaikessa rauhassa, kun ei tarvitse koko aikaa kytätä missä menevät. Myös koirat ovat nauttineet. Puoli päivää pihalla mamman pikku apulaisina vetää duracelit loppuun sitkeimmästäkin parsonista. 

Paristojen latausta

Muutamia kasvatteja on ehditty tapaamaan kesän aikana myös. Hämeenlinnassa trimmausreissulla käväistiin pikavisiitillä myös Monan luona. Jälleennäkeminen oli riemuisa, vaikka edellisestä kerrasta olikin melkein kaksi vuotta. Monan perheeseen kuuluu nykyään kaksi pientä lasta, joiden kanssa se tulee erinomaisesti juttuun. Se on luonteeltaan edelleenkin sama iloinen ja ihmisystävällinen pikku parsoni kuin ennenkin. 

P.P Daydream, Mona

Ennen seuraavia mejä-mittelöitä on ohjelmistossa Forssan ja Porin koiranäyttelyt, joista Forssaan haetaan myös Nelsonin sisko, Lissu. Tässä kuva toukokuiselta trimmausreissulta Minni-mammasta ja Lissu-siskosta. 

P.P Copyright "Minni" ja P.P Grande Illusion "Lissu"

28.5.2014 Valokuvauksellista toimintaa

Sunnuntaina teimme kyläreissun Raision Muumitalon pihalle, jossa pääsimme nautiskelemaan toukokuisen hellepäivän lomassa Elinan ja Markon tarjoamista herkullisista grillituotteista sekä "Viiviön" ja Nelsonin formuloiden aika-ajoista. Täytyy sanoa, että pienemmällä välityksellä oleva "kone" kulkee kyllä kiihkeämpää ympyrää ja Nelsonilla oli täysi työ pysytellä tuon pienen valkoisen salaman perässä :O)

Markon kameran zoomi oli jälleen valmiudessa ja linssi kiillotettuna, joten puhukoot kuvat sen puolesta, miten kiva päivä meillä oli. 

Kiitos Elina ja Marko <3

Kuvat/Pics (c) Marko Tuliniemi

Saalis havaittu! (c) Marko Tuliniemi

Kohde lukittu! (c) Marko Tuliniemi

Kiinni! (c) Marko Tuliniemi

Voi elämisen sietämätön keveys :O) (c) Marko Tuliniemi

Fannilla tuntui olevan ihan yhtä hauskaa, mutta kuten sanottua pienillä välityksillä pääsee kovempaa ja kuvaajalla olikin tekemistä, jotta kohde saatiin pysymään kameran linssin sisäpuolella. 

Heitä jo se lelu! photo Marko Tuliniemi

Jihuu, lentokala! photo Marko Tuliniemi

BANZAI! photo Marko Tuliniemi

Nurinkurin maasta! photo Marko Tuliniemi

Nessiä moinen pelleily lähinnä kyllästytti ja se tyytyikin lähinnä vaan poseeraamaan ikänsä tuomalla arvokkuudella ja tietty kyttäämään heruisiko mammalta yhtään namipalaa. 

Kuvauksellista ja kaunista katseltavaa. photo Marko Tuliniemi

Voiko katse enää intensiivisempi olla? photo Marko Tuliniemi

Precious Pearl A'Primo "Nessi" 10v 8kk photo Marko Tuliniemi

3.5.2014 Jäljestystä ja järjestystä

Nelson: Meitsi aatteli taas vähän duunata näitä sivuja, että nekin, jotka ei ole meitsin kavereita kuonokirjassa, tietää mitä meille kuuluu.

Viikonloppuna meillä olikin kovasti ohjelmaa. Hihnaihmiset oli saaneet jonkun kuningasidean ja päättäneet tehdä rajayhteistyötä parin eestiläisen kanssa ja sulkea meitsin pääsyn vedenalaiseen työskentelyyn. Mut meitsillä on kyllä sellanen kutina tuolla boltseissa, et sieltä jostain löytyy kyllä parsonin mentävä reikä. Ja ainahan sitä pääsee yli, jos haluaa. Meikä kuuli huhuja, että Nelli-mamma oli aikoinaan hypänny toko-kentällä 120 cm korkeen harjaesteen yli ja meitsillä on sentään himpun verran enemmän kinttuja ja saalisviettiä ;) Aika epistä, jos kesästä tulee kuuma ja uimaan pääsee vaan valvotusti. Fannilla on sentän uimamaisterin paperit ja meitsikin osaa vetää koiraa aika sujuvasti neljällä käpälällä.

Sit sunnuntaina meitsi starttas tän kevään ensimmäisessä mejä-kokeessa. Meillä kävi ihan huikee flaksi jälkien suhteen, koska meitsi pääs vetämään päivän ensimmäisen jäljen, eikä sillon ollu vielä niin kuuma.

Se laukauksensietotesti oli ihan piis of keik mulle ja sen jälkeen päästiinkin sitten tositoimiin. Meitsi hiffas heti mistä on kyse kun mulle näytettiin se paikka, mistä se jalaton hirmu oli lähteny liikkeelle. Ekalla osuudella meitsi tosin hairahtu metsäjäniksen jaljille ja huomas sivusilmällä, miten mun hihnaihmisen kuuppa alko punottaa kun se unohti taas hengittää. No, meitsi tuumas, et on vissiin parempi jatkaa jäljestystä, ettei se pyörry heti alkumetreille. Eka kulma löyty helposti ja meitsi veti sellasen "korkkiruuvvi"- käännöksen siinä (tuomarin kommentti). Toisen osuuden meitsi veti huikeella tyylillä lähestulkoon jäljen päällä ja pääty melko tyylikkäästi toiselle kulmalle ja kolmannelle osuudelle. No, siellä alkokin sit olemaan vähän haasteellisempaa. Ne sorkkaeläimet oli kulkeneet siellä kosteikossa sik-sakkia ja meitsi joutu ettimään sitä yhtä kolmijalkasta ihan tosissaan. Sit niitä hajuja tuli sotkemaan joku siivekäs ötökkäkin, joka oli jättäny sellasia noitapilli- karkin näkösiä kasoja useampaan kohtaan ja yhelle isolle kivelle. Meitsi sai ihan huikeen idiksen kiivetä sille kivelle vetämään vainua. Se oli sen tuomarin ja oppaan mielestä hauskaa, joten meitsi teki sen vielä toistamiseen, sillä seurauksella, et ajauduin sen hajun perässä vähän liian kauaksi ja meitsi sai hukan. Sikälis harmittavaa, et matkaa oli enää 50 metriä, minkä jälkeen meitsi löyti sen pudonneen sorkan.

Se tuomari sano kyllä, et sit ku meitsi jäljestää kaikki osuudet samalla tavalla ku sen toisen osuuden, niin meitsi on pitelemätön :O) Vaikka yritin mä nytkin olla aika nopsajalka, koska mulla meni vaan 32 min, vaikka muutamaan kertaan jouduttiin tutkiman mestoja vähän tarkemmin. Palkinnoks meitsi pokkas AVO2 tuloksen 33 pisteellä.  

Jäbä ja kauden eka pokaali

Seuraavan viikon lopulla me käytiinkin taas pistämässä muita koiria järjestykseen. Ensin aamulla oltiin lenkillä kodinturvajoukkojen kanssa. Tosin Roxi oli joutunu jäämään elbaamaan kotiin, kun sillä oli ruoho viiltäny haavan anturaan, eikä se meinaa parantua millään. Mut Pixin kanssa me vähän päästeltiin höyryjä enemmän ku olis ollu luvallista sen jälkeen kun ne oli ensin taas ajelleet autolla meidän ohi. Tällä kertaa meitsi selvis ilman purkituksia.

Illemmalla me mentiin porukalla avustamaan sellasia koiria, joitten hihnaihmiset ei vielä osaa käyttäytyä kunnolla lenkillä. Ihan alkuun me oltiin Fannin kanssa kahdestaan auttamassa sellasta monirotusta Anselmia. Anselmissa on lagottoa ja lapinkoiraa ja se asustaa siellä meitsin huudeilla, joten saattaa olla, et me saadaan siitä uus lenkkikaveri. Anselmi opetti sen hihnaihmiselle miten ohitetaan ilman hihnaa. Siellä oli yks toinenkin jäbä auttelemassa. Se oli sellanen dalmatialainen Elmo. Elmolla on sellanen domino, mä en oikein tiedä tarkottaako se sitä kun sillä on niitä pilkkuja samalla tavalla ku niissä pelinappuloissa. Joka tapauksessa auttamisduunin jälkeen me käytiin porukalla pienellä lenkillä ja siellä se Elmo näytti pari kertaa sitä dominoa sille Anselmille. Meitsilläkin karkas homma lapasesta yhessä kohtaa ja meinasin ottaa ritolat yhen tirpan perään, mut se kouluttaja jäbä karjas veret seisauttavan EI- sanan ja heitti mua purkilla, joten päätin sit kuitenkin tulla takasin.

Me jäätiin vielä toiseenkin auttamishommaan ja siihen me otettiin Nessikin mukaan. Nessi ei oikein diggaa noita purkkeja, joten siksi se ei ollu ekassa hommassa mukana. Nykyään kun lähdetään kotonakin lenkille, niin Nessi saa olla ihan vapaana, koska se osaa kävellä hienosti maantiellä ilman hihnaakin. Se on oppinu jo, et kun auto tulee, niin kannattaa jättäytyä reilusti taaemmaksi ja istua tien vieressä hiljaa. Ei sen takia, että auto ajais päälle, vaan sen takia, et jos meitsi hermostuu liikaa siitä autosta, niin se tietää, et purkki puree meitsiä kannikasta, eikä se halua olla silloin siinä saamasa aiheettomia osumia.

No tää toinen avustusjuttu oli sellanen nöffijäbä, joka reenasi hihnassa ohittamista sen ihmisten kanssa. En oo ikinä nähny niin isoa ja mustaa koiraa.

Nää auttamisjobit on mukavia juttuja. Niissä näkee uusia koiria ja mun hihnaihminen saa sieltä uusia idiksiä siitä miten ihmiset oppis puhumaan koiraa. Sit siellä on turvallista ja rentouttavaa liikkua kun mesta on tuttu ja se kouluttajajäbä pitää huolen siitä et homma skulaa.

Seuraavaks meitsi joutuukin edustamaan pari viikonloppua näytelmissä ja sitten pääsis taas kadonneen sorkan metsästykseen.

 

16.4.2014 Kevät keikkuen tulevi

Ja kaikenlaiset kiireet sen mukana, niin ettei meinaa vauhdissa pysyä. Vuosi on korkattu monenlaisen harrastuksen merkeissä hyvään käyntiin. Erittäin mieluisa yllätys tuli parsonrussellinterrieri yhdistyksen taholta, kun postissa saapui onnittelukirje ja sen mukana Vuoden 2013 Veteraaninarttu- palkinto Nessille. Mainittakoon, että yhtään pistettä kyseiseen skabaan ei saatu loppuvuoden Messukeskuksen menestyksestä, sillä pisteytykseen oikeuttivat ainoastaan ROP-tulokset. Neljä näyttelyä huomioitiin ja kolmesta meillä oli kyseinen saavutus. Pitänee pistää tänä vuonna paremmaksi:O) Eikä aloitus ollut ollenkaan huono, sillä Savitaipaleen ryhmänäyttelystä irtosi ROP-veteraani titteli ja PN4 sijoitus Jetta Tschokkisen arvostellessa seuraavanlaisesti:

Liki 11 v. Erinomainen tyyppi ja koko. Oikealinjainen pää. tummat silmät. Oikea purenta. Hieman jäykät korvat. Hyvä kaula, runko ja etuosa. Tyypilliset kulmaukset takana. Hieman pyöreä lanne. Liikkuu hyvin. Esiintyy reippaasti. Onnittelut omistajalle. ERI, VEK1,SA,PN4,ROP-vet 

Vuoden 2013 Veteraaninarttu Precious Pearl A'Primo "Nessi" ja Savitaipale ROP-vet (pahoittelut kännykkäkameran kuvanlaadusta)

Nelson: Meitsi heittää vähän läppää tähän väliin, ettei käy liian ykstoikkoseks tän blogin lukeminen.

Meitsi oli kans noissa samoissa bileissä tuolla Savitaipaleella, mut ei se tuomari osannu arvostaa mua ku ERInomaisen verran. Siis ihan hyvää läppäähän se veti, lukekaa vaikka ite:

Raamikas nuori uros. Hyvät mittasuhteet. Oikea pään muoto. Hyvät korvat. Tummat silmät. Oikea purenta. Kaunis kaula. Hyvä ylälinja. Tyypilliset kulmaukset sekä edessä että takana. Oikein kiinnittynyt häntä. Riittävän karkea karva. Voisi esiintyä reippaammin. ERI,NUK1

No kyl meitsi on itekkin sitä mieltä, että mun häntä on ihan oikeessa päässä kiinni ja raameja löytyy niin paljon, että enempiä on pitäny käydä koirakoulussa karsimassa pois, mut tuosta reippaudesta olen kyllä vähän eri mieltä. Eihän kukaan tervepäinen koira jaksa duunata yhessä kohtaa kovin kauaa, saatikka pyöriä jotain ympyrää, paitsi silloin kun jahtaa omaa häntäänsä. Pitäis olla jotain äksöniä, vaikka toinen uros kenen kanssa pullikoida, vaikka mieluummin mä ottaisin sinne jonkun friidun, jonka perässä juoksisin. Ens kerralla mä ehkä pistän vähän ranttaliks.

Mun hihnaihminen on siitä fiksu, että aina joskus se tajuu, mistä koirat oikeesti tykkää. Yhtenä päivänä se sai ihan huikeen idiksen ja sano mulle, että nyt jäbä lahdetäänkin metsään etsimään sitä sorkkansa kadottanutta hirveä. Meitsi teki ihan tosissaan toitä sen tyypin löytämiseks ja löyti sen molemmat mestat, missä se oli kai vetäny vähän lepii, ennen kuin oli jatkanu matkaa. Lopulta meitsi löyti sen, mut se olikin muuttanu muotoaan ja luonu nahkansa, eikä siitä ollu jääny jäljelle ku pelkät karvat. Se oli samanlainen karvapehko, jolla meitsi on kouluttanu mun hihnaihmistä siinä vieheleikissä, joka muuten on ihan huikeen hauskaa kans. Jos täältä metsistä löytyy näin merkillisiä ötökoitä, niin meitsi on ihan valmis lähtemään toisenkin kerran. Oikeestaan mä oilin aika kovassa iskussa näin talven jäljiltä, vaikka ite sanonkin.

Ketunnahka kaatona

Meitsi kerto tossa joku aika sitten niistä kodinturvajoukoista, jotka ilmaantu tänne meidän kulmille. No, me ollaan treffattu nyt sen verran usein, ettei meidän tarvii enää harjotella niitä ohituksia keskenämme, vaan voidaan keskittyä ihan vaan lenkkeilemään ja päästelemään höyryjä. Ja voi pojat! Niitten hihnaihminen se vasta höyryjä osaakin päästellä. Oikeestaan se on ihan sen oma vika, et joutuu hiiltymään. Mitäs tulee joka kerta eri autolla. Eikä siinä mitä, mut kun se ei oikein osaa päättää kumpaan suuntaan se oikein haluis ajaa! Tänäänkin se huristi ensin meitä vastaan, no siitä selvittiin ihan coolisti, mut sit se olikin kääntyny ympäri ja yllätti meitsin takaa päin. No olihan se mentävä kysymään, et mitä jäbä oikein duunaa ja hei, en ollu ainoo...Nessi meni kans ja siitäkös se hiilty. Saatiin purkkia ja perkuletta sekä siltä, että omalta hihnaihmiseltä. Voisko noi ihmiset ymmärtää, et ei se maailma niin pyöri, että ajellaan autoilla miten sattuu, eikä osata päättää minne halutaan mennä!

Onneks meitsi ei oo pitkävihanen ja lopulta kun me saatiin sen auto parkkiin, niin päästiin koko porukka lenkkeilemään niitten kans. Meitsi on tullu siihen tulokseen, et näistä kavereista sais aika hyvät bodyguardit meille. Ei tarviis ite yrittää niin kovasti pullistella. Meitsi on kyl vähän kateellinen sille Pixille kun sillä on niin isot lihakset ja hei se on kuitenkin beibe eikä mikään jäbä. Vai kuuluisko sanoa mega-beibe. No kattokaa ite. Meitsi laittaa tähän yhen fiilistelykuvan niistä. 

Roxi ja Pixi. Alkuperäisestä kuvasta (photo: Niina Heikkinen) rajattu otos

Kaik yhes koos

Mut oottakaahan kun mä joku kerta saan kuvan siitä koirakoulun "Pirkosta", Oh mama, siinä sitä on lihasta pienessä paketissa ;O)

Niin ja pakko heittää vielä tähän loppuun, että on me oltu avustajakoiran tehtävissäkin. Nyt kun PeVi-koulutus on käyty, niin meitsi pääsee tyttöjen kans toimimaan pikkuapulaisena siellä Korialla kun muitten koirien hihnaihmisiä opetetaan koiraohituksissa ja muussa sellaisessa. Aika huikeeta. Mut nyt meitsi käy lepäämään ja kelaa näitä tämän päivän tapahtumia mielessään. Mun hihnaihminen saa kertoo ihan ite mitä Fanni on päässy tekemään.

Fannin kanssa tosiaan aloiteltiin agility. Nyt alkuun ihan kokeilumielessä. Fannin yliaktiivinen ja päätön touhottaminen on ollut aiemmin esteenä, että olisin edes uskaltanut kokeilla sen kanssa kysestä lajia. Pelkona on ollut, että se hyppää A-esteeltä kuvitellen olevansa liito-orava tai satuttaa muuten itsensä. Virtaahan sillä riittää edelleenkin vaikka muille jakaa, mutta kevään koulutuksen myötä perushallittavuus on paremmin hanskassa. Vieheleikin ansiosta kiihtymystä on saatu purettua oikeaan osoitteeseen ja toisaalta viehe näytti toimivan ainakin näin alkuun myös hyvänä innostajana itse treeneissä. Täpinöissään tuntui pikkukaveri kovasti olevan vaikka vasta muutamiin esteisiin tutustuttiin, eikä tarvinnut nukkumattia kotona houkutella :O)

Tässä muutama kuva kotipihan treeneistä. 

Putkeen...

... putkesta

23.3.2014 Jäbä, däbä duu(naa). Uusia aluevaltauksia

Nelson: Toissapäivänä oltiin mun hihnaihmisen ja Nessin kanssa lenkkeilemässä ihan kaikessa rauhassa ku me huomattiin epäilyttävää liikehdintää meidän mestoilla. Ne kodinturvajoukot oli kaikessa hiljaisuudessa päässeet hivuttautumaan sen hyökkäysvaununsa kanssa meidän selustaan. Meitsi ei tajuu, et mikä ihmeen valtausmenttaliteetti nyt on oikein meneillään joka puolella. No, meitsi lähti tekemään tiedusteluja vähän lähempää ja Nessi jäi turvaamaan tien keskikaistaleen sellasella "nää on meidän maita ja tänne on turha tulla kävelemään" -asenteella. Meidän hihnaihminen oli sitä mieltä, ettei se ollu kovinkaan hyvä idea ja samanlainen viesti saatiin sieltä hyökkäysvaunujen takaakin. Tehtiin sit muutamat sellaset rauhanneuvotteluohitukset ja tultiin sit siihen tulokseen, et mahtuuhan tänne kävelemään vähän useampikin koirakko. Oikeestaan meillä oli ihan mukavaa ja meitsi pääsi esittelemään niille tyypeille mun reviiriä. Muutaman kerran otettiin sellaset pienet hepulispurtitkin, mut ihan vaan silleen pikasesti, koska meillä oli sen verran suuri kokoero, et jos ois innostuttu enemmän, niin ois voinu tulla kolhuja.

Eilen meitsi otti sit tytöt mukaan kun lähdettiin sinne hihnanpää-kouluttajalle. Alkuun meitsi esitteli niille sitä uutta kaupunkireviiriä, missä on tullu käytyy jo useamman kerran himmailemassa. Siis onhan nekin käyneet siellä pikaisesti, mut ei ne ole nähneet koko mestaa. Meidän hihnaihminen oli päästäny itsensä irti ja me saatiin juoksennella ihan valtoimenaan. Vaikka ei me juoksenneltu, koska meitsi oli valistanu, et täällä pitää käyttäytyä koirasti koska täällä voi tulla muitakin vastaan. Ja niinhän niitä tuli. Ihan uusia koiria. Yks bullterrieri ja yks musta belkkari. Täällä on se hyvä puoli, et koirat, jotka kulkee täällä, on yleensä PeVi-koulutuksen läpikäyneitä ja ne osaa käyttäytyä. Toisin kuin niitten hihnaihmiset, jotka on ku se kiroileva siili: äkäisiä, ärräpäitä päästeleviä ja joskus purkkikasseilla heitteleviä. Mut kyl ne sitten rapsutteleekin, jos osaa käyttäytyä kunnolla.

No Fanni meni meillä odotetusti halpaan ja sai osaksensa ärräpäitä kera purkkikassin. Ei pitäis tunkea kuonoaan joka paikkaan. Seuraavan koirakon ohitus menikin Fantsun osalta ihan priimasti. Meitsi oli vähän kahden vaiheilla ja sahas hihnanpään ja Fannin kintereillä useampaan otteeseen kun oikeesti munkin olis tehny mieli mennä katsomaan sitä bullia. Nessikin sai yhden häädön aikaiseksi kun ohitti sen belkkarin liian läheltä. Lopuks meitsi kuuli kun mun pään menoks tehtiin plään-Bee ja siinä mainittiin taikasana AUTO. Ihan huikeeta, lempparilopetus reeneille.

Kelattiin sit ihan vapaana poispäin sieltä mestoilta ja yks kaks auto ajo meidän nenän edestä ohi ja toiseen suuntaan ja taas takasin ja lopuks se ajo meidän perässä. Ja mitä me sit duunataan?? Ei mitään. Ei yhtikäs mitään! Tytöt vaan nuuskii maata ja meitsi kattoo huuli pyöreenä ja seuraa mun hihnanpäätä aina sivummalle auton tullessa. Kerran meitsi kävi nuuskimassa sen renkaan jälkiä, mut tulin sit takas kun komennettiin. Mut hei, kyl mä tiesin, et se oli PeVi-auto ja siellä on läjäpäin purkkeja. Kyl ne haistaa jo kaukaa. Ihan niin ku ne "Kassi-Almatkin". Kyl meitsi vielä vähän kiihtyy niistä tavallisista autoista, joita liikkuu meillä päin, vaikka olenkin jo aika tavalla rauhottunu aiemmasta. Ja se kouluttajakin sano, et me ollaan koko porukka paljon rennompia ku ekalla kerralla. Ja nyt kai mekin sit ollaan niitä PeVi-koiria ja ihmisiä ja päästään ehkä auttamaan niitä, jotka ei vielä osaa. Ainaskin kuulin sellasta huhua, et seuraavalla kerralla ei mennäkään reenaamaan, vaan päästään johonkin halliin leikkimään vieheellä.

Nyt kun on reenattu älynystyröitä ja henkistä puolta, niin tänään oltiinkin sit ihan fysiikka reeneissä tutuissa maastoissa ja katseltiin mestoja vähän sillä silmällä, et jos vaikka kohta päästäis nuuskimaan onko joku sorkkaeläin pudottanu talven aikana koipensa tuonne metsikköön. Saas nähdä onko tällä PeVi-koulutuksella ollu vaikutusta meitsin kuonoon, siis muutenkin kuin vaan silleen, et nyt sitä on vähän niiku lupa nostella ylpeenä :)

Nelson The Nenä

Kolon duunausta

11.3.2014 Koiraohituksia vapaana ja hihnassa

Nelson: Meitsi kävi taas tänään reenaamassa mun hihnaihmisen kanssa. Tää oli ihan sellanen extra reeni, jossa meitsi pääsi toimimaan myös avustajakoirana yksille isommille jäbille. Niillä on ollu tosi huonoja kokemuksia toisten hihnaihmisten ja niitten ohjastajien kohtaamisessa. Toinen jäbä oli sellanen dobermanni ja toinen bitbullin ja rotikan miksaus ja ne on molemmat ihan hyviä tyyppejä. Ei se sitä tarkota, et vaik on iso, niin olis heti joku tappajakoira tai banditos-jengiläinen. Ne jäbät kuulu ihan niitten omiin kodinturvajoukkoihin ja niitten hihnaihmisten lisäks niillä oli jotkut hyökkäysvaunut messissä ja siellä oli joku pikkuihminen kyydissä.

Siihen reeniin kuulu, et ne tulee meitä vastaan metsätiellä. Ja selvennykseks sanottakoon, et meitsi ei ollu nähny niitä aikasemmin. Ainoastaan nuuskinu niitten jättämää hajuvanaa. Meitsi oli siis ihan freedomina mun hihnaihmisen kanssa kun mä hiffasin ne siellä kauempana. Onneks mun emännällä oli näkimet nenällä ja sekin huomas ne riittävän ajoissa. Aluks musta näytti, et me joudutaan just samalle linjalle niitten kans, mut sit mun hihnaihminen älys vaihtaa tien toiselle laidalle. Meitsi kelas siinä ihan rentona, ettei mun emäntä alkais hermoilemaan ja tekemään jotain tosi tyhmää. Sit jus ku me oltiin kohtaamassa, niin mun oli ihan pakko käydä kattomassa niitä vähän lähempää, vaik mua oli kielletty. Ne jäbät otti sen ihan coolisti, mut se alfanaaras käski mua poistumaan. Mä menin äkkiä mun emännän luo ja se vähän moitti mua siitä tempauksesta, mut silleen ihan hyvällä mielellä, et sit mua oikeestaan vähän nolottikin se mitä tuli tehtyä. 

Sit meitä vastaan tuli joku belggari, mut meitsi oli siinä vaiheessa jo hihnastanu mun ihmisen ja me käveltiin huikeen hienosti niitten ohi muutamankin kerran. Loppu aika me hengailtiin siellä metsätiellä ja ne isot jäbät sai juoksennella vapaana. Toinen niistä meinas tulla tekemään tuttavuutta, mut meitsin hihnaihminen murahti sille ja puras sitä purkilla, kun ei se heti uskonu. Voi jumaleisson sentään, miten ylpeä meitsi oli mun emännästä siinä vaiheessa kun se puolusti meidän reviiriä.

Kotimatkalla käytiin vielä city-kävelyllä Kausalassa ja aikamme kierrettyä bongattiin sieltä yks pikkumusta. Ennen vanhaan oltais vaihdettu suuntaa, mut nyt oikein jäätiin himmailemaan, et niillä ei ollu muuta mahdollisuutta ku tulla meidän ohi. Meitsi teki huikeet ohitukset löysässä hihnassa ihan mun emännän jalan vieressä, vaik se pikkumusta seilas edestakasin. Eipä hienoo!! Sit mä sain kehut ja me lähdettiin hyvillä mielin kotiin. 

Me vaihdettiin yhteystiedot niitten isojen jäbien kans ja mun hihnaihminen lupas, et joku kerta mennään reenaamaan kylille porukalla niitä positiivisia ohituksia ja sit ehkä palkinnoks päästään metsälenkille.

6.3.2014 Käytännön harjoittelua ja merkillisiä harjoitteita

Nelson: Meitsi on kunnostautunut mun hihnaihmisen reenaamisessa viime aikoina. Oon taluttanu sitä kylillä ja yrittäny saada kuljetettua sen vastaan tulevien koirien ohi ilman, että se intoutuu viskelemään sitä purkkiaan. Vähänkö hävettää sen puolesta! Kerran tuli sellanen snadi bokseri-friidu vastaan ja meitsi näki jo kaukaa, et se oli ihan paniikissa. Mä luulen, et sen hihnaihminen ei ole kans osannu käyttäytyä, koska se pelkäs niin kovasti. No alkuun meitsi yritti olla ihan silleen coolisti ja nosteli vaan koipeaan läheiseen puuhun, mut sit ku se tuli kohdalle, niin en malttanu olla vinkkaamatta sille, et se oli aika söde. Onneks mun hihnanpää maltto olla ihan ihmisiks siinä kohtaa, ettei se friidu säikähtäny enempää. Toisen kerran meitä kohti tuli tien toiselta puolelta sakemanni, joka oli sellasessa vaanivassa asennossa ja piti jotain kurkkuääntä koko ajan samalla kun sen hihnaihminen kisko sitä kaksin käsin. Meitsi arveli, et tästä ei hyvä heilu, jos mun ihminen käy vielä pommittamaan sillä purkillaan, joten meitsi teki snadin harhautusliikkeen ojan puolelle mukamas yhen naakan perään ja me päästiin sillä tavalla vähän ku "koira veräjästä".
Hirveen vähän pääsee reenaamaan noita ohituksia ku ei kukaan ulkoiluta noita ihmisiä tuolla kylillä, ei ihme et ne on niin ylipainosia. Kai ne sen takia haluaa sit liikuskella siellä vasta iltahämärissä.

Parina päivänä meitsi on ulkoiluttanu koko naislaumaa. Alkumatka on menty hihnassa, mut sit loppu lenkki ollaan juoksenneltu vapaana. Tytöt on olleet vähän villimpiä ja ne on päässeet osallisiksi siitä "purkkipurasusta", mut meitsi on osannu pitää ohjat käsissä ja näyttää mallia miten kuuluu käydä tsekkaamassa, et hihnanpää pysyy messissä. Eilen meitä vastaan tuli auto, kun oltiin irrallaan. Meitsi ei panikoinu yhtään kun mä huomasin, et mammakin oli huomannu sen. Se kielti meitä menemästä ja meitsi pysähty kuuntelemaan mitä sillä on asiaa, ihan niin kuin siellä koulussa opetettiin. Sit se pyyti luokseen ja meitsi oli just aikeissa mennä, kun mä hiffasin, et auto tuli mutkan takaa eikä tytöt tehneet elettäkään mennä alta pois, saatikka mamman luo. Meitsin oli sit pakko lähtee kans kattoo sitä autoo lähempää. Jostain syystä mamma sai ihan hirveet pultit meille kaikille ja meitsi katto parhaaks ottaa ritolat vähän kauemmaks. Tulin sit kyllä aika nopeesti takasin ihan nöyränä poikana ja loppumatkan pysyttelinkin mamman tuntumassa. Mä luulen, et tytöille on luvassa jotain extrareeniä tosta hyvästä etteivät totelleet.

Ihan kaikki purut ei taida kuiteskaan mammalla olla kuivat tuolla yläkerrassa, sillä se päätti lähtee meitsin kans vielä bonuskierokselle sen jälkeen kun vietiin tytöt sisälle. Meitsi on aina tienny et sillä on hyvä mielikuvitus, mut tää seuraava temppu oli kyllä tähän astisista paras. Se päätti ruveta valjakkohiihtämään takaperin ja eihän nyt oo enää luntakaan. Meitsi laitettiin siis hihnaan ja toinen pää mun hihnaihmisen vyötärölle. Sit se otti ne sauvat, mut unohti laittaa hiihtimet jalkaan ja sit lähettiin. Meitsi yritti pariin otteeseen päästä sen ohi, mut aina kun yritti jommalta kummalta puolelta, niin sieltä viuhahti se keppi nenän eteen. Oli sit ihan pakko tyytyä fiilistelemään vaan siellä ohjastajan paikalla. Meitsi ei kyl yhtään hiffaa mistä sillä noita ideoita kumpuaa, mut jotenkin on sellanen snadi aavistus, et sillä yhellä kouluttajajäbällä on sormensa pelissä tässäkin asiassa. Meitsi oli kuulevinaan, et ne puhu puhelimessa jostain vouhottamisesta ja et se auttais sellaseen. No jos mun hihnaihminen kulkee hihnassa vouhottamatta tuollasten reenien jälkeen, niin kyllä meitsi on valmis valjastamaan sen toisenkin kerran.

 

23.2.2014 Ohituksia hihnassa ja vapaana

Fanni: Eilen käytiin taas kouluttamassa hihnaihmisiä. Aluks mua vähän jänskätti mun hihnaihmisten puolesta, vaikka se kouluttaja ei olekaan mitenkään pelottava. Mut jotain mystistä siinä kuitenkin on, koska se huomaa heti sellasia asioita, joita mun hihnaihmiset ei ole huomanneet, vaikka mä olen tehnyt niitä monta kertaa päivässä. Sit se puhuu sellasella hiljasella ja matalalla äänellä mikä tuntuu kivalta, koska ei mun kuulossa ole mitään vikaa, vaikka mun korvat ei ihan mallikelpoiset olekaan. Mä luulen, et se on joku sellanen "kuiskaaja", mitä mä olen joskus kattonu telkkaristakin, tai sit sillä on vaan kurkku kipee.

No, mä päätin näyttää sille,miten mä olen koulutanut mun emäntää ja mistä on pienet parson-tytöt tehty. Mä seisoin salaperäisessä ympyrässä, kävelin nätisti hihnassa ja vapaana ja tein kympinarvoisen ohituksen toisesta koirasta. Ja mä kuulin kun se ohjaaja sanoi, et mä olen tosi hieno koira, eikä mua enää jänskättäny yhtään. Ja mä luulen, et kun me vielä hiotaan näitä juttuja mun hihnaihmisten kanssa, niin meille tulee huippu mukavia lenkkejä ja meitä katotaan tosi ihailevasti.

Nelson: Meitsi veti eilen snadisti huikeet suoritukset mun hihnaihmisten kanssa. Heti aluks mä jouduin ihan kylmiltään ohitustilanteeseen yhden kultsun kanssa, joka sattu paikalle. Meitsi kelas vaan tyynen rauhallisesti ohi, vaik se toinen ihmetteli, et mitä jäbä duunaa näillä nurkilla. Sit se kouluttaja aiheutti snadit hyperventilaatiot mun hihnaihmiselle sanomalla, et mut pitäis vapauttaa! No, siis oonhan mä ollu irti ennenkin, mut en koskaan missään kaupunkialueen metsikössä. Aluks mä vaan himmailin lähettyvillä, mut sit ne hajut alko huumata mun nenää ja päätin heittää vähän suuremmat rundit niitten ihmisten ympärillä. Mä näin niitten ilmeistä et se oli kiellettyä ja villiinnyin sen verran, et näytin niille bitseille muutaman kerran keskaria ohi juostessani. Sit joku purkki puras mua kannikasta kesken ilottelun ja meitsi päätti himmata vauhtia.

Sit me käveltiin siellä metsässä ja mä kävin tekemässä tiedusteluja mun ihmisille aina pienen matkan päässä ja tulin sit kertomaan niistä ja meitsii katsotiin silleen hyväksyvästi. Jostain sieltä pöpeliköstä tuli sit yllättäen yks japanilainen jäbä oman hihnaihmisen kanssa ja vaikka mua kiellettiin, niin mä meinasin mennä jututtamaan sitä. Ne ei olleetkaan juttutuulella ja ne hääti mut pois. Mähän en oo mikään tyhmä jäbä, joten kyl mä hiffaan, millon mun seura ei kelpaa ja mä palasin mun ihmisten luo. Sit mä kävelytin mun hihnaihmistä pariin kertaan sen japanialaisen ohi vapaana, ettei sille jäis traumoja ja lopuks me seurattiin niitten perässä pois sieltä metsästä sopivan välimatkan päässä ja mä sain pitää koko ajan mun hihnaihmisen vapaana.

Autolla se kouluttaja sano, et meitsi on ihan redi suurempiin suorituksiin, jos vaan mun hihnaihmisten kantti kestää. Siinä mä sit seisoin ilman hihnaa tienlaidassa, kun se japanialainen huristi autossa ohi ja tuli kohta takasin. Meitsi tsiigas vaan, et huikeen näköstä, mut menin sit kiltisti emännän luo kun se kutsui mua. Ja voin mä tehdä sen toistekin, jos se saa mun ihmiset niin onnellisiks ku nyt.

Ens kerralla me päästään Fannin kanssa porukassa sinne metsään ja ehkä otetaan Nessikin messiin. Nyt meitsi lenkittää vielä privaatisti mun emäntää kaupungissa ja metsässä, et se oppis hengittämään silleen, ettei sillä lopu happi kesken :)

Ihan käsittämättömän hieno kokemus tuo eilinen koulutus. Juhakaan ei uskonut näkevänsä tuota. Minä uskoin, mutta en vielä pitkään, pitkään aikaan. Jonain päivänä meitä ihan oikeesti katsotaan ihailevasti - muuallakin kuin näyttelykehässä :)

Ja mitä teki meidän pikku Ymmi Hinaaja sillä aikaa kotona? Ei todellakaan käyttäytynyt ikänsä mukaisesti, vaan oli päästänyt oman sisäisen kersansa valloilleen ja päättänyt nakertaa sohvalle jääneestä fleece-pusakasta vetoketjut tuhannen peen päreiksi. Tätä ei olekaan sattunut moneen vuoteen. Onneksi "suolistus" kohdistui vaan siihen pusakkaan, eikä sohvatyynyihin, joissa on myös vetoketjut. Jostain syystä ne on olleet aina Nessin heikkous, vaikka se ei muuten mitään olekaan tuhonnut.

12.2.2014 Ongelmaomistaja-koulutusta

Fanni: Mun hihnanpäät ja palvelijat on seonneet. Ne on leikkineet viikon jotain jäädytyskautta ja samanaikaisesti kuitenkin polttaneet takassa tulta miltei päivittäin. Sit ne on esittäneet jotain sellasta, missä ne ei muka huomaa mua tai jopa murisevat minut alas sohvalta. Täytyy sanoa, ettei mitään Oskarin arvoisia suorituksia, mutta olen mä silti yrittäny totella, koska eihän sitä tiedä jos niillä on vaikka joku kevät tsykoosi menossa kun ihmisillä on kuulemma sellaista joskus keväällä ja jonkun kaamoskauden jälkeen. Kaikenlisäks niistä on tullut tosi laiskoja. Mä en ole päässyt metsään vapaana juoksentelemaan viikkoon, vaikka mä just kuulin, että mun juoksut on alkaneet. Ja näitten kanssa pitäis sit yrittää elää. En mä yhtään ihmettele, että ne on hakeutuneet sille ongelmaohjaaja-kurssille. Tällä viikolla niille sitten opetetaan se, miten niitten kuuluu käyttäytyä kun mä talutan niitä hihnassa.

Nelson: Meitsi oli eilen mun henkilökunnan ja friidujen kans jollain hihnakoulutustunnilla. Friidut oli aika ihmeissään ja vähän peloissaan kun se yks tyyppi tuli meitsin autolle ja kävi tuuppimaan niitä takaisin takakonttiin, vaikka mun hihnaihminen oli just avannu oven sitä varten, että me päästäis ulos. Enkä mä päässy hätiin, kun mut oli suljettu boxiin. Sit se tyyppi tuli avaamaan mun boxin oven ja murahti ja "puras" mua kylkeen, kun meinasin tulla ulos. Meitsi tsiigas siinä vähän, et mitä jäbä oikein duunaa, mut sen katse oli sen verran intensiivinen, et meitsi aatteli olla silleen ihan coolisti ettei se tuu uudestaan iholle. Jotain outoo siin jäbässä on, koska mä talutin sitä hihnassa ihan ilman mitään riehumisia. Tuli mieleen, et onkohan se vähän suisidaalinen kun se meni siinä neljäntuulen hatussaan ihan autotien viereen seisomaan. Mun oli ihan pakko siinäkin kohtaa seisoo silleen niin ku en olis nähny koko autoja ja yrittää pikkuhiljaa hivuttaa sitä tyyppiä kauemmaks. Ei siitä olis ollu takeita, vaikka olis vetäny meitsin messiin. Sit mun piti taluttaa mun henkilökuntaa siinä pyörätiellä ja yrittää saada ne tajuumaan milloin niitten olis syytä väistää mopopoikia. Vähänks ne oli onnellisia kun ne onnistu siinä. Nyt meitsi joutuu sit treenaamaan niitten kanssa viikon ilman, et se outo jäbä on messissä.

Nessi: Mie oon niin hitokseen ihmeissään. Meil on kaikki ihan seonneet. Ihmiset on alkaneet murisemaan ja meijän nuoriso on kai vihdoinkin kasvamassa aikuiseks. Viime viikko olikin ihan kauhee. Jos ne ihmiset olis vielä jatkaneet sitä jäädyttämistä ja kakrut olis saaneet tehdä mitä vaan, niin koht mie oisin varmaan romahtanu. Nyt on järjestys palannu ja kaiken lisäks miun ei tartte yrittää lenkkeilyttää ku yhtä ihmistä kerrallaan ihan privaatisti ilman noita pentuja. Voi kun kaikki ihmiset ymmärtäis hakea apua ajoissa ongelmiinsa, eikä oota ain et ne romahtaa. 

4.2.2014 Jääkausi

Nelsonin taannoisen tempauksen johdosta, missä se omistajan huolimattomuutta pääsi hihnasta irti Kausalassa, otti ritolat ja päätti pysäyttää liikenteen omankin henkensä uhalla, päätimme ottaa lusikan kauniiseen käteemme ja tehdä asialle jotain. Otin yhteyttä erääseen ongelmakoirakouluttajaan ja sovimme ns neuvolakäynnin tälle päivälle. Positiivista tässä on se, että myös Juha on sitoutunut tekemään asian hyväksi kaiken mahdollisen ja lähti ilman suurempia houkutteluja mukaan. Tavoitteenahan meillä on leppoisa ihmis-koiralauma, joka käyttäytyy mallikkaasti kotona ja kylillä ja purkaa paineita metsästyksen ja harrastusten merkeissä.

Tänään tehdyssä pienoisluonnetestissä ilmeni seuraavaa. Nelson puolustautuu uhkaa vastaan, sille ei jää ns. traumoja pelottavasta tilanteesta, vaan se pystyy nollaamaan sen, mutta se ei täysin luota omistajaansa, eikä sen laumavietti ole vielä kovin voimakas. Tosi tilanteessa saattaisi siis käydä niin, että koira pelästyy jotain, ei haekaan turvaa omistajasta, vaan karkaa ja karkureissulla kohtaakin auton ja päätyy jahtaamaan sitä kohtalokkain seurauksin. Näin ollen sitä ei voi vielä päästää metsästystilanteisiin, jossa sillä on mahdollisuus kadota omille teilleen.

Fanni vastaavasti ei puolustaudu niin voimakkaasti sen laumavietti on voimakkaampi, mutta se peittää oman epävarmuutensa iloisen pomppelehtimisen ja touhottamisen alle. Se pönkittää omaa itseluottamustaan "komentamalla" omistajiaan silmiin napittamisella, pään keikistelyllä ja esittämällä maailman suloisista pientä otusta. 

Nessi osoitti omalla käytöksellään olevansa niin cool-tyyppi, ettei sille edes vaivauduttu tekemään testiä. Vaikkakin se joutuu valitettavasti myös kokemaan nuorempiensa kurittomuudesta johtuvat seuraamukset.

Meillä alkoi siis jääkausi tai nollauskausi, ihan miten sen haluaa ottaa. Tarkoituksena on siis poistaa omistajalta tavat, jotka koiran mielestä tukevat sen asemaa ja näin saada koira tuntemaan epävarmuutta omasta asemastaan. Kun koiraa ei enää myötäillä, se alkaakin seuraajaksi. Ensimmäisen viikon ohjelmassa onkin, ettei koiraa saa katsoa, koskea, sille ei jutella eikä sitä kielletä. Koira on siis kaikilla tavoin ilmaa omistajalleen. Omistaja määrää oman tilansa, jolle koiralla ei ole asiaa. Mikäli koira ylittää rajan, sille ärähdetään kiukkuisesti. Ulkoilut tapahtuvat hihnassa, mutta omistaja määrää suunnan ja vauhdin. mahdolliset häiriötekijät kuten toiset koirat pyritään kiertämään tai välttämään vaihtamalla suuntaa. Vieraita ei sallita, eikä kyläreissuja tehdä, joten kai se on vihdoinkin opeteltava lukitsemaan ulko-ovikin.

Mielenkiintoinen ja haastava viikko tulossa, etenkin minulle, joka olen tottunut istumaan sohvalla kaikki koirat ympärillä. Nyt sitten joudun hätistelemään ne pois. Fannin eläinlääkäriajankin jouduin perumaan, koska nyt en voi alkaa paapomaan sitä nukutuksen jälkeen. Veikkaanpa että molemminpuolista masennusta on tiedossa, mutta jos se on avain onneen, niin olen sen hinnan valmis maksamaan.

 

Hyvää alkanutta vuotta 2014 ja kiitos kaikille kasvattieni omistajille, sekä muille koiramaailman ystäville kuluneesta vuodesta. 

19.1.2014 Kertaus on opintojen äiti.

Näin vuoden alkuun kuulunee tehdä jonkinlainen katsaus menneeseen vuoteen ennen kuin voi kääntää katseen tulevaisuuteen.

Vuosi 2013 oli kaikin puolin erinomainen, vaikka alku näyttikin kovin takkuiselta Nelsonin varvasmurtuman vuoksi. Sen hoidossahan vierähti loppujen lopuksi lähes puoli vuotta. Sinä aikana ehdittiin kuitenkin harrastaa ja menestyä monenmoisessa.

Nelsonin osalta vuoden kohokohta ajoittui loppukesään, jolloin käynnistimme mejä-harrastuksen todenteolla kokeiden merkeissä. Pikku-ukko osoittautuikin melkoiseksi virtuoosiksi tällä saralla ja keräsi neljästä kokeesta tuloksen peräti kolmessa. Todellisen jymy-yllätyksen se järjesti paikallisseuramme mestaruuskokeissa saaden ensimmäisen ykköstuloksensa ja voittaen näinollen myös avoimen luokan koirien mejä-mestaruuden.

Näyttelyissä kierrettiin toki myös, eikä ihan huonolla menestyksellä sieläkään, vaikka serti jäikin vielä saamatta.

Nessi huolehti vuoden huipennuksesta näyttelyrintamalla ja kahmi itselleen peräti kolme Veteraani Voittaja-titteliä vuoden viimeisessä näyttelyssä Messukeskuksessa.

 

Hans Lehtinen ja Nessi Pohjoismaiden Veteraani Voittaja 2013, Leena Mäkelän kuvaamana

Nelson Voittaja-näyttelyssä. Kuva Leena Mäkelä

Nelsonin sisarukset Lili (P.P Golden Lily) ja Lissu (P.P Grande Illusion) debytoivat niin ikään myös näyttelykehässä, saaden ihan mukavia arvosteluja, joiden pohjalta on hyvä startata uuteen näyttelyvuoteen.

Penturintamalla mieleenpainuvinta oli kaiketikin Topin ja Lupen pentujen http://screamcrackers.wordpress.com/pentuja-puppies/

syntymä keskikesällä ja niiden kehityksen seuraaminen, kun varsinaisesti omia pentuja ei tälle vuodelle ollut suunniteltu.

Topi ehti toki näytelmäkehiinkin, menestyen siellä tasaisen varmasti.

Vuoden viimeiseen näyttelyyn teki paluun myös viitsien vuotta kannustusjoukoissa ollut Topin täysveli, B-pentueen Vili (P.P Bottom Line) ja poika osoittautuikin olevan sellaisessa kunnossa, että jo veteraani ikään ehtinyt kasvattini nähtäneen kehissä myös tulevana vuonna.  

Mitä sitten suunnitelmissa vuonna 2014?

Nelsonin osalta jatkamme mejä-harrastusta ja tavoitteena on se toinen ykköstulos ja siirtyminen voittaja-luokkaan. Ellei sitten kuvioita sotke vastikään herännyt mielenkiinto noita luolissa eläviä karvapalleroita kohtaan. Kaveri on nimittäin tehnyt vastikään ensimmäisen kohtaamisen supikoirien kanssa ja oli käynyt sen verran kuumana, että saattaa olla lajinvaihto tiedossa.

Toinen ja tärkein projekti on autojen jahtaamisen kitkeminen. Karkuteille lähteminen Kausalassa aiheutti sen verran suuria sydämentykytyksiä hihnan toiseen päähän jääneelle, että tälle asialle on nyt OIKEASTI tehtävä jotain, ennen kuin jotain ikävämpää sattuu.

Ja kolmantena tietysti se sertin metsästys. Näytelyissä käydään myös muiden kasvattien kanssa ja erityisesti Satulle ja Helmille tehty lupaus on nyt lunastettava ja saatava heidät mukaan.

Pentusuunnitelmiakin oli kaavailtu tälle vuodelle ja asia on edelleen kovassa harkinnassa. Tällä hetkellä suurimman kysymysmerkin aiheuttaa oma työtilanteeni ja se missä mahdollisesti olen tai en tulevana keväänä. Meillä pennut ovat aina saaneet laatuaikaa kasvattajalta ja jos niitä suunnitellaan, niin sitten on työkuviot oltava niin selvillä, että pennuille on aikaa. Tämä asia siis edelleen mietintämyssyn alla.

Pentutapaamista on myös kyselty ja sellainen järjestettäneen jossain vaiheessa, joten pysykäähän kuulolla.

Metsänpoika

Metsänneito

Joulun lapset 2013